Verkkokassin kudonta
| Verkkokassin kudonta | ||||
|---|---|---|---|---|
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Verkkokassi on langasta kudottu, monikäyttöinen kassi tavaroiden kantamiseen tai säilyttämiseen. Se kudotaan käsityönä samaan tapaan kuin verkko, jossa on kantokahvat. Verkkokasseja ovat entisaikaan kutoneet erityisesti merimiehet ja verkonkutojat, mutta myös kodeissa naiset ja lapset. Vielä 50-luvulla verkkokasseja käytettiin yleisinä kauppakasseina, mutta nykyään ne on korvattu pääasiassa muovipusseilla. Verkkokassit on perinteisesti kudottu kalalangasta ja värjätty yhdessä kalaverkon kanssa esimerkiksi vihreäksi. Vuosituhannen vaihteen jälkeen ja 2020-luvulle tultaessa verkkokassien kudontataito ei ole enää niin yleistä kuin ennen.
Perinteen harjoittaminen
Verkkokassi on kätevä käyttöesine muun muassa tavaroiden kantamiseen ja säilyttämiseen. Suurempia verkkokasseja voidaan käyttää myös heinien kantamiseen ja eläinten syöttövälineenä. Erityyppisiä verkkokasseja saadaan aikaan käyttämällä eri paksuisia lankoja tai köysiä ja silmävälin kokoa varioimalla. Verkkokassit voivat olla pyöreä- tai tasapohjaisia. Solmut kiristyvät käytössä, kun pussin sisältö painaa verkonsilmiä auki. Alun perin kasseja on kudottu ylhäältä alaspäin, mutta kudontatyötä voidaan tehdä myös vaakatasossa. Verkkokassien kudonnassa vain mielikuvitus on rajana, ja tekijä voi oman luovuutensa avulla vapaasti yhdistellä erilaisia värejä ja lankoja keskenään. Verkkokassin materiaaliksi sopivat perinteisen kalalangan lisäksi esimerkiksi juutti-, bambu- ja hamppulanka. Kudottu verkkokassi menee tyhjänä todella pieneen tilaan, ja onkin erittäin monikäyttöinen.
Verkkokassin kudontatyöhön tarvitaan sopivan paksuista lankaa, pauloituskäpy (verkkoneula), verkkosilmää mittaava kalvosin ja mitta. Verkko kudotaan samaan tapaan kuin keinuverkko. Ensin rihmasta tehdään silmukka, joka kiinnitetään esimerkiksi kahden tuolin väliin. Tähän sidotaan sitten kävyssä olevan rihman pää. Kalvoin otetaan vasempaan käteen ja sitä pidetään silmukasta lähtevän rihman päällä. Tämän jälkeen käpy pistetään silmukkaan siten, että rihma jää kalvoimen yläpuolelle, ja se vedetään kireäksi kalvoimen päälle. Vasemman käden peukalolla pidetään rihmaa kalvoimella ja oikealla kädellä kudotaan toinen silmukka. Käpy pistetään jälleen perussilmukkaan, mutta sitä ei nyt johdeta kalvoimen alle, vaan sen yläpuolelle siten, että se tulee vasemmalle jätetyn rihman muodostaman silmukan läpi. Näin on ensimmäinen solmu tehty.
Jotta solmusta ei tulisi juokseva, on sitä lykättävä ylöspäin. Näin jatketaan edelleen, kunnes verkko on tullut tarvittavan levyiseksi. Sitten verkkoaihio käännetään, jolloin oikea puoli, eli loppupää kalvointa, otetaan silmukoista pois ja se siirtyy vasemmalle. Työtä jatketaan entiseen tapaan, mutta käpyä ei pistetä alkusilmukkaan, vaan äsken kudotun kerroksen silmukoihin. Lopuksi pujotetaan tukeva nyöri kaikkien reunasilmukoiden läpi koko verkon ympäri.
Kudontaan voi käyttää myös erilaisia kehyksiä, joiden varaan langat viritetään. Myös käpyjä on eri kokoisia (6,5-32 cm) ja niitäkin voi käyttää kudonnassa useita kerralla. Osa harrastajista suosii erityisesti Norjassa valmistettuja käpyjä.
Perinteen taustaa ja historiaa
Erilaisia kalojen pyydystämiseen käytettyjä verkkoja on käytetty vuosituhansia. Ne on alun perin kudottu käsin, mutta nykyään niitä tehdään pääasiassa koneellisesti. Luovutetun Etelä-Karjalan alueelta Antreasta on löydetty kynnöspellolta vuonna 1912-1913 verkonjäännökset, jotka arvioitu lähes 10000 vuotta vanhoiksi. Tämä Antrean verkko on yksi maailman vanhimmista kalaverkoista. Sen arvioitu pituus 30m ja korkeus 150-180 cm. Verkko on tehty pajusta niin sanotuin ryssänsolmuin.
Verkkokassit ovat syntyneet verkonkutomistyön ohessa. Perinteisesti naiset tekivät kalapyydyksiä - yleensä rysiä - joiden jatkoksi kudottiin sisätiloissa samoista langoista verkkokasseja puhdetyönä. Merellä ollessa myös merimiehet saattoivat tehdä verkkokasseja verkkojen jäännöslangoista. Alun perin verkkokassit on tehty kalalangasta tai muista ohuista langoista ja kädensijana on ollut pieni pyöreä lenkki. Naiset ovat pitäneet verkkokassia nahkakukkarossa käsilaukuissaan, ja se otettu sitten esiin apukassina tarvittaessa. Monissa perheissä verkkokassi on ollut jokapäiväisessä käytössä vielä 50-luvulla, mutta 2020-luvulle tultaessa ne ovat harvinaistuneet.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Verkkokassien kutominen on pikkuhiljaa käsityöperinteenä hävinnyt, kun kalaverkkojen valmistus on koneellistunut, ja verkkokassit ostoskasseina on korvattu muilla kantovälineillä. Teollisesti valmistettuja verkkokasseja on myynnissä, mutta niiden ostaminen ja käyttäminen eivät ylläpidä niiden kutomistaitoa. Verkkokassien kudontaperinnettä on entisaikaan välitetty suullisesti yhteisön sisällä, ja taito on opittu usein kodin piirissä lapsuudesta saakka. Nykyään verkkokassin kudontataitoa ei yleisesti opeteta peruskoulussa, mutta kursseja järjestetään. Perinteen säilyminen on pääsääntöisesti yksittäisten harrastajien varassa. Eräs verkkokassiperinteen harrastaja Marjatta Ahonen suunnittelee näyttelyä verkkokasseista järjestettäväksi Nurmeksen Maaseutuparlamentissa vuonna 2023.
Perinteen tulevaisuus
Verkkokassien kudonnan tulevaisuus näyttää tällä hetkellä epävarmalta, koska harrastuneisuutta ja tietämystä verkkokassien kudonnasta on vähän. Kestävän kehityksen hengessä verkkokassien kudonta olisi kuitenkin mitä oivallisin harrastus. Verkkokassin kutomiseen ei mene paljon lankaa, esimerkiksi pieneen verkkokassiin noin 16-18 metriä, ja lankoina voi käyttää ympäristöä säästävästi tuotettuja lankoja tai kierrätyslankoja. Verkkokassi toimii mainiosti ekologisempana ratkaisuna esimerkiksi muovipusseille, ja sitä voi käyttää pikkupussina hedelmille ja kasviksille. Verkkokassi sopii myös moneen tyyliin, sillä jokainen voi löytää itselleen mieleisimmän helposti eriväristen ja eri materiaaleista valmistettujen verkkokassien joukosta.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Marjatta Ahonen, verkkokassiperinteen harrastaja.