Skruuvin pelaaminen

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Skruuvin pelaaminen
Mukana kansallisessa luettelossa
Sijainti Suomi
Asiasanat skruuvi, korttipeli, maalaus, pelimuoto, partneri, tikki

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Skruuvi on vain Suomessa pelattava neljän hengen korttipeli, joka perustuu englantilaiseen whist-peliin kuten bridgekin. Ensimmäinen Suomessa painettu skruuviopas ilmestyi noin 120 vuotta sitten, vuonna 1895.

Korttien jakamisen jälkeen skruuvin pelaaminen on käynnissä. Kuva: Helsingin Suomalainen Klubi.

Nykyisin skruuvia pelataan klubeilla Helsingissä, Kuopiossa ja Mikkelissä sekä lisäksi Haminassa ja Valkeakoskella. Helsingin Suomalaisella Klubilla sitä on pelattu Klubin perustamisesta lähtien (1876), ja perinne elää edelleen voimakkaana. Helsingin Suomalainen klubi on järjestänyt vuosittain koulutusta (Skruuviakatemia) vuodesta 2012 lähtien, ja se on saanut näin aktiivipelaajien määrän kasvamaan lähes viiteenkymmeneen. Myös Kuopiossa, Mikkelissä ja Haminassa järjestetään uusien pelaajien aktiivista koulutusta. Valtakunnalliseen skruuvin pelaamiseen kuuluvat yhteiset peliturnaukset, joista mainittakoon Helsingin Suomalaisen Klubin perinteinen Toro-turnaus, Kuopion Puijo-turnaus, Mikkelin Marskin turnaus ja skruuvin Suomen mestaruuskilpailut. Edellä mainituissa kaupungeissa skruuvia pelataan viikoittain neljän pelaajan ryhmissä; esim. Helsingin Suomalaisella Klubilla tällaisia kerran viikossa pelaavia nelihenkisiä ryhmiä on kahdeksan. Lähes sadan viikoittaisen aktiivipelaajan lisäksi skruuvia pelataan perhepiireissä, ja skruuvipelaajien kokonaismäärä on Suomessa useita satoja.

Perinteen harjoittaminen

Skruuvi on neljän hengen ryhmässä tavallisella 52 kortin pakalla pelattava tikkipeli. Vastakkain istuvat pelaajat muodostavat parin, ja kukin pelaaja on vuorollaan jokaisen muun parina. Skruuvissa on kolme erilaista pelimuotoa (alkupelit, kotkat ja bolsevikki) ja neljä eri pelilajia (valtti, grandi, maalattu misääri ja passimisääri). Korttien jakamisen jälkeen alkavat maalauskierrokset, joilla pelaajat kuvaavat oman käden korttejaan sovittujen sääntöjen rajoissa pyrkimyksenä löytää pellilleen mahdollisimman hyvä loppusitoumus.

Alkupeleissä keskelle pöytää jaetaan neljä korttia kuvapuoli alaspäin, ja pelaajat joutuvat siksi maalaamaan tietämättä lopullisia korttejaan. Kotkissa ei ole keskikortteja, ja alin maalaus lupaa ottaa joko 12 tikkiä (valtti ja grandi) tai vain yhden tikin (misääri). Jos kukaan pelaajista ei maalaa alkupelien tai kotkien ensimmäisellä kierroksella, niin silloin pelataan passimisääri. Passimisääriä ei voi erikseen maalata. Valttipelissä on maalaamalla päätetty valttimaa. Grandissa sitä ei ole eli tikin voittaa eteen lyödyn maan korkein kortti. Misäärissä koetetaan välttää tikkien ottamista ja syöttää ässät vastustajien tikkeihin.

Jokaisen maalauksen on oltava edellistä korkeampi joko pelilajiltaan tai tikkimäärältään. Pelin tasoa kuvataan numerolla 1–7. Sekä valtti- että grandipeleissä numero kuvaa montako tikkiä yli kuuden pelaajapuoli lupaa saada (esim. 5 ruutua lupaa pelaajien ottavan vähintään 11 tikkiä). Misäärissä vastaavasti montako tikkiä alle seitsemän pelaajapuoli korkeintaan ottaa itselleen (esim. 5 misääriä lupaa pelaajien ottavan korkeintaan kaksi tikkiä).

Bolsevikki on pelimuoto, jossa yksi pelaaja pelaa muita vastaan ja lupaa olla ottamatta yhtään tikkiä kaikkien muiden pelaajien koettaessa saada hänen sitoumuksensa epäonnistumaan. Bolsevikkia pelataan yleensä vain, jos kaikki pelaajat niin haluavat.

Kukin pelaaja pelaa vuorollaan jokaisen muun pelaajan parina yhden sitsin. Sitsiin kuuluu neljä alkupeliä ja neljä kotkaa sekä, niin haluttaessa, bolsevikki. Kun mainitut jaot on pelattu, pelaajat vaihtavat paikkoja. Näin pelikokonaisuuteen eli peliin kuuluu kolme sitsiä eli yhteensä 24 jakoa, jos bolsevikkia ei pelata.

Skruuvi on hyvin sosiaalinen peli. Kaikki pelaavat sekä toistensa partnereina että vastustajina, ja näin pelaajien kesken syntyy ja säilyy aina hyvä yhteishenki. Skruuvipöytään kuuluukin huumori, iloinen nauru ja vilkas keskustelu – kuitenkin siten, että korttien korkeutta kuvataan sekä jaot pelataan vain ja ainoastaan sovittujen sääntöjen puitteissa.

Perinteen taustaa ja historiaa

Skruuvia Helsingin Suomalaisen Klubin Ylppö-kabinetissa. Pelaajat vasemmalta lukien Viljo Karvonen, Arvo Ylppö, Olli Renkonen ja Rolf Koulumies (selin). Kuva: Orionin kuva-arkisto.

Skruuvi on monipuolisuudessaan haasteellinen ja jännittävä tikkipeleihin kuuluva neljän hengen korttipeli, jota pelataan vaihtuvin parein. Pelin alkumuoto vint (= ruuvi venäjäksi) kehittyi 1800-luvun jälkipuolella Venäjällä englantilaisen whist-pelin ja venäläisten suosiman preferenssin risteytymänä. Samoihin aikoihin kehitettiin whistin pohjalta vakioparein pelattava bridge.

Vint oli 1870-luvulla varsin suosittu tikkipeli Pietarissa, ja sen ensimmäiset säännöt julkaistiin vuonna 1878. Peli juurtui jo tällöin autonomisen Suomen suuriruhtinaskuntaan, todennäköisesti keisarillisen Venäjän armeijassa palvelleen suomalaisen upseeriston tuomana. Vintiä ei pelattane enää Venäjällä.

Suomalaiset kehittivät vintistä omanlaisensa pelin – sen nimeksi vakiintui skruuvi –, joka on vain Suomessa pelattava uniikki korttipeli. Ensimmäinen skruuviopas painettiin Turussa 1895 (”Regler för skruf-whist”). Ensimmäinen suomenkielinen skruuviopas ilmestyi vuonna 1903 (G. Ronelius: Opas ”skruf whist” (osto)peliin aloitteleville). Skruuvia kehitettäessä merkittäviksi eroiksi bridgeen nähden tulivat misääripelien lisäksi korttien vaihdot. Lisäksi skruuvissa kukaan ei joudu jaon pelaamisesta syrjään kuten bridgessä, jossa yksi pelaaja siirtyy jaon ajaksi lepäämään. Monipuoliseksi kehittyneessä skruuvissa oleellista on riskin otto ja sen hallinta. Bridgessä korostuu pitkälle kehitetty tarjoussysteemi ja tilastollisten todennäköisyyksien hallinta.

Skruuvi kehittyi Suomessa 1890-luvulla siten, että kullekin pelaajalle jaettiin 12 korttia ja neljä korttia jaettiin pöytään keskikorteiksi. Kun pelitarjoukset etenivät – ikään kuin kiristyvän ruuvin kaltaisesti – kullakin maalauksella aina ylemmäs, niin lopulta korkeimman maalauksen tehnyt pelaaja sai nostaa keskikortit itselleen. Alkuun hän antoi yhden kortin muille pelaajille, jolloin jokaiselle pelaajalle tuli käteen 13 korttia. Pian korttien yliannot kehittyivät niin, että keskikorttien nostaja antoi neljä korttia partnerilleen, joka antoi yhden kortin muille pelaajille.
Minnan salongin skruuvin pelaajat vasemmalta Hanna Levander, Alma Tervo, Maiju ja Minna Canth.
Maalaukset ja korttien vaihdosta saatu tieto antavat pääpelaajille edellytykset nostaa lopullinen pelisitoumus korkealle tasolle. Skruuvin pelilajeihin lisättiin 1900-luvulle tultaessa passimisääri, jossa pyritään välttämään tikkien ottamista ja pelaamaan ässät vastapuolen tikkeihin. Kotkat tulivat samoihin aikoihin uudeksi pelimuodoksi, jossa ensimmäisellä maalauksella on jo luvattava ottaa vähintään 12 tikkiä. Maalattua misääriä alettiin pelata 1920-luvulla, jonka jälkeen myös bolsevikki tuli kolmanneksi pelimuodoksi. Bolsevikissa yksi pelaajista pelaa muita vastaan luvaten olla ottamatta ainoatakaan tikkiä.

Skruuvin sääntöihin – etenkin pistelaskuun sekä korttien vaihdossa annettavan ja saatavan informaation keinoihin – on tullut vuosikymmenten saatossa merkittävää kehitystä. Toisen maailmansodan aikana ilmestyi kaksi salanimien kirjoittamaa ohjekirjaa, ensin Skruuviopas (O.L. 1942) ja pian sen jälkeen Uusi täydellinen skruuvipelin ohjekirja (E.N. Maalari 1944). Myöhemmin – 1950-luvulla – Helsingin Suomalaisella Klubilla kehitettiin pistelaskua aikaisempaa selkeämmäksi.

Skruuvista on muodostunut historian saatossa ainutlaatuinen suomalainen taktiikkapeli, joka kehittää pelaamisen onnistumisen edellyttämää hyvää muistia sekä havainto- ja päättelykykyä. Helsingin Suomalaisella Klubilla skruuvia on pelattu Klubin perustamisesta lähtien. Pelaajista tunnetuin on ollut arkkiatri Arvo Ylppö, joka jatkoi pelaamistaan vielä 100-vuotiaanakin Klubin Ylppö-kabinetissa. Kirjailija Minna Canth oli aikoinaan aktiivinen skruuvari Kuopion Klubilla.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Arkkiatri Arvo Ylpön syntymäpäivälahjasta tuli Helsingin Suomalaisella Klubilla vuodesta 1963 lähtien pelatun Toro-turnauksen kiertopalkinto. Kuva: Helsingin Suomalainen Klubi.

Helsingin Suomalainen klubi on järjestänyt vuodesta 2012 alkaen vuosittain koulutusta Skruuviakatemian muodossa Kari Bergholmin ja Jaakko Karvosen sekä Klubin kokeneiden pelaajien toimesta. Myös Kuopiossa, Mikkelissä ja Haminassa on järjestetty uusien pelaajien aktiivista koulutusta. Vuodesta 2016 lähtien Helsingin Suomalainen Klubi pitää skruuviakatemiatilaisuuksia myös Helsingin ulkopuolella – ensin Haminassa ja sen jälkeen myös Kuopiossa ja Mikkelissä. Yhteisillä tapahtumilla sekä kotimaassa (mm. Helsingin Suomalaisen Klubin kuukausiskruuvitilaisuudet) että ulkomailla (mm. Tallinnan skruuviturnaus ja viikon pituinen Gardan leiri Italiassa) pyritään lisäämään uusien pelaajien pelitaitoa ja -kokemusta.

Skruuvin pelaamisen taitoa ja pelin kehitystä on vaalittu aktiivisesti opaskirjoilla myös 2000-luvulla. Hannu Taskinen julkaisi kirjan Skruuvi vuonna 2004, jossa kuvattiin mm. jo 1950-luvulla Suomalaisen Klubin pelaajien kehittämä pelin uusin pistelaskusysteemi. Kyseinen kirja ei kuitenkaan levinnyt laajalti. Kari Bergholmin toimittama Skruuviopas (Helsingin Suomalainen Klubi, 2013) kuvaa systemaattisesti ja varsin havainnollisesti skruuvipelin nykyisen olemuksen – pelin säännöt, pelimuodot ja pelitavat – sekä ohjeistaa aloittelevia pelaajia pelin tämänhetkisiin käytäntöihin ja strategioihin. Tämä kirjanen oli erinomainen opas uusille pelaajille. Helsingin Suomalainen Klubi laati vuoden 2016 aikana vieläkin täydellisemmän skruuvipelin ohjekirjan (”Skruuvin käsikirja”) ja sen englanninkielisen version (”Handbook of Skruuvi – the Finnish Whist–Bridge”); näiden teosten julkistamistilaisuus oli 27.10.2016.

Mikkelin Klubilla pelattavan Marskin turnauksen kiertopalkinto. Kuva: Helsingin Suomalainen Klubi.

Perinteen tulevaisuus

Vaikka tiedossa ei olekaan aktiivisten skruuvinpelaajien lukumäärä 30–70 vuotta sitten, niin edellä mainituilla tavoilla – uusilla pelin opaskirjoilla, vuosittain toistuvilla koulutustilaisuuksilla (mm. Skruuviakatemiat) ja eri kaupunkien pelaajien yhteisillä tapahtumilla – nykyisten aktiivipelaajien määrä lienee moninkertaistunut. Jo pelkästään Helsingin Suomalaisella Klubilla pelaa skruuvia säännöllisesti viikoittain noin 50 henkilöä. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella olevien aktiivipelaajien kokonaismäärä on samaa luokkaa. Aktiivi- ja perhepiiripelaajien yhteismäärä on Suomessa useita satoja. On erittäin ilahduttavaa, että uusien pelaajien joukossa on paljon nuorta ikäpolvea eri ammattiryhmistä.

Nykyisten koulutustilaisuuksien säännöllinen ja osin laajennettukin tarjonta taannee skruuville valoisan tulevaisuuden sekä säilyttänee tämän ainutlaatuisen suomalaisen korttipelin taidot tulevillekin sukupolville. Uusi skruuvin käsikirja laaditaan sekä suomeksi että englanniksi. Aika näyttää, saadaanko kiinnostus tähän uniikkiin suomalaiseen korttipeliin herätetyksi myös maamme rajojen ulkopuolella.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Helsingin Suomalainen Klubi

Kuopion Klubi

Mikkelin Klubi

Haminan skruuvikerho

Valkeakosken skruuvikerho

Valkeakosken skruuvarinnat

Lappeenrannat nuoret skruuvarit

Lääkäriskruuvarit

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Verkkolähteet

Skruuvi.fi

Kirjallisuus

Bergholm, Kari 2013. Skruuviopas. Helsinki: Unigrafia.

Helsingin Suomalainen Klubi 2016. Skruuvin käsikirja. Forssa Print.

Maalari, E. N. 1944. Uusi täydellinen skruuvipelin ohjekirja. Hämeenlinna.

Meretoja, Olli & Karvonen, Jaakko 2015. Skruuvi kiristyy – katsaus lähes sukupuuttoon kuolleen pelin pelastamisesta. Duodecim 131: 2279–2283.

O.L. 1943. Skruuvi-opas. Lahti: Akateeminen kirjakauppa.

Ronelius, G. 1903. Opas ”skruf whist” (osto)peliin aloitteleville. Pori.

Taskinen, Hannu 2004. Skruuvi. Turku: Enostone oy.