Siirtolapuutarhaviljely

From Elävä perintö -wiki
Jump to navigation Jump to search
Siirtolapuutarhaviljely
Sijainti Suomi
Asiasanat Siirtolapuutarha, viljely, puutarha

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Siirtolapuutarhaviljelyn perinteen harjoittajia ja asiantuntijoita ovat siirtolapuutarhaviljelijät, siirtola- ja ryhmäpuutarhayhdistykset sekä Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry.

Kupittaan Rpy Turku.JPG

Viljelijät ovat pääosin keski-ikäisiä tai keski-iän ylittäneitä ja lähes poikkeuksetta kerrostalossa asuvia. Viime vuosina on havaittu viljelijöiden keski-iän olevan laskussa, ja nykyisen naisiin painottuvan sukupuolijakauman olevan tasaantumassa. Selkeimmin kasvussa on lapsiperheiden osuus siirtolapuutarhaviljelijöistä. Viljelijät, joita Suomessa on noin 6 000, ovat oman alueensa yhdistyksen jäseniä ja rekisteröityneitä siirtola-/ryhmäpuutarhayhdistyksiä on noin 60. Valtaosa yhdistyksistä on Suomen Siirtolapuutarhaliiton jäseniä.

Perinteen harjoittaminen

Päivärannan Spy Kuopio.JPG

Siirtolapuutarhaviljelyä harjoitetaan siirtolapuutarhassa. Siirtolapuutarha on puutarhaviljelykseen varattu alue, joka on jaettu keskimäärin 250-500 m2:n suuruisiin palstoihin. Palstalla on myös pieni mökki. Siirtolapuutarha-alue sijaitsee useimmiten kunnalta vuokratulla maalla taajamassa tai sen liepeillä. Usein siirtolapuutarha-alue on kunnan yleistä puistoaluetta ja siksi avoinna ympäristön asukkaille. Palstat on määritelty siten, että alue muodostaa harmonisen kokonaisuuden, joka on usein ruutukaavan muotoinen. Mökin ja palstan kasvillisuuden omistaa siirtolapuutarhaviljelijä, joka maksaa palstastaan vuosivuokraa sen koon mukaan. Siksi palstoille voi mennä vain kutsusta.

Siirtolapuutarhat ovat maisemallisesti arvokkaita kohteita ja niiden merkitys virkistys- ja viheralueina on kiistaton. Kulttuurihistoriallisten arvojen lisäksi alueiden ominaispiirteet rakennustaiteen sekä maisema- ja puutarhakulttuurin kannalta on tärkeä säilyttää.

Siirtolapuutarhoissa harjoitetaan hyötyviljelyä ja muutakin puutarhanhoitoa. Hyötypuutarhassa kasvatetaan mm.  perunaa, muita juureksia ja vihanneksia, raparperia sekä erilaisia yrttejä. Pienissä pihoissa kasvatetaan myös lähes poikkeuksetta marjoja – mm. puutarhavadelmaa, herukkaa ja karviaisia. Myös hedelmäpuut ovat yleisiä ja joissakin kunnissa peräti pakollisia. Monella palstalla on vanhoja hedelmäpuita, jotka yhä tuottavat runsaan sadon.

Joensuun Spy Joensuu.JPG

Siirtolapuutarhat ovat perinnekasvien aarreaittoja. Niissä saattaa kasvaa esimerkiksi vuosikymmeniä vanhoja monivuotisia koristekasveja, jotka ovat säilyneet alueella pitkälti siksi, että viljelijät jakavat taimia keskenään.

Useimmat siirtolapuutarhaviljelijät vannovat luonnonmukaisuuden nimeen. Omalta palstalta halutaan puhdasta lähiruokaa, sellaisin keinoin, joita hyödynnettiin ennen DDT:n ja muiden nykyään kiellettyjen aineiden käytön maihinnousua sotien jälkeen.

Kaikki puutarhasta kertyvät kasvijätteet kompostoidaan. Risut ja puut haketetaan katteeksi tai poltetaan mökin tulisijassa. Kaikki muu kierrätyskelpoinen - lasi, metalli, pahvi, paperi yms. - kierrätetään. Ongelmajätteet kuljetetaan pois siirtolapuutarha-alueelta.

Siirtolapuutarha-alueella viljelyä ja loma-asumista harjoitetaan yhteisöllisesti, rekisteröidyn yhdistyksen puitteissa.

Vallilan Spy museomökki Helsinki.jpg

Siirtolapuutarhaviljelijän palstalla on aina pienehkö mökki, jonka kunnossa pitäminen on viljelijälle tärkeää ja usein myös velvoite. Mökin kunnossapito edellyttää usein perehtymistä perinnerakentamiseen, ja siihen siirtolapuutarhaviljelijät hakevat sukupolvelta toiselle siirrettävää oppia mm. kansalais- ja työväenopistoista. Lisäksi monella siirtolapuutarhayhdistyksellä on oma museomökki alkuperäisine sisustuksineen, työkaluineen ja istutuksineen. Museomökin ja sen yhteydessä olevan palstan hoitaminen talkoilla on siirtolapuutarhaviljelijöille kunnia-asia.

Siirtolapuutarha-aatteessa, johon nykyinen perinne vankkumatta nojaa, on aivan alusta asti ollut keskeistä yhteisöllisyys kaupunkilaisten keskuudessa. Siirtolapuutarhaviljelyssä yhteisöllisyys ilmenee monella tavalla. Olennaisin ilmenemismuoto on talkoohenki. Viljelijät pitävät yhdessä huolta yhteisten alueiden ja rakennusten kunnosta. Yhdessä kannetaan vastuu myös siirtolapuutarhan kesän tapahtumien järjestämisestä. Tapahtumiin – juhliin, kirpputoreille, markkinoille, kesäkahviloihin, avointen ovien/porttien päiviin yms. – kutsutaan osallistujaksi usein myös ympäristön asukkaat. Siirtolapuutarhoissa yhteisöllisyyden kantavia teemoja ovat osallisuus, sitoutuminen, motivaatio, luottamus ja läheisyys.

Perinteen taustaa ja historiaa

Brunakärr Ktf Helsinki.JPG

Siirtolapuutarhojen juuret ovat 1700-luvun lopun Englannissa, jossa kehittyi ajatus köyhille tarkoitetuista puutarha- ja viljelypalstoista. Laki köyhien puutarhoista säädettiin Englannissa vuonna 1819. Idea siirtyi Manner-Eurooppaan, ja sekä Tanskaan että Saksaan perustettiin köyhien puutarhoja 1800-luvun alkupuolella. Puutarhoissa perheet viljelivät leivän jatketta ruokapöytään ja viettivät yhteistä aikaa raittiissa ilmassa.

Siirtolapuutarhaliikkeen isänä pidetään saksalaista Dr. Gottlieb Moritz Schreberiä (1806-61). Hän oli äärimmäisen kiinnostunut nuorten kasvatuksesta ja kansanterveydestä sekä niiden riippuvuuksista. Ensimmäinen varsinainen siirtolapuutarha perustettiin Schreberin kuoleman jälkeen, vuonna 1869 Leipzigiin. Tuo siirtolapuutarha muotoutui kuitenkin Schreberin kasvatusfilosofian pohjalta – pääpaino oli virkistyksessä ja ulkoilmaelämässä, ei niinkään puutarhaviljelyssä. Ensimmäiset viljelypainotteiset siirtolapuutarhat perustettiin Punaisen Ristin toimesta Berliiniin ja Lübeckiin 1900-luvun ensimmäisinä vuosina.

Suomeen siirtolapuutarhatoiminta saapui joko suoraan Saksasta tai Tanskan ja Ruotsin kautta. Helsingissä aihe oli ensimmäistä kertaa esillä kaupunginvaltuustossa jo 1900-luvun alussa. Suomen ensimmäinen siirtolapuutarha perustettiin vuonna 1916 Tampereen Hatanpään kaupunginosaan. Se siirrettiin muun rakentamisen tieltä Niihamaan 1970-luvulla. Helsingin ensimmäinen siirtolapuutarha on vuonna 1918 perustettu Brunakärr koloniträdgård (Ruskeasuon siirtolapuutarha), joka on maamme vanhin alkuperäisellä paikallaan edelleen sijaitseva siirtolapuutarha.

Nekalan Spy Tampere.JPG

Maailmansotien välisenä aikana perustettiin useita uusia siirtolapuutarhoja, mutta vasta toisen maailmansodan aikana ja jälkeen siirtolapuutarhatoiminta yleistyi monessa kaupungissa. Vuoden 1942 alussa Siirtolapuutarhaliitto lähetti kirjeen 105 kaupungin ja kauppalan hallitukselle vedoten palstaviljelyksien lisäämisen puolesta. Viranomaiset halusivat helpottaa elintarvikepulaa luovuttamalla maata siirtolapuutarhoiksi, joissa kaupunkilaiset itse viljelisivät juurikasveja, hedelmiä ja marjoja. Vuonna 1945 Suomessa oli 15 siirtolapuutarha. Vuosikymmenen loppuun mennessä niiden määrä oli kaksinkertaistunut.

Sotavuosina annettiin poikkeuslupa pitää siirtolapuutarhoissa eläimiä. Kanat, siat, kanit ja lampaat toivat siirtolapuutarhoihin täysin uudenlaista elämää – ja vaihtelua kaupunkilaisten ruokalistaan. Kanat ovat viimeisten vuosien aikana palanneet joihinkin siirtolapuutarhoihin. Vesistöihin rajoittuvissa siirtolapuutarhoissa sotavuosina kalasteltiin ahkerasti – ja niin tehdään vielä nykyisinkin.  

Sodan jälkeen siirtolapuutarhojen merkitys ruokatarpeiden tuottajina väheni, mutta viljely on aina ollut siirtolapuutarhalaisille tärkeä asia. Elintarvikkeiden viljelyinnostus on nostanut päätään sangen tasaisesti 1980-luvulta lähtien, kun kiinnostus puhtaita ja lähellä tuotettuja elintarvikkeita kohtaan on ollut kasvussa. Samalla myös käsillä tekemisen ja palkkatyön vastapainon tarpeesta on tullut yhä useammalle tärkeää.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Siirtolapuutarhaviljelyn perinne siirtyy eteenpäin olemassa olevilla siirtolapuutarha-alueilla. Perinnettä välittivät eteenpäin nykyiset viljelijät. Siirtolapuutarhaviljelyssä hyötyviljelyn taidot siirtyvät vanhemmilta lapsille ja lapsenlapsille. Viljelyn sekä puiden ja pensaiden hoitamisen saloja opitaan myös naapurustolta sekä yhdistysten järjestämissä koulutustilaisuuksissa.

Usein palsta siirtyy suvun sisällä nuoremmille sukupolville, kun iäkäs viljelijä ei enää jaksa hoitaa sitä. On sukuja, joissa harjoitetaan siirtolapuutarhaviljelyä ja vietetään kesiä palstalla jo kolmannen, tai peräti neljännen sukupolven voimin. Jos seuraava sukupolvi ei ole kiinnostunut siirtolapuutarhaviljelystä ja palsta vaihtaa omistajaa, kasveihin liittyvä tietotaito siirtyy siitä huolimatta. Osaamisen siirtäminen uusille siirtolapuutarhaviljelijöille on väistyvälle viljelijälle kunnia-asia.

Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. perustettiin vuonna 1930 siirtolapuutarhayhdistysten keskusjärjestöksi. Liitto on poliittisesti sitoutumaton toiminta-, edunvalvonta- ja koulutusjärjestö, joka edistää ja kehittää maamme siirtolapuutarhatoimintaa. Liiton keskeisimpiä tehtäviä on lisätä siirtolapuutarhojen merkitystä sekä puutarhaviljely- että vapaa-ajanviettopaikkoina, auttaa tallentamaan siirtolapuutarhaperinnettä yhdistyksissä sekä toimia yhteistyössä valtion ja kuntien kanssa.

Liitolle on ensiarvoisen tärkeää tarjota neuvontaa ja tukea uusille siirtolapuutarhayhdistyksille, jotta siirtolapuutarhaviljelyn perinnettä saadaan levitettyä maantieteellisesti yhä laajemmalle.

Perinteen tulevaisuus

Kehon Spy Nokia.JPG

Siirtolapuutarhaviljelyn tulevaisuus näyttää valoisalta ja viljelyä kohtaan osoitettu kiinnostus on kasvussa. Omalla palstalla kasvatettu ravinto on varmasti puhdasta ja lähellä tuotettua. Vihannesten ja kasvisten lisäksi siirtolapuutarhaviljelijä voi nauttia talvella myös omalla palstalla kasvaneista marjoista ja hedelmistä. Siirtolapuutarhaviljelijät ovat myös etuoikeutetussa asemassa voidessaan yhdistää sekä mökkeilyn että hyötykasvien kasvattamisen taajamassa lähellä kotia.

Ekologiset arvot ovat kaikilta osin voimakkaassa kasvussa. Pitkiin automatkoihin mökille suhtaudutaan kyseenalaistaen - eritoten, jos sen vaihtoehtona on tarjolla matka mökille julkista liikennettä hyödyntäen.

Siirtolapuutarhassa toteutuu teknillisen korkeakoulun yhdyskuntasuunnittelun emeritusprofessorin Pekka V. Virtasen neljä E:tä. Jokainen ’E’ : ekonomia, ekologia, estetiikka ja etiikka, puhuvat siirtolapuutarhaviljelyn puolesta – nyt ja tulevaisuudessa.

1: Ekonomia toteutuu kesämökkitonttien sijoittelussa. Yhden keskikokoisen mökkitontin pinta-alalle mahtuu kymmenkunta siirtolapuutarhapalstaa mökkeineen, tarvittavine yhteisalueineen ja kulkuväylineen. Siirtolapuutarhaviljelyyn sisäänkirjoitettu yhteisöllisyys pitää huolen siitä, että kukaan ei siirtolapuutarha-alueella tarvitse ympärilleen laajaa puskurivyöhykettä naapurin suuntaan.

2: Ekologisuus huomioidaan säästämällä rantoja, liikenteen vähäisellä ympäristörasituksella sekä ympäristöasioiden tiedostamisella. Valtaosa siirtolapuutarhaviljelijöistä käyttävät mökkimatkaansa joko julkista liikennettä tai polkupyörää.

3: Esteettiset arvot näkyvät hyvin hoidetuissa palstoissa kukkaloistoineen. Siirtolapuutarhojen estetiikka tarjoaa silmänruokaa kaikille lähiympäristön asukkaille.

4: Etiikka toteutuu kohtuullisissa kustannuksissa, joiden ansiosta siirtolapuutarha tarjoaa tietynlaisen jokamiehen mahdollisuuden vapaa-ajan mökkiin ja puutarhaviljelyyn. Vaikka siirtolapuutarhamökkien hinnat ovat olleet median taivastelun ja kiinnostuksen kohteena jo useamman vuoden ajan, niin on hyvä muistaa, että hintapyyntö on eri asia kuin kauppahinta. Eri kuntien välillä hintojen vaihtelu on todella suuri.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry.

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Siirtolapuutarhaliitto Facebookissa

https://sitoumus2050.fi/coungissa, sitoomus

http://www.jardins-familiaux.org/