Suomenpystykorvalla metsästäminen

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomenpystykorva on monipuolinen metsästyskoira. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi sorsalintujen ja metsähanhen metsästykseen. Kuva: Ere Grenfors

Suomenpystykorvalla metsästäminen
Sijainti Suomi
Asiasanat koira, koiraharrastus, alkuperäisrotu, koirarodut, lintukoira, luonto, harrastus, metsästys, ympäristö, metsäkanalintu, vesilintu, pienpeto, metsäkulttuuri, kansallistunto, kansallissymboli


Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Suomenpystykorva kuuluu vahvasti suomalaiseen metsästyskulttuuriin. Kuva: Hannu Huttu

Pystykorvaiset koirat ovat kuuluneet pohjoiseen elämänmuotoon jo kivikaudella. Metsästyskoirana se on kulkenut suomalaisten mukana vuosisadasta toiseen ollen korvaamaton apu metsästyksessä ja samalla oiva seurakoira. Tänä päivänä suomenpystykorva on kansalliskoiramme ja niitä on Suomessa kaikkiaan noin 7500 yksilöä. Vuonna 2015 Suomen Kennelliitto rekisteröi 624 suomenpystykorvanpentua ja se oli 17. suosituin rotu Suomessa.

Perinteisen metsästysmuodon tuntevat etupäässä metsästäjät ja metsästyskoiraharrastajat. Rajoitetummin se tunnetaan myös Ruotsissa, Norjassa ja Venäjän Karjalasssa. Perinteen tuntemisen ja jatkumisen osalta tulevaisuudessa on tiedonjako metsästysmuodosta keskeisen tärkeää.

Perinteen harjoittaminen

Suomenpystykorvan avulla tapahtuvaa metsästysmuotoa harjoitetaan nykyisinkin alkukantaiseen tapaan, vain aseet ja muut metsästäjän varusteet ovat kehittyneet aikojen saatossa. Nykyään pyynnin lisäksi metsästysmuotoa harjoitetaan metsästystilannetta simuloivissa linnunhaukkukokeissa, joissa riistaa ei ammuta.

Suomenpystykorvalla metsästämisellä on erityispiirteenä se, että suomenpystykorva pitää riistan paikallaan haukkumalla ja tällöin metsästäjällä on aikaa valita ampuuko hän haukun kohteen vai jättääkö ampumatta. Edellä kuvattu valikoiva suomenpystykorvan avulla tapahtuva metsästys mahdollistaa metsäkanalintukantojen hallitun hoidon, koska pystytään havainnoimaan ennen riistalaukausta se, onko haukun kohteena nuori vai vanha lintuyksilö. Kanalintujen kestävän käytön mukaisessa saalisverotuksessa suositellaan tutkimustietoon pohjautuen painotettavaksi saaliissa nimenomaan nuoria lintuja, joista merkittävä osa ei lajityypillisen korkean luontaisen kuolleisuutensa takia muutoinkaan selviytyisi ensimmäisestä elinvuodestaan.

Erilaisia versioita metsästysmuodosta ovat erilaiset metsästettävät riistalajit: metsäkanalinnut (metso, teeri, pyy), pienpedot (näätä, supikoira, minkki, mäyrä), vesilinnut (sorsalinnut ja metsähanhi), hirvi, karhu, ennen myös merkittävässä määrin orava.

Perinteen taustaa ja historiaa

Suomenpystykorva on alkuperäisrotu, joka polveutuu suoraan luonnonkannasta ilman risteytyksiä. Lintua puuhun haukkuvana alkuperäisrotuna suomenpystykorva on maailmanharvinaisuus.Suomenpystykorva on ominaisuuksiltaan älykäs, reagointiherkkä ja itsenäinen. Rodun perimässä on voimakas kaiken riistan pyyntivietti.Metsästystehtävissä se osoittaa linnun paikan haukunnallaan ja käytöksellään. Koiran on haukunnallaan pyrittävä pitämään lintu puussa, kunnes metsästäjä ehtii paikalle. Pystykorvan haukkuessa puussa istuvaa lintua sen komea heiluva häntä kiinnittää linnun huomion pois metsästäjästä.

Kansalliskoira suomenpystykorva liittyy vankasti suomalaiseen kulttuuriin. Rotu on suomalaisista koiraroduista vanhin ja on ammoisista ajoista lähtien seurannut kantasuomalaisten mukana. Kivikautisista kalliomaalauksistakin on löytynyt suomenpystykorvan kaltainen koira. Suomensukuiset heimot käyttivät näitä melko pienikokoisia metsästyskoiria jo siirtyessään nykyisille asuinalueilleen.

Yhtenäisen pystykorvaisen kantarodun muodostumisen arvellaan alkaneen Suomessa noin sata vuotta ajanlaskun alun jälkeen. Suomenpystykorvan tyyppisiä koiria on käytetty riistan metsästykseen kaikkialla Suomessa jo satoja vuosia. 1800-luvun lopulta on säilynyt kirjallisia tietoja punaturkkisista, haukkuvista metsästyskoirista. Pystykorvaista koiraa käytettiin metsästyksessä apuna jo jousikaudella, mutta sen käyttö yleistyi vasta tuliaseiden tultua laajemmin rahvaan metsästäjien käyttöön.

Elannon hankinnassa koira oli aikanaan suurena apuna. Metsät ja vesistöt olivat tuolloin lähes ainoita paikkoja mistä silloin oli syötävää saatavilla. Koira metsästi luonnosta oman ruokansa lisäksi ravinnon myös ihmiskumppaneilleen. Ruuan hankinnan lisäksi riistaviettiselle ja puuhun haukkuvalle koiralle annettiin myös suuri vastuu muinaisen valuutan eli turkisten hankinnassa. Turkisten metsästys on ollut tärkeä elinkeino suomalaisille, ja orava on ollut tärkeimpiä turkiseläimiä. Ensimmäisiä suomalaisia tunnettuja määrän yksiköitä oli kiihtelys, joka oli 40 oravannahan nippu. Suomenpystykorvalla riittää itsenäisyyttä ja rohkeutta myös karhun kohtaamiseen ja pyyntiin.

Tänä päivänä suomenpystykorvalla metsästys keskittyy metsäkanalintuihin, mutta suomenpystykorvaa käytetään myös paljon hirvenmetsästyksessä ja pienpetopyynnissä, kuten esimerkiksi näädän ja supikoirien metsästyksessä. Suomenpystykorvaa on aina pidetty kaiken riistan koirana. Sitä käytetään myös noutavana koirana.

Se on metsässä isäntäänsä hyvin yhteyttä pitävä koira. Lyhyt, enintään noin muutaman sadan metrin työskentelyetäisyys on ollut metsässä tarpeen, sillä keskittyessä kiihkeästi haukkutyöhön, suomenpystykorva on helposti villipetojen kuten suden tai karhun löydettävissä ja yllätettävissä.

Suomalainen haukkuva lintukoira merkittiin ensimmäisen kerran rotukirjaan vuonna 1892. Tuolloin rotu nähtiin ruumiiltaan pitkänhuiskeana ja revonkarvaisena, ja sillä saattoi olla hännänpäässä, rinnassa ja jaloissa runsaasti valkoista. Tarkennetussa rotumääritelmässä vuonna 1897 suomalaisen haukkuvan lintukoiran nimi muuttui suomalaiseksi pystykorvaksi ja ruumiin pituus määriteltiin lyhyenlännäksi. Vuonna 1946 nimi vaihtui edelleen suomenpystykorvaksi. Kansalliskoiraksi suomenpystykorva nimettiin vuonna 1979.

Vuonna 2006 suomenpystykorva ja sen venäläinen sisarrotu karjalais-suomalainen laika yhdistettiin samaksi roduksi. Tämä laajensi suomenpystykorvarodun perimää ja mahdollisti arvokkaan geneettisen vaihtelun lisääntymisen. Suomenpystykorvan ulkomuoto ei kuitenkaan kärsi, sillä rodut muistuttivat ulkoisestikin paljon toisiaan.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Kuten kaikessa koiratoiminnassa, myös pystykorvan kanssa metsästäessä on osattava ”lukea koiraa”. Koiranlukutaitoa ei voi oppia tai opettaa sanallisesti eikä kirjallisesti, se on koettava. Koiraa ja sen toimintaa, sekä sen sanattomia merkityksiä, ilmeitä ja eleitä, oppii lukemaan vain viettämällä aikaa koiran kanssa metsällä. Avuksi toki on, jos mukana on ihminen, jolla tätä kokemusta jo on. Perheissä perinne siirtyy edelleen vanhemmilta lapsille.

Perinnettä välittävät eteenpäin myös valtakunnalliset koira- ja metsästysjärjestöt sekä alueelliset ja paikalliset yhdistykset, jotka järjestävät sekä koulutuksia että kursseja. Lisäksi mukaan toimintaan ja perinteen piiriin pääsee lähtemällä tutustumaan suomenpystykorvien metsästyskokeisiin, joissa mitataan eri koirayksilöiden valmiuksia ja metsästystaipumuksia.

Vuonna 2015 pelkästään linnunhaukkukokeisiin osallistui 752 suomenpystykorvaa, joilla oli yhteensä n. 1300 koesuoritusta. Hirvenhaukkukokeisiin vastaavasti osallistui 27 suomenpystykorvaa, joilla oli yhteensä 31 koesuoritusta.

Perinteen tulevaisuus

Perinteen tulevaisuudessa on haasteita. Suomenpystykorvalla metsästämisen jatkuminen edellyttää myös suomalaisen metsän oikeanlaista hoitamista. Pääasiallisen metsästyksen kohteen eli metsäkanalintujen tulevaisuus nykymetsätaloudessa on haasteellista. Esimerkiksi metso tarvitsee riittävän suuria yhtenäisiä metsäalueita, jotka ovat lajistoltaan monimuotoisia ja tarjoavat poikueille suojaa sekä ravintoa - talousmetsiä raivataan tehokkuuden nimissä usein liian avoimen puistomaiseksi. Jos metsän ikärakenne nuorentuu voimakkaasti ankarien hakkuiden myötä, puulajisto yksipuolistuu sekä elintärkeä mustikanvarvusto häviää, kärsivät siitä kaikki metsäkanalinnut. Avohakkuiden aiheuttama metsänpohjan heinittyminen lisää paikallisesti myyräkantoja ja sitä kautta kanalintuja saalistavia nisäkäspetoja. Lisäksi metsäkanalintujen metsästäminen pystykorvalla vaatii varttuneita metsiä, sillä metsästysmuodon harrastaminen ei onnistu hakkuuaukoilla ja taimikoissa.

Myös ilmastonmuutos vaikuttaa tämän eräperinteen tulevaisuuteen. Lumipeitteisen ajan lyheneminen vaikeuttaa kanalintujen talvesta selviämistä: linnut eivät pääse pakkasella lämpimään lumikieppiin, missä ne ovat myös suojassa saalistavilta pedoilta. Tämä vaikuttaa negatiivisesti metsäkanalintukantoihin ja se rajoittaa sitä kautta myös suomenpystykorvalla tapahtuvaa metsästystä.

Metsäkanalintujen elinympäristövaatimuksia huomioivat metsänhoitosuositukset tulisi saada aidosti osaksi talousmetsiemme hoidon rutiineja. Kanalintuja ankarasti verottavien pienpetojen, erityisesti Suomen luontoon kuulumattomien vieraspetojen eli supikoiran ja minkin kannat tulisi saada kuriin maassamme. Se olisi mahdollista tehostamalla merkittävästi niiden pyyntiä. Tavoitteeseen pääsemiseksi tarvittaisiin avuksi muun muassa vieraspetojen pyyntiä helpottavia muutoksia Suomen metsästyslakiin.

Lisäksi muita tulevaisuuden haasteita ovat rodun geenipohjan säilyttäminen riittävän laajana, kaupungistumisilmiö sekä nuorten harrastajien mukaan saaminen.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry., Suomen Metsästäjäliitto – Finlands Jägarförbund, Suomen Pystykorvajärjestö – Finska Spetsklubben ry

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Videot

Suomenpystykorva metsästyskoirana/

The Finnish Spitz/

Suomenpystykorva, kansalliskoiramme

Linkit ja muut lähteet

Suomessa haukkuu muinaiskoira (Tiede 9.12.2015). Artikkeli suomenpystykorvan pitkästä historiasta.

Pystykorvasta halutaan maailmanperintökohde (YLE Uutiset 11.1.2013)

SPJ-tietokanta

Koiramuseo

Joenpolvi, Matti: Suomenpystykorva – Historia (linkki Rotukuvaus > Historia). Suomen Pystykorvajärjestö.

Cavill, Angela 2014: Finnish Spitz