Talkooperinne

Sijainti	Suomi
Asiasanat	talkoot, talkootyö, kansanperinne, kestitys, vapaaehtoistyö, auttaminen, yhdistykset, yhteisöt

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Talkoot on Suomessa vuosisatojen perinteet omaava vapaaehtoisen työn muoto ja tärkeä osa suomalaista kansanperinnettä. Talkootyö on ilman korvausta tehtävää työtä ja tapa auttaa yhteisöä tai yksityishenkilöitä. Talkootyötä voi olla esimerkiksi kyläyhteisön avulla kunnostettu seuratalo, ystävän pihatalkoot tai kioskimyyjänä toimiminen urheilutapahtumassa.

Talkoot ovat merkittävä yhteisöllisyyden luoja ja ylläpitäjä. Vaikeina aikoina talkoilla on ylläpidetty yhteiskuntaa ja luotu uskoa paremmasta huomisesta. Samalla talkoilla on opetettu mallia lapsille sekä nuorille oikeanlaisesta työmoraalista ja muiden auttamisesta. Talkoita järjestävät eri yhdistykset, organisaatiot ja yksityishenkilöt. Järjestäjänä voi olla esimerkiksi urheiluseura, naapurusto tai kotiseutuyhdistys. Suomessa järjestetään vuosittain talkoovoimin useita urheilu-, musiikki- ja kulttuuritapahtumia sekä erilaisia hankkeita talkoovoimin.

Talkoille on tyypillistä tietyn yhteisön yhteen kokoontuminen, yhdessä tekeminen ja talkooväen kestitys. Talkootyöstä saatu palkkio on usein talkoissa tarjottava ruoka. Suomessa järjestetään talkoita ympäri vuoden, mutta varsinaista talkoiden sesonkiaikaa ovat kevät, kesä ja syksy. Esimerkiksi monet taloyhtiöt järjestävät keväisin perinteisiä kevätalkoita. Pohjanmaalla ja Pohjois-Satakunnan kunnassa Karviassa talkoista käytetään nimeä kökkä.

Talkooperinnettä harjoitetaan eri puolilla Suomea. Talkoisiin liittyvät perinteet voivat vaihdella alueittain. Kyläyhteisöt eri puolella Suomea ovat historian aikana olleet tärkeä talkoiden järjestäjä ja ovat sitä edelleen. Talkoilla järjestetään tapahtumia ja harrastustoimintaa, jotka ovat usein pienten kylien elinehto aktiiviselle toiminnalle. Alueittain talkootoiminnalla ylläpidetään ja säilytetään paikallista kulttuuriperintöä, kuten kotiseutumuseoita. Esimerkkinä tästä vuoden 2020 kotiseutuyhdistykseksi valittu Hankasalmen Kotiseutuyhdistys, joka ylläpitää ulkomuseota lähes kokonaan vapaaehtoisvoimin ja talkoita järjestetään lähes päivittäin.

Itse talkookulttuuriin liittyen ei ole olemassa omaa yhdistystään, toisaalta talkoita harjoittavia yhdistyksiä ja tahoja on valtavasti. Lisäksi perinteen harjoittajia on suuri osa Suomen väestöstä – lähes jokainen suomalainen osallistuu elämänsä aika talkoisiin. Satakunnan Museon hanke vuonna 2020 "Talkoot – perinteen tallentaminen, talkoohengen etsiminen ja hyvien talkoiden reseptin laatiminen" keräsi ja tallensi talkooperinnettä sekä tutki talkoiden järjestämistä ja toteuttamista. Tämä artikkeli on syntynyt hankkeen pohjalta.

Perinteen harjoittaminen

Talkoille on tyypillistä tietyn yhteisön yhteen kokoontuminen, yhdessä tekeminen ja talkooväen kestitys. Suomessa järjestetään talkoita ympäri vuoden, mutta varsinaista talkoiden sesonkiaikaa ovat kevät, kesä ja syksy. Esimerkiksi monet taloyhtiöt järjestävät keväisin perinteisiä kevätalkoita. Talkoiden tavoitteena on jonkin päämäärän saavuttaminen yhdessä tehdyn työn avulla. Päämääränä voi olla esimerkiksi tapahtuman järjestäminen tai rakennuksen korjaaminen.

Talkoot alkavat talkoolaisten kutsumisesta ja keräämisestä paikalle. Talkoolaisten kokoontumisen jälkeen seuraa yleensä talkootehtävien jakaminen. Talkootehtävät voidaan jakaa myös ennakkoon ja roolit voivat muuttua talkoiden aikana. Talkootehtäviä jaetaan talkoolaisille usein oman osaamisen perusteella. Talkootehtävät riippuvat talkoiden sisällöstä. Perinteisissä pihatalkoissa tehtävinä voi olla esimerkiksi haravointi tai nurmikon leikkaaminen. Tapahtumaa järjestettäessä erilaisia rooleja voivat olla esimerkiksi artistiopas tai lipunmyyjä. Talkoorooleihin kuuluu usein työnjohtaja tai organisoinnista vastaava talkoolainen. Toinen perinteinen rooli on tarjoilusta vastaava talkoolainen. Useasti naiset ovat saattaneet vastata tarjoilusta, kun taas miehet ovat olleet vastuussa fyysisestä työstä, mutta sukupuoliroolit eivät määritä työtehtäviä enää nykyään niin tiukasti kuin ehkä aikaisemmin. Onnistuneille talkoille on ominaista on, että talkoolainen saa tehtävän, joka soveltuu hänen kykyihinsä ja taitoihinsa, mutta jossa silti voi olla mahdollisuus oppia jotain uutta.

Keskeinen osa talkoita on kestitys, sillä se on usein tapa osoittaa kiitos tehdystä työstä sekä turvata talkoolaisten jaksaminen. Tarjoilu kokoaa talkooväen yhteen ja luo sosiaalista vuorovaikutusta talkoolaisten kesken.

Nykyisin perinteisiä tarjottavia talkoissa ovat mm. makkara, voileivät ja erilaiset keitot. Lisäksi talkoissa on tarjolla melkein aina kahvia ja muuta juotavaa. Talkootarjoilu voi vaihdella myös alueittain. Esimerkiksi Pohjois-Satakunnassa perinteinen talkoissa tarjottava juoma on sahti.

Tärkeä osa talkoita on myös talkoolaisten kiittäminen. Tapoja kiittää talkoolaisia ovat esimerkiksi tarjoilu, talkoosauna, kiitokset tai yhteisen tapahtuman järjestäminen talkoolaisille valmistuneen työn jälkeen. Talkoiden jälkeen järjestettävästä tapahtumasta käytetään usein nimeä loppukaronkka. Loppukaronkka on tärkeä osa talkoolaisten yhteisöllisyyttä, sillä se kokoaa talkoolaiset yhteen talkoiden jälkeen, joskus pitkänkin ajan kuluttua itse talkoista. Tällöin talkoita voidaan muistella yhdessä ja suunnitella seuraavia.

Perinteen taustaa ja historiaa

Talkoot ovat merkittävä yhteisöllisyyden luoja ja ylläpitäjä. Vaikeina aikoina talkoilla on ylläpidetty yhteiskuntaa ja luotu uskoa paremmasta huomisesta. Samalla talkoilla on opetettu mallia lapsille sekä nuorille oikeanlaisesta työmoraalista ja muiden auttamisesta.

Talkoilla on vuosisataiset perinteet suomalaisessa yhteiskunnassa ja talkoilla on tehty töitä jo ajanlaskun alkuaikoina. Sana talkoot on peräisin ainakin 2000 vuoden takaa, sillä latvian, liettuan ja saksan kielestä löytyy vastaavanlaiset sanat. Kyseisiä kieliä puhuvat kansat asuivat Itämeren suomalaisten heimojen naapureina juuri ennen ajanlaskun alkua. Talkootyön syntyä voidaan kuitenkin etsiä vielä kauempaa historiasta. Talkootyön alku lienee löydettävissä maanviljelyksen aloittamisesta, sillä maanviljelys edellytti kiinteää asumista. Kiinteän asumisen myötä muodostui pieniä asumusryhmiä, jotka vaikuttuivat asukkaiden yhteistyöhön rakennus- ja maanviljelystöissä.

Keskiajalta lähtien Länsi-Suomen ja Ruotsin viljelysseuduilla niityt olivat talojen yhtenäisiä aitauksia ja pellot aidattiin kahdeksi tai kolmeksi kylän vainioksi. Kaikkien osallisten piti tällöin saada heinät korjuuseen ennen kuin karja voitiin laskea laitumelle. Tämä toiminta kehitti pohjaa naapurien väliselle työavulle ja talkootyölle. Kyläyhteiskunnassa asukkaiden toisilleen antama työapu on ollut tärkeä rakenteellinen osa. Perimmäisenä tarkoituksena ei ollut yksittäisen talonpojan auttaminen vaan toimiminen kyläyhteisön asukkaiden hyväksi. Olaus Magnuksen vuonna 1555 kirjoittamassa kirjassa kerrotaan Pohjoismaissa tapahtuneesta talkootyöstä 1500-luvulla. Tuolloin ainakin lannanveto, heinänkorjuu ja elonleikkuu tehtiin talkootyöllä. Palkkioksi heinänkorjuusta ja elonleikkuusta järjestettiin iltakestit.

Kestitys ja vastavuoroisuus ovat olleet tärkeä osa talkoita useita vuosisatoja. Kestitys oli merkittävässä osassa esimerkiksi pohjoismaissa jo 1500-luvulta eteenpäin vietetyissä sontatalkoissa. Sontatalkoot olivat niin tärkeä tapahtuma, että puhuttiin jopa talkoopäivän aatosta. Tarjoilua varten valmisteluja tehtiin useita päiviä ennen esimerkiksi leipomalla, paistamalla, siivoamalla ja panemalla olutta. Talkoissa tarjoiltu ruoka oli usein juhlaruokaa ja talkoiden kunniaksi saatettiin teurastaa talkoopässi. Työskentelyn aikana on tarjoiltu kahvia, vaarinkaljaa ja sahtia. Sontatalkoiden palkkiona talkooväelle tarjottiin runsas ja iloinen ateria. Jo 1700-luvulla arveltiin, että viina ja kestitys houkuttelivat ihmisiä talkoisiin.

Talkootyöstä saatu apu on ollut tärkeässä asemassa maatalousyhteisöissä. Maatalousyhteisöissä tehtävää oli paljon, mutta rahaa vähän. Talkoovoimin toteutettiin paljon työvoimaa vaativia maataloustöitä. Tällaisia töitä olivat esimerkiksi rakennustyöt, pellavan valmistus, kehräys, heinä- ja elonkorjuu sekä hirsien ajo ja kehräys. Lisäksi talkoilla autettiin vähäosaisia ja pulaan joutuneita. Toisen maailmansodan jälkeen talkoista tuli Suomessa kansanliike, sillä avun tarve oli suuri. Talkoilla voitiin myös korvata työvoiman puutetta, joka johtui työikäisten jouduttua maanpuolustustehtäviin. Talkoisiin osallistuivat nuoret, vanhat, miehet, naiset, maalaiset ja kaupunkilaiset. Samalla talkootyö oli tapa auttaa sodan takia vaikeuksiin joutuneita kuten siirtolais- ja rintamamiesperheitä, sotainvalideja, sotaleskiä- ja orpoja.

Talkoot olivat myös hyvä tapa tavata uusia ihmisiä tai löytää puoliso. Talkoiden jälkeen oli tapana järjestää kestitys, talkootanssit tai piirileikkejä. Tilaisuudet houkuttelivat ihmisiä paikalle ja toimivat samalla kyläläisten juhla- ja yhdessäolotilaisuutena. Talkoista saatettiin etsiä puolisoa ja paikalle saavuttiin jopa tavallista paremmin pukeutuneina. Talkoot ja niihin liittyvät oheistapahtumat loivat yhteenkuuluvuutta kyläläisten välillä. Yhteenkuuluvuuden lisäksi talkootyö auttoi sukupolvia arvostamaan toisiaan ja yhteistä ponnistelua.

Vuonna 1929 Sanakirjasäätiö toteutti E.A Virtasen johdolla tiedustelun talkoolaitoksesta koko Suomessa. Tiedustelu tallennettiin tutkijoiden käytettäväksi. Talkootoimintaa kehitettiin toisen maailmansodan aikana perustamalla eri yhdistyksiä. Toisen maailmansodan jälkeen talkootyöstä tuli tärkeä jälleenrakentamistyön muoto ja talkoot loivat uskoa parempaan aikaan ja yhteiseen voimaan. Suomen Talkoot ry. aloitti toimintansa syksyllä 1940 talvisodan jälkeen Akateemisen Karjala-Seuran aloitteesta. Yhdistyksen tavoitteena oli valistus- ja tiedotustyön kautta perehtyä talkoiden perinteisiin tapoihin. Kustaa Vilkunan kehotuksesta Suomen talkoot Ry hankki lyhyitä artikkeleita nuorilta kansatieteilijöiltä maakuntien eri talkootavoista. Artikkelien valmistuttua ne jaettiin Suomen lehdistön käytettäväksi vapaasti. Lisäksi Suomen Talkoot Ry toimi organisaattorina talkoiden järjestämisessä. Yhdistyksen organisoimilla talkoilla tuettiin sekä autettiin sotaleskiä ja –orpoja, sotainvalideja, vaikeuksissa olevia aseveljiä, karjalaista siirtoväkeä sekä vähävaraisia ja monilapsisia perheitä.

Vuonna 1941 perustettiin Nuorten Talkoot –työliike. Sen tarkoituksena oli kannustaa nuoria sopivaan työhön. Työliikkeen tavoitteena oli myös työn arvostuksen, lähimmäisenrakkauden, nuorten moraalin ja säästäväisyyden hyveen vahvistaminen. Vuonna 1942 perustettiin Suurtalkoot Ry, jonka tehtävänä oli johtaa ja suunnitella monipuolista ja laajaa talkootoimintaa eri puolille maata sekä saada mukaan paljon kansalaisia eri luokista. Toiminnan tavoitteena oli korvata sodassa menetettyä työaikaa ja työvoimaa sekä tarjota apua sitä tarvitseville. Suomessa käynnistettiin suurtalkoot vuonna 1942 maanlaajuisilla aseveljien puutalkoilla. Lisäksi talkoilla tehtiin toukotalkoita, puutarha- ja peltotöitä sekä loppukesästä heinä- ja elotalkoot. Maaseudulla järjestettiin puhdetyötalkoita, joissa mm. korjattiin vaatteitta ja kenkiä. Syksyllä 1942 Suomea koetteli vaikea polttopuutilanne, joka sai koko kansan talkoilemaan. Ratkaisuna heikkoon polttopuutilanteeseen järjestettiin halkotalkoita. Sanonta ”motti mieheen” tuli tunnetuksi ja mottien määrästä järjestettiin jopa maanlaajuinen kilpailu kuntien kesken.

Maanviljelyksen teknillisen kehityksen myötä talkoiden merkitys muuttui ja arvostus laski. Talkoista muodostui enemmän epäitsekästä työapua, joka oli tarkoitettu kylän heikoimmille. Samalla talkootyö piti kuitenkin kyläyhteisöä koossa ja toimivana.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Nykyään talkoita järjestetään erilaisilla kokoonpanoilla erilaisissa yhteisöissä, jotta saavutetaan joku yhdessä asetettu ja toivottu tavoite. Perinteen jatkajina toimivatkin yhteisöt ja yksittäiset henkilöt järjestämällä talkoita. Yhteiskunnallinen tilanne vaikuttaa talkooperinteen eteenpäin viemiseen, sillä edelleen myös avun tarve ja heikompien auttaminen saa ihmiset mukaan talkoisiin.

Viime vuosina talkooperinnettä on viety jonkin verran eteenpäin myös erilaisten kampanjoiden kautta. Vuonna 2011 Suomessa järjestettiin Suomi puhtaaksi – päivässä! ympäristökampanja, jonka tavoitteena oli järjestää koko kansan yhteiset talkoot. Siivoustalkoiden tavoitteena oli siivota luontoa. Talkoisiin osallistui 172 kuntaa ja noin 295 000 suomalaista. Tapahtuma järjestettiin myös vuonna 2012 nimellä Talkoillaan – Suomi Puhtaaksi! Suomessa on järjestetty myös virallista talkoopäivää. Ensimmäinen talkoopäivä järjestettiin 17.5.2014 ja viimeisin on järjestetty vuonna 2016.

Pääasiassa talkooperinne siirtyy kuitenkin eteenpäin epävirallisesti yhteisöjen ja organisaatioiden sekä yksityisten ihmisten talkoiden kautta. Talkoilla järjestetään paljon tapahtumia, jotka yleensä toistuvat vuosittain. Vuosittain toistuvat tapahtumat keräävät talkoisiin samoja talkoolaisia joka vuosi ja tämä perinne siirtyy helposti vanhemmilta lapsille: samoissa talkoissa voi olla yhden perheen jäseniä parhaimmillaan kolmessa sukupolvessa. Talkoolaiset palaavat vuosittain tapahtumaan talkoolaisten ja järjestäjien ympärille muodostuneen yhteisön takia. Talkoolaisille talkoot saattavat olla niin tärkeä vuosittainen tapahtuma, että esimerkiksi kesäloma ajoitetaan tapahtuman aikataulun mukaisesti. Esimerkkeinä Satakunnan Harjavallassa järjestettävä KarmaRock ja Porissa järjestettävä teatterifestivaali Lainsuojattomat.

Perinteen tulevaisuus

Talkookulttuurissa on tapahtunut muutoksia viimeisen vuosikymmenen aikana ja talkootyön suosio on ollut viime vuosikymmeninä aaltoilevaa. Yleishyödyllisten järjestöjen toiminnassa talkoot ovat vähentyneet ja samalla myös kotiseututoiminta on hiipunut. Talkoiden tulevaisuus on riippuvainen aktiivisista yhteisöistä ja siitä, että tekijöitä talkoisiin saadaan myös nuoremmista sukupolvista. Moni kokee, että talkooperinne olisi hiipunut.

Talkoita järjestetään edelleen aktiivisesti, vaikkakin perinteiset talkoot maaseudulla ovat vähentyneet osaltaan tekniikan kehittymisen myötä. Samalla myös muuttoliike kaupunkeihin on vähentänyt asukkaita pienemmissä kylissä. Ongelmana on talkoolaisten ikääntyminen ja se, että seuraajia voi olla vaikea löytää. Näin ollen uusia tekijöitä talkoisiin ei välttämättä löydy pienemmiltä paikkakunnilta. Ongelmana pidetään myös sitä, että nuorilla aikuisilla ei riitä aika eikä resurssit talkootyöhön. Vaarana on, että talkooperinteen myötä häviää myös muuta kulttuuriperintöä.

Toisaalta ja toisaalla talkoilla luodaan kaiken aikaa uutta kulttuuriperintöä. Monin paikoin talkoo-perinne elää ja voi hyvin, myös pienillä paikkakunnilla. Esimerkiksi kulttuuritoiminta tai urheiluseuratoiminta ovat niitä, joissa edelleen talkootoiminta on pääasiallinen työn muoto. Se kuvastaa hyvin talkoiden merkitystä: kun yhteisö tarvitsee jotain – vaikka kulttuuritapahtuman, rock-festivaalin, teatteria, harrastusmahdollisuuksia jälkikasvulle – jota yhteiskunta ei tuota, ihmiset tuottavat sen itse. Talkoo-toiminta on edelleen luonnollinen osa yhteisöjen keinovalikoimaa tuottaa haluttuja asioita ja talkoo-perinne on syvällä ihmisten tietoisuudessa. Tosin kulttuuriperintöä toteuttaessaan ihmiset eivät niinkään ajattele talkoita vaan tehtävää ja lopputulosta, jota kulloinkin tavoitellaan. Talkookulttuurin ainoa uhka lieneekin se, että sitä ei ole määritelty ja se sanana ja merkityksenä voi hävitä. Toimintana se ei todennäköisesti tule katoamaan.

Talkookulttuurin määrittely ja sen tutkiminen, siitä puhuminen ja sen yhteiskunnallisen arvon myöntäminen olisi ensisijaisen tärkeää siinä, että talkookulttuuri itsessään ymmärrettäisiin ja se koettaisiin säilyttämisen arvoiseksi. Jotta sillä olisi muukin kuin välineellinen arvo, sen edellytyksiä tulisi parantaa ja talkootyölle osoittaa laskennallinen rahallinen arvo valtion taholta ja sen tulisi näkyä paremmin esimerkiksi valtionavustuksissa hyväksyttävänä omarahoituksen osuuksina.

Yhteisön voima ja sen hyväksi tekeminen on yksi syy, miksi talkoiden perinne jatkuu. Talkooperinne on historian aikana muuttunut yhteiskunnan tarpeiden mukana. Tulevaisuudessa talkooperinne voi saada uusia muotoja, jotka heijastavat tiettyä aikaa ja ajan tapoja.