Suomalaiset hääperinteet

Elävän perinnön wikiluettelosta
Suomalaiset hääperinteet
Sijainti Suomi
Asiasanat Perhejuhlat, avioliitto, bestmanit, kaasot, morsiamet, sulhaset, vihkipari

Hääpari

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Häät ovat kahden ihmisen välinen liitto, johon liittyy vastuuta ja laillisuutta sekä sitoutumista ja haasteita. Yleinen merkintä liittoon on sormus, jonka parit vaihtavat keskenään alttarilla. Häitä pystytään viettämään joko ulkona, kirkossa tai kotona. Häiden päätarkoitus on alun perin ollut toimia perheiden liittona joko taloudellisista tai poliittisista syistä tai molemmista. Usein avioitumiseen kuuluis entisaikaan, että sananvaltaa häiden järjestelyihin ei itse parilla ollut ja tätä voi vielä nähdä nykyäänkin joissain kulttuureissa. Varhaisimpia vihkimisseremonioita, joista on löydetty kirjattua todistusta, sijoittuvat Kaukoitään noin vuodelta 2350 eaa. Nämä olivat naisen ja miehen välisiä liittoja.

Perinteen harjoittaminen

Häissä on tapana olla ensinnä kosinta, jonka jälkeen tulee yleensä kihlaus, jossa pari lupautuu toisilleen. Kihlausaika voi nykyään olla pitkäkin ennen varsinaisia häävalmisteluja. Polttariperinne (parien viimeiset sinkkujuhlat kavereidensa kesken) on yleinen nykyään myös Suomessa. Itse hääjuhlaan kuuluu hääkakun leikkuu, hääparin yhteinen valssi, sukkanauhan varastaminen, morsiamen ryöstö, hääkimpun heittäminen sekä riisin heittäminen.

Perinteen taustaa ja historiaa

Suomessa vihkiminen on ollut mahdollista laillisesti vuodesta 1917. Häihin on ennen vanhaan liittynyt paljon taikauskomuksia, kuten morsiamen saunottaminen, jonka ideana oli, että morsian olisi puhdas ja terve siirtyessään uuteen elämänvaiheeseen. Morsianta myös voitiin saunottaa jopa hääpäivänä, että morsian olisi punakka ja kaunis alttarille mennessä. Hääpäivän valinnassakin oli uskomuksia, kuten maanantai tuo terveyttä, tiistai rikkautta, keskiviikko onnea myötänään, torstai häviötä, perjantai ristintietä ja lauantai ei onnea ensinnäkään.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Hääperinteet liikkuvat eteenpäin vanhemmilta sekä sukulaisilta, joiden kautta voi tulla hääjuhlia, joihin pääsee vieraaksi. Lehdistä löytyy myös ilmoituksia avioitumisista, jos haluaa julkaista lehteen ilmoituksen. Myös sosiaalisen median avulla löytää toisten kirjoittamina tietoa häistä. Myös julkkisten avioitumisesta on paljon lööppejä sosiaalisessa mediassa. Televisiossakin löytyy nykyään paljon hääohjelmia, joissa enimmäkseen kuvataan tavallisten ihmisten häämatkaa alttarille.

Perinteen tulevaisuus

Hääperinteet ovat todennäköisesti menossa enemmän ulkohäihin päin eikä niin paljon ole kirkkohäitä luvassa. Perinteisillä sukupuolirooleilla ei ole niin paljon väliä nykyään. Tilastokeskuksen mukaan eri sukupuolta olevien avioitumiset ovat olleet laskussa, kun taas samaa sukupuolta olevien avioituminen ovat olleet nousussa. Avioerojen määrä on ollut kasvussa lähiaikoina. Eri sukupuolta olevien avioituneiden keski-ikä on ollut naiset 32,6 vuotta ja miehillä 34,7 vuotta. Samaa sukupuolta olevien on ollut naisilla 35,8 vuotta ja miehillä 42,2 vuotta.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Taide, ja luova ilmaisu -valinnaisryhmä JEDU Nivala

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4%C3%A4t

https://www.naimisiin.info/haaopas/haaperinteet.html

https://www.stat.fi/til/ssaaty/2020/ssaaty_2020_2021-06-18_tie_001_fi.html

https://www.amoriini.com/l/haatavat/

https://www.incegd.com/en/news-insights/family-matrimonial-history-marriage

https://www.amoriini.com/l/tarinoitasuomalaisistahaista/

Videot: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/haat-ja-haiden-valmistelu

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/18/kesakeittio-juhannushaiden-pitopoyta

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/06/04/naimisiin-suomalaisia-haatapoja

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/04/14/tanskan-prinssi-frederikin-ja-maryn-haat

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/04/24/tuula-ja-allan-hagertin-haat

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/11/24/kaarle-kustaan-ja-silvian-haat