Tukkilaiskisat

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tukkilaiskisat
Mukana kansallisessa luettelossa
Sijainti Suomi
Asiasanat Tukkilaiskisat, Tukkilaiset, Koskenlasku, Kotiseutupäivät, Metsätyötaidot, Metsäkulttuuri, Virkistyskäyttö

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Tukkilaistaidot ovat olleet osa uittoperinnettä ja tärkeä osa työtaitoja. Uittoa ei enää ole, mutta tukkilaisperinteitä esitellään tukkilaiskisoissa ja -näytöksissä, joihin osallistuvat alan harrastajat. Tukkilaiskisoja järjestetään kesäisin useita kertoja eri puolilla Suomea, tavallisesti muiden kesätapahtumien yhteydessä.

Osallistujia on viime aikoina ollut yhtä tapahtumaa kohden 10-20, joista moni osallistuu useaan lajiin sekä useisiin kisoihin kesän mittaan. Aktiivisten harrastajien määräksi arvioidaan noin viisikymmentä, eikä ammatti enää määrää osallistumista kuten aikaisemmin, jolloin kilpailijat toimivat uitossa. Yleisöä on useita satoja/tapahtuma.

Urheiluseurat, kunnat, kylätoimikunnat, metsäyhtiöt sekä eräät liikeyritykset toimivat taustaorganisaatioina ja tukijoina. Eräät kosket ovat valjastettuja, mutta voimayhtiöt toimivat yhteistyössä järjestäjien kanssa ja avaavat luukut kisojen ajaksi. Kilpailut suunnitellaan tavallisesti useita vuosia etukäteen. Kilpailupaikan järjestelyt hoidetaan suureksi osaksi vapaaehtoisten talkoolaisten voimin. Tärkeä osuus on ammattitaitoisella kuuluttajalla, joka viime aikoina on selostanut myös englanniksi niillä seuduin, joilla ulkomaalaisia turisteja liikkuu, kuten Kuusamossa. Alueen mediassa kisat ovat huomattava kesätapahtuma.

Suomen Metsäurheiluliitto (SMUL) laatii säännöt ja ohjeet ja myöntää järjestämisoikeuden sekä nimeää kilpailun valvojan, joka toimii ylituomarina.
Kuningasjätkä
Yhteislasku Raasakkakoskessa
Puomillajuoksu
Rullaus
Sauvonta
Tukkilaiskisoihin liittyy muita perinteitä, mm. halonhakkuu.
Tukkilaiskisojen yleisöä

Perinteen harjoittaminen

Kilpailutoiminnan tavoitteita ovat aikaisemmin metsätyöhön oleellisesti liittyneen uittotyöperinteen säilyttäminen, uittotyössä tarvittavien taitojen esittely yleisölle kilpailun muodossa sekä harrastajien fyysisen kunnon ylläpitäminen. Monen kilpailijan tavoitteena ei ole voitto, vaan omien taitojen ja voimien koettelu.

Tukkilaiskisojen kuninkuuslaji on koskenlasku, jossa lasketaan tukin päällä seisten koskea alas käyttäen apuna uittohakaa. Sääntöjen mukaan kilpailijan on seisottava tukilla lähtiessään ja maaliin tullessa. Tukilta saa pudota, mutta takaisin on noustava omin avuin. Suositeltu suoritusaika on 2 - 4 minuuttia. Koskenlasku on yleisön suosikkilaji, mutta alan harrastajat pitävät vaativimpana lajina tukkilaismaratonia ja sen jälkeen sauvontaa. Tukkilaismaratonin lajit ovat soutu, veneenveto, puomillajuoksu, sumajuoksu, sestominen ja maastojuoksu. Suurin osa lajeista liittyy uittotyöhön, mutta mukana on myös akrobatialajeja kuten tukkilaisvala ja rullaus. Kilpailijat jaetaan iän mukaan sarjoihin: nuoret, yleinen, ikämiehet sekä naisten sarja. Naisia on usein mukana, mutta ei kaikissa kilpailuissa.

Venelajeja ovat sauvonta, jossa sauvotaan jokiveneellä ylävirtaan ja takaisin sekä soutu työveneellä suvannolla tai virrassa ja veneen veto uittohaalla puomin sivua pitkin. Tukilla suoritettavia lajeja ovat sestominen, puomillajuoksu ja koskenlasku. Sumajuoksu suoritetaan 50-100 metriä pitkän löysän tukkisuman yli, jossa on myös kantavia tukkeja estämässä putoamista. Tukkilaisvalassa uittohaka lyödään pystyyn keskelle tukkia ja kilpailija kiertää sen ympäri ja käy sitten tukin toisessa päässä juomassa vettä putoamatta koko aikana veteen. Rullaus on parikilpailu, jossa kilpailijat pyörittävätt tukkia, kunnes toinen putoaa. Koskenlaskussa useimmat putoavat kuohuissa, eivätkä kaikki pääse pystyssä maaliin. Tukkilaislajien arvostelussa huomioidaan suorituksen nopeus ja suoritustaito. 

Kilpailuja järjestetään vesistöissä, jotka ovat olleet perinteisiä uittoreittejä ja joissa on aikaisemmin järjestetty tukkilaislajien kilpailuja. Valintaan vaikuttavat myös yleisöystävällisyys ja turvallisuus. Suomessa on noin 30 koskea, joissa on järjestetty kilpailuja, mutta niiden määrä on vähentynyt, kun koskiin on rakennettu voimalaitoksia. Viime vuosina kisoja on ollut Kuusamossa (Käylä), Laukaalla (Kuusaankoski), Pellossa (Kattilakoski), Imatralla (Tainionkoski), Lieksassa (Ruunaan kosket) ja Iissä (Raasakkakoski). Käylään kutsutaan kilpailijat, mutta muihin voi ilmoittautua vapaasti. Yleensä noudatetaan Metsäurheiluliiton sääntöjä, mutta poikkeuksiakin on. Ennen kilpailua osallistujille varataan mahdollisuus harjoitella ja tutustua kilpailupaikkoihin. Iin Raasakkakoskeen on rakennettu voimalaitos, ja vanhassa koskiuomassa on vähän vettä, mutta kilpailun ja harjoittelun ajaksi patoluukut avataan. Tarvittavat kilpailuvälineet ovat järjestäjän hankkimia.

Joka kesä järjestetään suomenmestaruuskilpailut, joiden sijaintipaikkaa kierrätetään. Niihin saavat osallistua SMUL:n jäsenyhdistysten jäsenet sekä tukkilaisyhdistysten jäsenet. Suomenmestaruuskisat pidetään vuonna 2017 Tornionjoen Kattilakoskella ja vuonna 2018 Iissä. Tukkilaismaratonin suomenmestaruuskilpailut ovat vuonna 2019 Joutsassa. Menestynyttä kilpailijaa kutsutaan nimellä "Kuningasjätkä", joka on myös Iin tukkilaiskisojen nimi.

Kisajärjestelyt hoidetaan enimmäkseen talkoovoimin. Kilpailuihin myydään pääsylippuja menojen kattamiseksi, mutta tarkoituksena ei ole niinkään taloudellinen hyöty kuin perinteen vaaliminen ja metsätaitojen säilyminen. Kilpailuihin liittyy oheistoimintaa, kuten ohjelmaa lapsille, ravintola, näyttelyitä jne. sekä muuta metsätyöhön liittyvää aktiviteettia. Lavalla on kuuluttajan lisäksi asiantuntija kertomassa koskenlaskun saloista sekä muuta ohjelmaa, johon hankitaan paikallisia muusikkoja ja muita esiintyjiä, mm. juhlapuheen pitäjä. Julkisuuden henkilöt ovat toivottuja esiintyjiä tai vieraita, ja usein maakunnan poliitikot ovat olleet seuraamassa kisoja. Perinteisten lajien rinnalle on tullut uusia näytöksiä, mutta koskenlasku on pysynyt kautta aikojen yleisön suosikkina siihen liittyvän jännityksen vuoksi. Myös akrobatianäytökset kiinnostavat yleisöä. Kilpailujen ohella löytyy mielikuvitusta käyttäen uutta ohjelmaa, josta esimerkkinä koskenlasku suksilla. Tukkilaisnäytökset ovat yksi ohjelmanumero kesällä vesien äärellä, varsinkin juhannuksen aikaan, jolloin mm. Seurasaaressa entiset tukkilaiset ovat esittäneet uittotyönäytöksiä.

Pohjois-Suomessa, jossa puuta uitettiin vielä 1990-luvulla, tukkilaisuus muistetaan ja kulttuuri elää vahvana. Etelämpänä harrastajia ja kulttuurin vaalijoita on vähemmän.

Perinteen taustaa ja historiaa

Tukkilaisia alkoi ilmestyä Rovaniemen kyläkuvaan 1870-luvulla. Alussa tukkilaisia halveksittiin ja pelättiin, mutta 1930-luvulta lähtien heitä alettiin romantisoida, kun turismi ulottui Lappiin.

Tukkilaistaidot ovat syntyneet uittotyömailla, kun puuta kuljetettiin jokia pitkin lajiteltavaksi jokisuulla, ja ne kehittyivät kilpailuasteelle niillä uittotyömailla, joissa harjoitettiin irtouittoa. Kisailijoina olivat parhaat uittojätkät. Eräät suuret joet, mm. Oulujoki, siirtyivät nippu-uittoihin 1950-luvulla, ja niissä tukkilaistaidot unohtuivat. 

Ensimmäiset tukkilaisten kilpailut käytiin sauvonnassa jo 1900-luvun alkupuolella. Useammissa lajeissa on käyty kilpailuja 1930-luvulta alkaen. Tarkoituksena oli näyttää yleisölle tukkilaisten voimaa ja taitavuutta uinnissa, soudussa, köydenvedossa ja tukilla laskemisessa. Ensimmäinen suomenmestaruuskilpailu oli vuonna 1949 Kuhmon Pajakkakoskella, jossa katsojia oli noin 10.000. Kisat olivat suosionsa huipulla 1940- ja -50 –luvuilla. Näytöksiä järjestettiin myös Ruotsissa, mutta ruotsalaiset eivät suostuneet itse ottamaan osaa, vaikka katsojia oli tuhansia. Tukkilaisnäytösten huipentuma oli 1967 Montrealin Maailmannäyttelyssä, jossa tukkilaismestarit esittivät taitojaan sadoille tuhansille näyttelyvieraille.

Tukkilaistyössä on tapahtunut työtapaturmia ja onnettomuuksia, eikä kisoissakaan niiltä ole kokonaan vältytty. Kaksi laskijaa on hukkunut koskien kuohuihin 60-luvun taitteessa. Sen jälkeen on ryhdytty vaatimaan pelastusliivien käyttöä ja lisätty pelastusveneiden ja pelastajien määrää.

Irtouiton aikoihin tukkilaiset saivat uitosta elantonsa, ja se toi tuloja koko alueelle. Kisojenkin järjestäminen oli 1950 – 1970 –luvuilla taloudellisesti kannattavaa, mutta sitä mukaa kuin koskia valjastettiin, uittotyö loppui. Kemijoella oli viimeinen irtouitto vuonna 1991. Tukkeja ei enää kuljeteta jokia pitkin, mutta koskenlaskuperinne ja muut tukkilaisperinteet ovat säilyneet. Enää ei tukkilaisten suosio yllä sille tasolle, jolla se oli uittotyön aikoina, mutta entisten tukkijätkien taidot ovat tallella ja he mielellään siirtävät ne nuorempien käyttöön. Niinpä tukkilaiskisoista on tullut harrastukseen perustuvia tukkilaistaitojen näytöksiä, eivätkä ne enää ole työnäytöksiä niin kuin irtouiton aikoina. 

Perinteen eteenpäin välittäminen

Osa nykyisistä tukkilaisista on veteraaneja, mutta joukossa on nuoriakin, jotka haluavat kokeilla lajia. Kilpailuun osallistujia on tavallisesti 10-20, ja usein joukossa on aloittelijoita. Uitto ei enää kasvata tukkilaistaitoja, mutta lajin jännitys ja omaperäisyys ja koskien lukumäärä Suomessa houkuttelevat kokeilijoita myös kaupungeista. Entisten uittojätkien tilalla on nyt monien muiden ammattien osaajia, jotka hankkivat tukkilaistaitonsa harjoittelulla. Tukkilaiset itsekin pyrkivät perinteen säilyttämiseen ja siirtämiseen tuleville polville ja kouluttavat nuoria lajin pariin. Kilpailuissa menestyneet harjoittelevat myös muissa urheilulajeissa kesäisin ja talvisin hankkiakseen hyvän kunnon ja tasapainotaidon. Tukkilaiskisat ovat parhaimmillaan sekä urheilua että kansanperinnettä. Vaativana ja näyttävänä urheilulajina ne voisivat menestyä myös tulevaisuudessa.  

Tukkilaiskoulutusta on järjestänyt Pielisen-Karjalan tukkilaisperinne ry, joka on pitänyt kansainvälisiä kursseja Lieksan Ruunaalla. Myös Metsämiesten Säätiö tukee tukkilaistoimintaa. 

Perinteen tulevaisuus

Kilpailuja on joka kesä useissa koskissa, ja osallistujia on riittänyt, mutta nuoria osallistujia kaivataan enemmän, jotta perinne säilyisi. Tukkilaiskisojen kehitys on kuitenkin tällä hetkellä noususuhdanteista. Kilpailuihin ja valmisteluihin osallistuneet toimivat aktiivisesti lajin tunnettavuuden edistämiseksi. Kisojen pitäminen on lyöty lukkoon muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Metsäurheiluliitto ja Metsämiessäätiö toimivat lajin kehittäjinä. Kiinnostus kilpailuihin on lisääntynyt, ja uusia kisapaikkoja on tulossa lisää, eikä talkoolaisistakaan ole puutetta. Myös kisoihin soveltuvia koskia on riittävästi. Tukkilaisperinteiden ja taitojen esittäminen näytöksissä on edelleen kiinnostavaa kesätapahtumien ohjelmaa. Tiedotus on paikallisen median varassa, mutta suomalaisille ja ulkomaalaisille turisteille ei sana kulje tarpeeksi hyvin, vaikka tapahtuma saattaisi kiinnostaa erikoisuudellaan myös heitä. Varsinkaan Etelä-Suomessa ei tunneta lajia ollenkaan. 

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Kaisu Raasakka, tukkilaiskisojen katsoja ja kuvaaja, Ville Kultalahti, tukkilaiset.com -blogin toimittaja, Joel Kauppinen, koskenlaskun harrastaja

Napapiirin kyläyhdistys ry, Napapiirin Erä ry ja Juoksengin kalastuskunta

Käylän seudun MMS r.y.

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Tukkilaisperinneblogi: http://www.tukkilaiset.com

Tukkilaiskisat Iissä: http://www.kuningasjatka.fi/sivu/fi/

Tukkilaiskisat Kuusamossa: http://www.ruka.fi/tukkilaiskisat

Lyhytelokuva 1949 Kuhmon tukkilaiskisoista: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/30/taitoa-ja-tasapainoilua-kuhmon-tukkilaiskisoissa

Tukkilaisten suomenmestaruuskisat Kannuksessa 1990. Paikkana Lestinjoki: https://www.youtube.com/watch?v=vumrmdE0xP8

Tukkilaistaitoja Ruunaalla: http://yle.fi/uutiset/akrobatiaa_tukin_paalla_koskessa__katso_video_veljesten_tukkilaistaidoista_ja_-lauluista/9090575

Video ensikertalaisen koskenlaskukilpailusta: https://vimeo.com/133607408

Kirjallisuutta: Mauri Hast, Pekka Lanko: Me tulemme taas, 2008, Pohjolan Painotuote Oy; Hanna Snellman: Tukkilaisen tulo ja lähtö, väitöskirja, 1996