Työväen vappu

Kohteesta Elävä perintö -wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vappukulue Hakaniemessa.jpg

Työväen vappu
Mukana kansallisessa luettelossa
Sijainti Suomi
Asiasanat vappu, työväestö, työväenliike, juhlat, perinteet, suomalaiset juhlaperinteen, marssit, liput

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Toukokuun 1. päivänä juhlittava vappu ja siihen liittyvät perinteet tunnetaan Suomessa varsin hyvin. Juhlapäivää pidetään yleisesti kevään alkamisen sekä opiskelijoiden ja työväen juhlapäivänä.

Työväen vapulla tarkoitetaan työväenliikkeen toiminnan ja traditioiden ympärille viimeisen sadan vuoden aikana muotoutunutta juhlakulttuuria. Koko kansaa koskettavalle työväenjuhlalle on leimallista kansanvaltaisuuden, luokkatietoisuuden ja joukkovoiman korostuminen. Näitä teemoja ilmentävät näyttävät vappumarssit ja poliittiset vappujuhlat ovat työväen vapun tärkeimpiä perinteitä. Vappuna muistetaan myös aatteensa puolesta taistelleita tovereita.


Perinteen harjoittaminen

Työväen vappua juhlitaan pääpiirteittäin samanlaisena ympäri Suomea.
Kuvattavaksi pysähtynyt vappukulkue Viialassa vuonna 1930. Kuva: Työväenmuseo Werstaan kokoelmat.
Näyttävintä ja runsaslukuisinta juhlinta on suurissa kaupungeissa ja teollisuuspaikkakunnilla.

Juhlapäivän ohjelma tavataan järjestää vakiintuneen protokollan mukaan. Vappupäivän aamu alkaa yleensä aatteensa puolesta menehtyneiden tovereiden kunniaksi järjestetyllä muistotilaisuudella. Tilaisuutta seuraa vappumarssi, joka on samalla työväen vapun näyttävin osa. Suurin osa marssijoista edustaa työväentaustaisia järjestöjä, ammattiyhdistyksiä tai poliittisia puolueita. Marsseille voi kuitenkin osallistua kuka tahansa, joka kokee työväenliikkeen asian omakseen.

Marssien tarkoituksena on tuoda esiin työväenliikkeen sanomaa, yhteenkuuluvuutta ja joukkovoimaa. Ennen nykyaikaisen mediakulttuurin kehittymistä marssit ja kulkueet olivat erityisen tehokkaita mielipiteenilmaisun välineitä. Niiden avulla esitettiin yhteiskunnallisia vaatimuksia ja tuotiin ilmi sosiaalisia epäkohtia. Tasa-arvo, demokratia ja rauhanaate ovatkin aina olleet vappumarssien keskeisiä teemoja. Niiden ajamiseen marsseilla käytetään edelleen punalippuja, bannereita ja huudettavia iskulauseita.

Marssin kulku on tarkoin suunniteltu. Ennen marssin alkua, osallistuja ryhmittäytyvät ennakkosuunnitelman mukaisesti rivistöihin ja nostavat tunnuksensa näkyviin. Kun kaikki on valmista, marssirivistöt lähtevät kulkemaan ennalta suunniteltua reittiä varsinaisen vappujuhlan pitopaikalle. Reitit ovat yleensä vakiintuneita mutta ne saattavat ajan kuluessa myös muuttua. Esimerkiksi Helsingin vappumarssin perinteistä reittiä Rautatientorilta Hakaniemeen muutettiin vuonna 2016 ja marssirivistöt kulkivatkin Hakaniemestä Kansalaistorille.

Varsinaiset työväen vappujuhlat alkavat marssin päätyttyä. Vappujuhlan kohokohta on poliittinen juhlapuhe, jonka pitäjäksi on perinteisesti valittu valtakunnallisesti tai paikallisesti merkittävä työväenliikkeen aktiivi. Puheissa käsitellään ajankohtaisia ja vuosittain vaihtuvia teemoja. Puheiden välissä on yleensä myös musiikkiesityksiä tai muuta kulttuuriohjelmaa. Työväenliikkeen hajanaisuuden vuoksi vappujuhlia saattaa olla samalla paikkakunnalla useampia. Esimerkiksi sosialidemokraatit ja kommunistit ovat tavanneet järjestää omat vappujuhlansa. Juhlien rakenne on kuitenkin yleensä ollut puoluekannasta riippumatta samanlainen.

Työväestö on vapun päivänä tavannut järjestää muun muassa ulkoilmakonsertteja tai päiväretkiä luontoon. Hyvä esimerkki niin sanottuun virallisen vappuohjelmaan kuulumattomasta tapahtumasta on vappuna 2016 Työväenmuseo Werstaalla Tampereella järjestetty Työväenlaulukaraoke-tapahtuma.


Perinteen taustaa ja historiaa

Tuntemattoman kameramiehen onnistunut "laukaus" Etsivän keskupoliisin etsivästä seuraamassa työväen vappujuhlia Porissa 1930-luvulla. Kuva: Kansan Arkiston kokoelmat.

Varhaisimmat tiedot työväestön vapun juhlinnasta Suomessa ovat 1800-luvun puolivälistä. Nykyiset traditiot ovat kuitenkin muodostuneet vuosikymmeniä myöhemmin. Moderni työväen vappu onkin sekoitus vanhoja skandinaavisia ja venäläisiä kesän alun juhlatraditioita sekä 1800-luvun lopun amerikkalaista ja eurooppalaista luokkataisteluperinnettä.

Vappua ei 1800-luvun puolivälissä pidetty työväen juhlana. Vielä 1800-luvun lopulla oli tavallista, että työväestö juhlisti toukokuun ensimmäisenä päivänä lähinnä kesän alkamista. Vapun vietto saattoi olla riehakasta ja jopa väkivaltaista. Esimerkiksi vielä 1870-luvun alussa Tampereen tehdas- ja käsityöläiset tapasivat vappuisin kokoontua kaupungin keskustaan tappelemaan. Kaupunkilaisten kyllästyttyä vuosittaisiin joukkotappeluihin, vapun päivälle alettiin kehittää muuta ohjelmaa. Vapun juhlinta rauhoittui 1880-luvulla, kun kaupungin työläisille alettiin järjestää kävelyretkiä, konsertteja ja iltamia.

Nykyiset työväenliikkeen vappuperinteet alkoivat muotoutua 1900-luvun taitteessa. Juhla politisoitu, kun Toinen internationaali julisti toukokuun 1. päivän kansainväliseksi työväestön mielenosoituspäiväksi vuonna 1889. Päätöksellä kunnioitettiin poliisin vapunpäivänä 1886 Chicagossa surmaamia työläisiä, jotka olivat osoittaneet mieltään kahdeksantuntisen työpäivän puolesta.

Ensimmäisen työväen vappujuhlan Suomessa järjesti Helsingin Kirjatyöntekijöiden yhdistys 1890. Viisi vuotta myöhemmin maan ensimmäinen työväestön yhteinen vappukulkue organisoitiin Helsinkiin. Ensimmäiset selvästi poliittiset vappukulkueet marssivat Helsingissä ja Tampereella 1898 niin kutsutun juomalakkoliikkeen nimissä. Vuoden 1898 kulkueisiin osallistui tuhansia raittiusaatetta ja kieltolakia kannattaneita ihmisiä. Juomalakkoliike kuihtui kuitenkin nopeasti ja 1900-luvulle tultaessa työväki alkoi marssia laajempien yhteiskunnallisten ja sosiaalisten epäkohtien parantamiseksi.

Tappio sisällissodassa 1918 heikensi työväen mahdollisuuksia juhlia vappua tulevina vuosikymmeninä. Sodan voittanut osapuoli suhtautui työväen juhlintaan varauksella. Vappujuhlia häirittiin 1920- 1930-luvuilla säännöllisesti ja esimerkiksi Etsivän keskuspoliisin tarkkailijat pitivät työväen vappujuhlia silmällä ainakin 1930-luvun alkupuoliskolle saakka. Myös sisäasiainministeriö asetti työväen vapputapahtumille rajoituksia; vappuna 1933 punaisten lippujen käyttö ja osoitettujen työväenlaulujen laulaminen julkisilla paikoilla kiellettiin. 1930-luvun lopulla valvonta väheni ja juhlia sai järjestää vapaammin.

Vapun asema työväen juhlana korostui 1920-luvun kuluessa, kun Neuvostoliitto julisti päivän työläisten viralliseksi juhlapäiväksi. Kylmän sodan alettua käytäntö levisi Keski- ja Itä-Euroopan sosialistisiin maihin. Myös Suomessa vapun asema työväen juhlana vakiintui viimeistään toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1944 maassa säädettiin laki, jonka nojalla vappu muutettiin eräissä tapauksissa työntekijöiden vapaapäiväksi. Vuodesta 1979 lähtien toukokuun 1. päivää on juhlittu suomalaisen työn päivänä ja se on saanut myös virallisen liputuspäivän statuksen.


Perinteen eteenpäin välittäminen

Työväen vappuperinteet ovat olleet vahvimmillaan aina, kun poliittisen vasemmiston kannatus on ollut suurimmillaan. Erityisesti toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä suurimpien kaupunkien vappujuhliin osallistui vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Vappumarssien ja -juhlien osallistujamäärät ovat kuitenkin laskeneet 2000-luvulle tultaessa.

Yhtenä syynä osallistumisinnon vähenemiseen voidaan pitää Neuvostoliiton romahdusta ja sitä seurannutta sosialismin kriisiä. Osallistujamäärän pienentyminen saattaa johtua myös modernin yhteiskuntarakenteen ja identiteettien pirstoutumisesta. Keskiluokan kasvun, elinkeinorakenteen muutoksen ja pätkätyön lisääntymisen myötä työläisyydestä on tullut vaikeammin hahmotettava ja samaistuttava identiteetti. Esimerkiksi Vasemmiston puheenjohtaja Li Andersson katsookin, että vapun roolia myös pätkätyöläisten ja vähäosaisten juhlana pitäisi korostaa entistä enemmän.

Työväen vapun traditiot ovat nykyäänkin oleellinen osa vappua. Ne välittyvät eteenpäin työväenliikkeen toimijoiden, sidosryhmien ja ennen kaikkea tavallisten kansalaisten välityksellä. Työväenliikkeen piirissä syntyneet juhlaperinteet ovat viime aikoina levinneet myös muiden liikkeiden pariin. Esimerkiksi niin kutsuttujen Jeesus-marssien tai anarkistien vappumielenosoitusten juuret ovat työväenliikkeen vappuperinteissä.


Perinteen tulevaisuus

Raja työväen omien ja muiden vappuperinteiden saattaa tulevaisuudessa hämärtyä entisestään. Varmaa on, että osa työväen vappuperinteistä tulee muuttumaan. Pitkään jatkunut vapun karnevalisoituminen tulee varmasti vaikuttamaan myös työväenliikkeen juhlakulttuuriin. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että perinteisten torvisoittokuntien ja työväenlaulujen ohessa vappujuhlissa kuullaan nykyisin yhä enemmän myös populaarimusiikkia.

Toisaalta myös vappumarssien merkitystä yhteiskunnallisten epäkohtien äänitorvena on vasemmiston keskuudessa alettu kyseenalaistaa. Syynä tähän on pitkälti sähköisen tiedonvälityksen ja internetin yleistyminen. Vappumarssien ja -juhlien merkitys työväenliikkeen yhtenäisyyden ja joukkovoiman ilmaisumuotona on kuitenkin samanaikaisesti korostunut.

Perinteiden muuttuminen ei merkitse vanhoista traditioista luopumista tai työväen vapun perimmäisen sanoman unohtamista. Vapun asema työväen juhlana tulee säilymään pitkälle tulevaisuuteen. Yhteiskunnallisesti kantaa ottavien vapputraditioiden merkitys saattaa köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntyessä jopa kasvaa.


Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Työväenmuseo Werstas

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Televisio- ja radio-ohjelmat

MTV Uutislive, Vappu on työväen juhla – missä luuraa työväenliike?. Esitetty MTV3-kanavalla 30.4.2014. [1]

YLE, Työväen laulut. Martta Salmela-Järvinen muistelee. Yleisradio, 29.4.1968. Ohjelma kuunneltavissa Ylen elävässä arkistossa: [2]


Kirjalliset lähteet

Aalto, Satu (toim.), Suuri Perinnekirja. Karisto Oy, Hämeenlinna 1999.

Aatsinki, Ulla, ”Taistelun vuosikymmen – kriittiset toverit 1920-luvulla”. Teoksessa Aatsinki, Ulla, Lampi, Mika & Peltola, Jarmo, Hirmuvallan huolena vankilat ja tuonela, 158–232. Tampere University Press, Tampere 2007.

Halminen, Seppo et al., Lippulinnat Juhla-, vappu- ja mielenosoituskulkueita yli 100-vuotta. Työväen Sivistysliitto TSL ry, Helsinki 2005.

Kirkko-Jaakkola, Kaisa, Simaa, kuorolauluja ja punalippuja Tamperelaisten vapunvietto 1860-luvulta vuoteen 1939. Tampereen kaupungin museolautakunnan julkaisuja 17, Tampereen kaupungin museota ja Pirkanmaan maakuntamuseo, Tampere 1987.

Koivisto, Tuomo, Työt ja tekijät Näkökulmia tamperelaiseen ammatilliseen työväenliikkeeseen 1800-luvulta 2000-luvulle, 490–503. SAK:n Tampereen Paikallisjärjestö ry, Tampere 1999.

Lehtonen, Juhani, U. E., ”Vappu”. Teoksessa Vento, Urpo (toim.), Juhlakirja suomalaiset merkkipäivät, 122–126. Kalevalaseuran vuosikirja 59, Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1979.

Pärstinen, Hilja, ”Juomalakkoliikkeestä ja sen merkityksestä”. Teoksessa Työväen kalenteri II 1909, 51–57. Sosialidemokratinen puoluetoimikunta, Helsinki 1908.

Seljavaara, Anu & Kärjä, Päivi (toim.), Juhlat alkakoot! Vuotuisia tapoja ja perinteitä, 92–99. WSOY, Helsinki 2005.