Suomenhevosiin liittyvä tietotaito

Sijainti	Suomi, Kanta-Häme, Ypäjä
Asiasanat	Suomenhevonen, hevonen, alkuperäisrotu, yleishevonen, hevosmiestaito, raviurheilu, ratsastus, hevosharrastus, terapiahevonen

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Suomenhevoset ovat olleet tärkeä osa yhteiskuntaa ja oleellisia kansantalouden turvaajia. Paitsi taloudellisia suomalaiseen hevoseen liittyy myös vahvoja kulttuuriarvoja. Suomesta löytyy osaaminen ja tieto suomenhevosen kasvattamiseen. Tämä osaaminen eli hevosmiestaito on syntynyt pitkän historian aikana hevosen ja ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa.

Suomenhevosten kasvattajia on noin 1.500, jotka tuntevat parhaiten jalostusoriiden ja -tammojen sukupuut ja suoritukset. Suurimmalla osalla kasvattajista on tavoitteena tuottaa raviurheilussa pärjääviä hevosia, mutta myös ratsastukseen suuntautuvien hevosten kasvatus on ollut kasvussa. Suomenhevosten omistajia on yhteensä noin 15.000. Suomenhevosten kanssa ovat päivittäin tekemisissä hevostenhoitajat, ravivalmentajat, ratsastajat, sosiaalipedagogit ja matkailuyritykset. Myös kengittäjät ja eläinlääkärit sekä hevostapahtumissa käyvä yleisö tuntevat suomenhevosen. Esimerkiksi Suomen suurimman vuotuisen ravitapahtuman, Suomenhevosten Kuninkuusravien, kävijämäärä nousee 50.000:een.

Suomenhevosen aseman säilyttämiseksi ja parantamiseksi on 1970-luvun alun jälkeen perustettu neljä yhdistystä: Suomenratsut ry, Suomenhevosliitto ry, Suomen Työhevosseura ry ja Suomen Pienhevosyhdistys ry. Yhdistysten tavoitteena on suomenhevosen eri käyttömuotojen ja arvostuksen lisääminen sekä sukulinjojen säilyttämisen turvaaminen. Myös medianäkyvyys on lisääntynyt sosiaalisen median myötä. Samalla voidaan jakaa uusille hevosenomistajille tärkeää tutkimustietoa hevosten hoidosta ja hyvinvoinnista. Suomenhevoseen liittyy myös merkittäviä yhteyksiä taiteeseen, musiikkiin ja kirjallisuuteen, aina Kalevalasta lähtien. Laulaja-lauluntekijä Suonna Konosen vuonna 2005 säveltämä laulu Suomenhevonen korostaa osuvasti ihmisen ja hevosen välisen suhteen läheistä luonnetta: Missä olisimmekaan ilman sinua - ystävämme suomenhevonen.

Perinteen harjoittaminen

Suomenhevonen on monipuolinen yleishevonen, joka raviurheilun sarjassaan on maailman nopeimpia. Sitä käytetään myös ratsastuksen kaikissa lajeissa, kuten este-, koulu-, kenttä- ja matkaratsastuksessa sekä valjakkoajossa ja vikellyksessä. Suomenhevoset ovat suosittuja sekä ratsastuskoulujen tuntihevosina että erilaisissa ajelutuksissa. Ihmisten henkinen ja fyysinen kunto ja hyvinvointi liittyen kumppanuuteen suomenhevosen kanssa on erityisesti noussut nykyajan ilmiöksi.

Lisäksi perinneyhdistykset ylläpitävät suomenhevosten erityistaitoja ja samalla ohjastajien hevosmiestaitoja työajossa ja armeijan ratsuna. Pieni ammattikunta tekee puunajoa nuoren metsän harvennuksissa ja herkissä puistometsissä, koska hevoset liikkuvat metsässä jälkiä jättämättä. Näihin kaikkiin liittyy suuri määrä erilaisia taitoja ja tietoja, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle erilaisissa ympäristöissä ammattilaisten ja harrastajien parissa.Suomenhevosvarsat opetetaan ohjasajolle jo yksivuotiaina. Myös ratsuhevoset opetetaan ensin ajolle ja siirtyvät ratsastukseen iän karttuessa. Monet kansainvälisestikin menestyneet suomalaiset ratsastajat ovat aloittaneet ratsastusuransa suomenhevosilla.

Perinteen taustaa ja historiaa

Suomenhevonen on ainoa alkuperäinen Suomessa kehitetty hevosrotu. Sana hepo, hevonen esiintyy kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä, mikä sekin viittaa siihen, että hevonen on tunnettu suomensukuisten kansojen keskuudessa jo pronssikaudella. Omaksi rodukseen suomenhevonen kehittyi muutaman sadan vuoden aikana – kansallistunnon herääminen 1890-luvulla oli alkusysäys sille, että suomenhevosta haluttiin ryhtyä jalostamaan puhtaana kansallisena hevosrotuna. Tunnetun historiansa aikana suomalainen hevonen on perinnöllisesti sopeutunut ja jalostettu maamme olosuhteisiin ja ihmisten tarpeisiin. Suomenhevosen tehtävät ovat vaihdelleet ajohevosesta sotilasratsuun ja työhevosesta ravihevoseksi.

Vielä 50 vuotta sitten ja siitä taaksepäin suomenhevosta tarvittiin jokaisessa talossa elintarvikkeiden ja elannon tuotantoon. Maa- ja metsätalous tarvitsi hevosvetovoimaa valtavat määrät 1950-luvulle saakka, ja pelkästään metsätöihin osallistui 100.000 hevosta. Suomenhevosten määrä saavuttikin silloin huippunsa, yhteensä yli 400.000 yksilöä. Sadan vuoden aikana suomenhevonen on kokenut työhevosten valtakauden, talvi- ja jatkosodan ankarat ajat ja hevosurheilun nousun.

Hevostalouden suuri murros ajoittuu 1960-lukuun, kun sekä armeija että maa- ja metsätalous motorisoituivat ja luopuivat hevosista. Tilalle tuli ravi- ja ratsastusurheilun huima nousu kansan suosioon. Rodun kantakirja perustettiin vuonna 1907, jolloin sitä alettiin jalostaa työ- ja yleishevoseksi. Aluksi kantakirjaus perustui ulkomuotoarvosteluun, mutta 1920-luvulla otettiin käyttöön myös suorituskokeet. Hevosen juoksijalahjat niin vauhdin, kestävyyden kuin luonteen osalta olivat myös monille hevoskasvattajille korkealle arvostettuja ominaisuuksia siitoshevosia valittaessa.

Suomenhevosen ravikilpailutuloksia on kirjattu vuodesta 1862 alkaen. Nykyaikainen rekisteröinti alkoi vuonna 1971. Suomenhevosta jalostetaan neljällä jalostussuunnalla: ravihevonen, työhevonen, ratsuhevonen ja pienhevonen. Nykyisin suomenhevosia on noin 20.000 ja syntyneiden ikäluokkien koko on ollut noin 1000 varsaa vuodessa. Suomenhevosia on noin neljännes Suomen kokonaishevosmäärästä.

1960-luvulta alkaen hevosten tuonti ulkomailta on jatkuvasti kiihtynyt. Eniten on amerikkalaisia lämminverisiä ravihevosia. Useimmista Euroopan maista on tuotu tuhansia ratsuhevosia ja poneja sekä joitakin harvinaisempia kavioeläimiä, jotka edustavat yli 80 eri rotua. Nämä tuontihevoset on jalostettu pääosin yhtä käyttötarkoitusta varten, toisin kuin suomenhevonen, joka on jalostettu monipuoliseksi yleishevoseksi, joka tekee kaikkea.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Ennen hevonen oli ihmisen työpari. Siinä kehittyi taito lukea hevosta ja sen käyttäytymistä, jolloin ihmisen suhde hevoseen vahvistui. Ennen pikkutytöt ja -pojat pääsivät hevosten maailmaan tekemällä tallitöitä talleilla, mutta nykyään hevonen rinnastetaan enimmäkseen harrastusvälineeseen, joka odottaa ratsastajaansa valmiiksi satuloituna.

Hevosmiestaidot opitaan ainoastaan olemalla hevosen kanssa. Luonnollisimmin se tapahtuu hevoskasvatuksen kautta, kun tunnetaan hevosten taustat ja ollaan mukana syntyvän varsan elämässä sen ensi hetkestä alkaen. Päivittäiset johdonmukaiset toimet herättävät luottamuksen ihmisen ja hevosen välille. Suomenhevonen on kirjattu FAO:n (YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö) ja Euroopan Unionin alkuperäisrotujen luetteloon. Suomenhevonen sai kulttuuriministeriltä vuonna 2007 kansallishevonen-kunnianimen ja oman liputuspäivän 6.9. kantakirjan perustamispäivän mukaan. On jopa todettu, että suomenhevonen on yksi kansakunnan keskeisistä symboleista, ja sen tarina on lähes identtinen koko kansan selviytymistarinan kanssa.

Suomenhevosen rekisteriä ja alkuperäiskantakirjaa pitää Suomen Hippos ry, joka on EU-hyväksytty hevosjalostusjärjestö ja raviurheilun keskusjärjestö. Hevosjärjestöt (kuten alueelliset hevosjalostusliitot, jotka ovat toimineet vuodesta 1905 alkaen) tukevat ja palkitsevat suomenhevosen hyväksi tehdystä työstä. Valtion totokertymästä maksetaan kasvattaja-, laatu- ja kilpailupalkintoja. Esimerkiksi vuonna 2001 aloitettiin totokertymästä maksaa ns. opetuslähtöpalkkioita tilanteen parantamiseksi ravikilpailuissa. Koelähtöihin tulleiden suomenhevosten määrä nelinkertaistuikin heti edellisvuoteen verrattuna. Ravikilpailupalkintojen nosto ja alkuperäisrotutuet ovatkin olleet nopeimpia toimenpiteitä kehityksen kääntämiseksi kasvuun.

Perinteen tulevaisuus

Suomenhevosen tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Hyvät hevoset kiinnostavat aina ja varsinkin suurta yleisöä. Suomenhevonen on aina vastannut vallitsevien ajanjaksojen haasteisiin. Siitostammojen lukumäärä on nyt 2010-luvulla pudonnut alle kriittisen 2000 tamman rajan. Mikäli lukumäärä edelleen jatkaa alenemistaan, hevosten jalostusvalinta vaikeutuu ja jalostuksen edistyminen hidastuu. Vaikeina aikoina kasvatustoimintaa ovat ylläpitäneet harrastajakasvattajat, joiden tavoitteena on kasvattaa varsoja lähinnä omaan käyttöön uudistamaan jalostuskantaansa. Hevosten kasvatus luo alalle positiivisen kierteen: se lisää hevostuntemusta ja arvokkaita hevosmiestaitoja, jotka edelleen tuottavat huippuhevosia, jotka sitten lisäävät yleisön suosiota ja aina suurempia palkintoja. Muiden käyttömuotojen kuten ratsastuskäytön tukeminen pienentää suomenhevosen uhanalaisuutta, varsinkin jos suomenhevosen asema raviurheilussa edelleen heikentyy. Sen vuoksi kaikki toimet kansallishevosemme puolesta ovat ensiarvoisen tärkeitä sen tulevaisuuden hyväksi. Suomenhevosen uudistettu brändi rakentuu sanoista: yksilöllinen, urheilullinen, suomalainen – koko kansan hevonen.