Suomalainen metsäsuhde
| Suomalainen metsäsuhde | ||||
|---|---|---|---|---|
| Mukana kansallisessa luettelossa | ||||
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Kaikilla suomalaisilla on metsäsuhde, joka perustuu jollakin tavalla omaan elämäntarinaan, sukutaustaan, elinympäristöön, työhön, vapaa-aikaan ja/tai jaettuihin kulttuurisiin käsityksiin suomalaisuudesta. Käsitystä metsien merkityksestä ja yhteydestä suomalaisuuteen on rakennettu ja rakennetaan yhä kulttuurin, kasvatuksen ja koulutuksen keinoin. Metsät liitetään Suomeen ja suomalaisuuteen myös ulkomailla.
Metsäsuhde voi samanaikaisesti rakentua useista näkökulmista ja olla osa ammattia, arkipäivää, elämäntapaa, asumista ja harrastuksia. Suomalainen metsäsuhde niveltyy usein osaksi ihmisten identiteettiä. Ollakseen olemassa metsäsuhde ei kuitenkaan edellytä jatkuvaa kiinteää kontaktia metsään: se voi ilmetä mielipiteinä, asenteina, arvoina ja käsityksinä.
Monet yhteisöt tai ryhmät jakavat ja ylläpitävät tietynlaista metsäsuhdetta. Näitä ovat esimerkiksi metsäammattilaiset, luontoyrittäjät, ympäristökasvattajat, retkeilijät, partiolaiset, marjastajat, metsästäjät, kesämökkeilijät. Metsäsuhde voi liittyä metsään ympäristönä, materiaalina tai inspiraation, elämysten ja tiedon lähteenä.
Metsäsuhde on keskeinen, koska Suomen maa-alasta yli 80 % on metsää. Puolet suomalaisista asuu enintään 200 metrin päässä metsästä ja enemmän kuin kaksi kolmesta suomalaisesta liikkuu viikoittain luonnossa eri tarkoituksissa. Yli puolet metsistä on yksityisomistuksessa ja joka viides yli 20-vuotias suomalainen on metsänomistaja. Metsäsektori työllistää suoraan 70 000 suomalaista ja metsäklusteri, johon metsätalouden ohella kuuluu muuta teollisuutta ja taloutta, esim. paperi- ja metsäkonetuotanto, suunnittelu-, konsultointi- ja asiantuntijatyö, 150 000 henkilöä.
Perinteen harjoittaminen
Metsäkulttuurin suuri merkitys Suomessa perustuu tärkeimpään luonnonympäristöön, metsään, jonka kanssa suomalaiset ovat aina eläneet vuorovaikutuksessa. Metsäkulttuurilla tarkoitetaan metsiin liittyviä yksilöiden ja yhteisöjen toimintatapoja, käytäntöjä, käsityksiä, merkityksiä ja arvoja, joita jaetaan sosiaalisessa yhteydessä. Metsäkulttuuri syntyy ihmisen ja metsän vuorovaikutuksessa ja ilmenee monitahoisina metsiin liittyvinä arvoina ja erilaisina metsienkäyttötapoina, jotka liittyvät elinkeinoihin, harrastuksiin ja elämäntapoihin. Suomalaisten metsäsuhde ei ole yksiulotteinen, vaan siihen on aina sisältynyt erilaisia näkökulmia. Metsäsektori on Suomen talouden keskeisiä kulmakiviä; se on ainoa koko maassa maailmanmarkkinoiden ehdoilla toimeen tuleva tuotannonala. Metsäsektori on Suomessa tärkein osa biotaloutta, jolla tarkoitetaan uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä ja jalostamista tuotteiksi. Suomessa merkittävin uusiutuva ja teollisesti jalostettava luonnonvara on puu. Metsäala on uusiutunut voimakkaasti viimeaikaisten yhteiskunnallisten ja globaalien murrosten paineessa ja säilyttänyt merkityksensä. Metsiä hyödynnetään monipuolisesti myös muussa elinkeinotoiminnassa, esimerkiksi matkailu- ja luonnontuotealalla. Metsien käyttöön erilaisessa elinkeinotoiminnassa sisältyy valtavasti asiantuntemusta, tietotaitoa ja muita ammattikulttuurisia sisältöä, joilla on pitkät yhteisölliset perinteet metsäalalla, mutta jotka myös uudistuvat, elävät ja karttuvat jatkuvasti.
Metsiensuojelu nostaa esiin metsiin liittyvät moninaiset ja joskus myös keskenään ristiriitaiset arvot. Luonnonsuojelussa korostuu metsien ja metsäluonnon itseisarvo, mutta myös ekologisesti kestävä ja sosiaalisesti oikeudenmukainen metsien käyttö ja suojelu.
Metsät ovat myös vapaa-ajan ympäristö, jonka monipuolisen käytön koko maailman mittakaavassa ainutlaatuisen laajat jokamiehenoikeudet mahdollistavat. Metsien virkistyskäyttö on sekä vapaa-ajan lisääntymisen että metsien hyvinvointivaikutusten korostamisen myötä kasvanut. Erilaiset metsäluontoon vievät harrastukset ovat suosittuja. Metsäluonnosta haetaan esteettisiä, elvyttäviä ja rauhoittavia elämyksiä.
Metsien ja puun käyttöön liittyy lukuisia työ- ja käsityötaitoja, joista osalla on edelleen merkitystä työnteon kannalta (esim. halonhakkuu, metsänhoito) ja osaa ylläpidetään perinnetaitoina (esim. tukkilaisperinne, tuohityöt). Myös metsissä liikkuminen edellyttää monia taitoja.
Metsät ovat olennainen osa kansallista kulttuuria. Suomalainen taide, muotoilu ja arkkitehtuuri saavat aiheensa ja materiaalinsa usein metsästä. Tunnetut suomalaiset designyritykset ja tuotemerkit hyödyntävät tuotteissaan metsää vanhoista ja uusista lähtökohdista.
Perinteen taustaa ja historiaa
Suomalaiset elinkeinot, elinympäristöt ja maailmankuva ovat aina olleet vahvasti sidoksissa metsäluontoon. Niin vanha kansanperinne kuin tämän päivän yhteiskunnallinen keskustelukin kuvastavat moniulotteista metsäsuhdetta.
Suomi tunnetaan metsätalousmaana, jossa metsästä on saatu elanto ja raaka-aineita. Tarvepuut, tervan- ja kaskenpoltto sekä metsänantimet ovat mahdollistaneet elämän Suomessa vuosisatoja. Metsäteollisuuden maana Suomi on tunnettu 1800-luvulta lähtien.
1800-luvun loppupuolella alkanut elintason kohoaminen perustui suurelta osin metsätalouteen ja vielä 1950-luvulla lähes puolet ammatissa toimivasta väestöstä sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta ja kaikkiaan yli 70 % suomalaisista kuului maa- ja metsätalousväestöön. Metsäala työllisti satoja tuhansia suomalaisia. Metsienkäyttö on 2000-luvulle tultaessa monimuotoistunut, mutta metsätalous osana biotaloutta on edelleen Suomessa keskeinen.
Metsä on aina ollut myös yhteisöllisesti jaettu mielenmaisema, yksilöllisesti koettu henkilökohtainen paikka ja vapaa-ajan ympäristö. Suomen kansallismaisemaksi kiteytyi jo 1800-luvulla erityisesti korkealta nähty järvi- ja metsänäkymä; suomalainen maisemakuvasto on ollut yksi tehokkaimmista suomalaisuuden rakentajista. Suomalaisuudesta puhuttaessa viitataan edelleen lähes aina luontoon ja erityisesti metsiin. Arkinen kielenkäyttö ja nimistö ovat täynnä metsään liittyviä sanontoja ja ilmauksia. Metsällä on ollut keskeinen sija suomalaisessa kansanperinteessä ja metsä on edelleen monin tavoin suomalaisen henkinen koti, johon liitetään henkisiä ja hengellisiäkin ulottuvuuksia.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Suomalainen metsäsuhde syntyy ja kehittyy lapsuudesta lähtien. Metsä on edelleen monelle suomalaislapselle ja -nuorelle merkittävä paikka ja tärkeä identiteetin kehittymiselle. Muistot oman kodin läheisyydessä sijainneesta metsästä ja leikeistä siellä ovat usein olleet perustavanlaatuisia koko elämälle. Perheillä ja kotikasvatuksella on iso merkitys metsissä liikkumisen ja metsien käytön perinteiden välittämisessä ja elävänä pitämisessä. Metsillä on tärkeä sijansa monien päiväkotien arjessa, sekä lähiympäristönä että erityisen luontopedagogisen toiminnan kautta. Luonto-, ympäristö- ja metsäpainotteisuus näkyy myös monien koulujen toiminnassa ja eri oppiaineissa metsäluonto ja metsien käyttö suomalaisena ilmiönä tulee voimakkaasti esiin. Henkilökohtainen ja kunnioittava suhtautuminen metsään kehittyy ennen kaikkea siellä toimiessa ja metsä mahdollistaa lapsille ja nuorille virikkeellisen toimintaympäristön. Metsäala tarjoaa useita ammatteja, joissa ylläpidetään omaa ammattikulttuuria ja välitetään ammatillisia metsiin liittyviä perinteitä.
Tyypillisesti suomalaisia ovat myös monet metsiin liittyvät vapaa-ajanviettotavat, joista osalla on pitkä historia, kuten kesämökkeilyllä tai partio-, retkeily-, luonto-, liikunta-, metsästys-, sienestys- ja marjastusharrastuksilla ja osa on uusia, kuten geokätköily, airsoft tai polkujuoksu. Myös Suomen puolustusvoimissa opitaan maasto- ja erätaitoja. Koska metsien yksityisomistus ja perhemetsätalous ovat Suomelle tyypillisiä, moniin metsänkäyttö- ja metsänhoitotaitoihin perehdytään yksityismetsätaloudessa lapsuudesta lähtien.
Metsät kuuluvat yhteiskunnallisessa keskustelussa. Suomalaisia huolestuttavat pusikoituvat maisemat, metsäteollisuuden tulevaisuus, metsätalouden vaikutukset luontoon, katoavat aarnio- ja kaupunkimetsät sekä vieraantuminen toisaalta luonnosta, toisaalta metsien hyödyntämisestä. Metsäsuhde välittyy osana suomalaista kulttuuria, johon se monitahoisesti on niveltynyt.
Perinteen tulevaisuus
Suomalainen metsäsuhde on vahva ja monipuolinen, mutta siihen kohdistuu myös monia uhkia. Kaupungistuminen ja uudet vapaa-ajanvieton vaihtoehdot synnyttävät luonnosta etääntymistä. Luonnossa liikkuminen vaatii taitoa, joka on vaarassa ohentua. Metsänomistajat eivät enää läheskään aina asu metsänsä lähellä, ja metsänhoitotyöt ulkoistetaan metsäammattilaisille. Globalisaatio muuttaa metsäsektoria ja vaikuttaa metsätalouden harjoittamisen edellytyksiin Suomessa. Arvoristiriidat asettavat erilaisia metsäsuhteita vastakkain ja vaikeuttavat keskenään erilaisia metsänkäyttötapoja.
On tärkeää, että monipuolisen ja moniarvoisen metsäsuhteen rakentuminen mahdollistetaan ja sitä tuetaan lapsuudesta alkaen. Metsällä on niin keskeinen merkitys Suomessa, että aktiivinen metsäsuhde auttaa hyvän elämän luomisessa. Metsät tuottavat tutkitusti erityistä henkistä, fyysistä ja taloudellista hyvinvointia.
Suomalainen metsä mahdollistaa ainutlaatuisen metsäsuhteen, joka sisältää erilaisia ja ajassa muuttuvia arvoja, toimintatapoja ja käsityksiä. Kestävä suhde metsiin voi olla yhtä aikaa taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen. Kun arvot törmäävät, syntyy yhteiskunnallista keskustelua, vuorovaikutusta ja uusia ajatuksia. Suomalainen metsäsuhde elää ja kehittyy.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Lusto - Suomen Metsämuseo, Suomen Metsäyhdistys, Metsäkeskus, Metsämiesten Säätiö, MTK, Metsäteollisuus ry Suomen Partiolaiset Metsähallitus, Metsähistorian Seura Suomen 4H-liitto
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Suomalaista metsäsuhdetta tukevat muut toimijat:
Metsäteho, Stora Enso, Metsä Group UPM Tapio Oy Metsäkustannus Oy
Kirjallisuutta:
Anttonen, Veikko 1994: Erä- ja metsäluonnon pyhyys. – Pekka Laaksonen ja Sirkka-Liisa Mettomäki (toim.), Metsä ja metsänviljaa. Kalevalaseuran vuosikirja 73. Helsinki: SKS.
Elo, Pekka ja Paalanen, Tommi: Ihmisen suhde luontoon.
Karjalainen, Pauli Tapani 2004: Ympäristö ulkoa ja sisältä: geografiasta geobiografiaan. – Raine Mäntysalo (toim.), Paikan heijastuksia. Ihmisen ympäristösuhteen tutkimus ja representaation käsite. Ympäristöalan julkaisuja. Oulu: Oulun yliopisto. S.49–68.
Lukkarinen, Ville 2004: Kansallisen maiseman vertauskuvallisuus ja ympäristön tila. – Ville Lukkarinen ja Annika Waenerberg, Suomi-kuvasta mielenmaisemaan. Kansallismaisemat 1800- ja 1900-luvun vaihteen maalaustaiteessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 965. Taidekoti Kirpilän julkaisuja 3. Helsinki: SKS. S. 20–91.
Lundström, Kennet 1999: Skogen som lekplats. – Budkavlen. Årgång 78. Turku: Institut för folklivsforskning vid Åbo Akademi. S. 83–89.
Markkola, Pirjo 2004: Johdanto. Maatalous jälleenrakennuksesta EU-aikaan. – Pirjo Markkola (toim.), Suomen maatalouden historia. Osa 3. S. 14–23. Helsinki: SKS.
Pihkala, Erkki 1982: Maa- ja metsätalouden uusi asema. − Suomen taloushistoria 2. Teollistuva Suomi, 387—407. Helsinki: Tammi.
Raivo, Petri 1997: Kulttuurimaisema: alue, näkymä vai tapa nähdä. – Tuukka Haarni, Marko Karvinen, Hille Koskela ja Sirpa Tani (toim.), Tila, paikka ja maisema. Tutkimusretkiä uuteen maantieteeseen. Tampere: Vastapaino. S. 193–210.
Reitala, Aimo 1987: Metsä suomalaisessa kuvataiteessa. – Aarne Reunala ja Pekka Virtanen (toim.), Metsä suomalaisten elämässä. Monitieteellinen seminaari 18.–19.12.1986. Silva Fennica, Vol. 21 no 4. Helsinki: Suomen metsätieteellinen seura. S. 436–444.
Roiko-Jokela, Heikki (toim.) 2012: Ihminen ja metsä: kohtaamisia arjen historiassa 1 & 2. Helsinki: Metsäkustannus.
Saastamoinen, Olli 2012: Metsät ja puut ihmisten arjessa. Tieteessä tapahtuu vol. 30, nro 2 (2012).
Suutala, Maria 1986: Luonto ja kansallinen itsekäsitys. Runeberg, Topelius Lönnrot ja Snellman suomalaisten luontosuhteen kuvaajina. – Juha Manninen ja Ilkka Patoluoto (toim.), Hyöty, sivistys, kansakunta. Suomalaista aatehistoriaa. Prometheus-sarja. Oulu: Pohjoinen. S. 237–270.
Tani, Sirpa 1997: Maantiede ja kuvien todellisuudet. – Tuukka Haarni, Marko Karvinen, Hille Koskela ja Sirpa Tani (toim.), Tila, paikka ja maisema. Tutkimusretkiä uuteen maantieteeseen. Tampere: Vastapaino. S. 211–226.
Tarkka, Lotte 1994: Metsolan merkki - metsän olento ja kuva vienalaisrunostossa. – Pekka Laaksonen ja Sirkka-Liisa Mettomäki (toim.), Metsä ja metsänviljaa. Kalevalaseuran vuosikirja 73. Helsinki: SKS. S. 56–102.
Tarkka, Lotte 1998: Sense of the forest. Nature and gender in Karelian Oral Poetry. – Satu Apo, Aili Nenola, Laura Stark-Arola (ed.), Gender and folklore. Perspectives on Finnish and Karelian Culture. Studia Fennica Folkloristica 4. Helsinki: SKS. S. 92-142.
Vilppula, Matti 1996: Metsä suomalaisessa kulttuurissa. – Seija Aalto, Auli Hakulinen, Klaus Laalo, Pentti Leino, Anneli Lieko (toim.), Kielestä kiinni. Helsinki: SKS. S. 286–296.
Virtanen, Pekka 2000: Metsänhaltijoita ja muuta metsänväkeä. – Vuosilusto 98–99. Punkaharju: Lusto – Suomen metsämuseo ja metsätietokeskus. S. 14–23.
Virtanen, Pekka 1987: Kansanperinteen metsäkuvia. – Aarne Reunala ja Pekka Virtanen (toim.), Metsä suomalaisten elämässä. Monitieteellinen seminaari 18.–19.12.1986. Silva Fennica, Vol. 21 no 4. Helsinki: Suomen metsätieteellinen seura. S. 453–474.
Wiman, Ronald 1982: Maalta kaupunkiin. – Eino Jutikkala, Yrjö Kaukiainen, Sven-Erik Åström (toim.), Suomen taloushistoria 2. Teollistuva Suomi. S. 494–505.
Verkkolähteitä:
Luke – Luonnonvarakeskus, Luonnon virkistyskäyttö – Tietoa ulkoilusta.