Vilpun päivä

Elävän perinnön wikiluettelosta
Vilpun päivä
Sijainti Pirkanmaa, Mänttä-Vilppula
Asiasanat kotiseutujuhlat, tapahtumat, juhlat

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Katettu kavipöytä, jossa tarjolla muun muassa pullapitkoa.
Kahvitus kunnantalolla 2010. Kuvat: Seppo Sinisalo.
Yhtenäisesti pukeutuneet kuorolaiset esiintymässä.
Vilppulan viihdekuoro johtajanaan Juha Lehtonen esiintyy 8.3.2014. Taustalla näyttely vanhoista koulukuvista.

Mänttä-Vilppulan kaupungin kulttuuritoimi ja Vilppula-Seura r.y. järjestävät yhdessä vuosittain 8.3. eli Vilpun päivänä nimipäivätapahtuman kaupunkilaisille. Tapahtuma järjestetään Vilppulan kunnantalolla ja lähiympäristössä. Kaupunki tarjoaa perinteiset nimipäiväkahvit, jotka houkuttelevat asukkaita satamäärin sivukyliä myöten. Vilppula-Seura hoitaa kahvituksen ja päivän ohjelman organisoinnin. Vilpun päivän järjestelyihin pyydetään osallistumaan paikallisia toimijoita päivän teeman mukaan. Esimerkiksi kahvituksessa ovat olleet mukana Martat, kyläyhdistykset ja pienviljelijäyhdistys sekä Vilppula-Seuran oma väki. Yleensä kaikki tekevät talkootyötä. Musiikkia ovat paikalle tuoneet esimerkiksi päiväkotilapset, koululaiset, Merikanto-opiston muusikot, paikalliset hienot kuorot ja pelimannit.

Usein Vilpun päivään on kutsuttu kaupungin uusia viranhaltijoita, koska he siten samalla saavat tuntumaa Vilppulaan ja vilppulalaisiin. Vuosien aikana tärkeänä yhteistyökumppanina on ollut Vilppulan käsityökeskus, jonka upeat näyttelyt sekä paikalliset korut ja tuotteet ovat saaneet usein ensi esittelyn Vilpun päivänä. Nyt käsityökeskus on muuttanut Mänttään. Vilppulan kirjasto on yleensä järjestänyt näyttelyjä sekä perinnekirjallisuuden esittelyjä.

Vastuu Vilpun päivän suunnittelusta, ohjelmista, näyttelyistä ja päivän sujuvuudesta on ollut Vilppula-Seuralla lähes kymmenen vuotta. Kunta on aikoinaan tehnyt tilastoa käyntimääristä. Parhaimmillaan väkeä on ollut yli tuhat henkeä.

Perinteen harjoittaminen

Vilpun päivä on Vilppulan pitäjän nimipäivä, jota vietetään aina 8.3. Päivän runko on ollut aina hyvin samanlainen, mutta eri teemoilla on saatu vuosittaista vaihtelua. Päivä on kahvittelu- ja seurusteluhetki. Vuonna 2009 päävastuu päivän tapahtumista siirtyi Vilppula-Seuralle.

Tilaisuus kestää yleensä 4 - 6 tuntia, Yleensä tapahtuma järjestetään päivällä. Kuitenkin myös illalla saattaa olla juhlallisuuksia. Esimerkiksi vuonna 2013 illalla pidettiin oikein vanhan ajan iltamat Rientolan seuratalolla näytelmineen, runonlausuntoineen, juhlapuheineen ja loppuillan tansseineen. Päivän parasta antia on mielenkiintoisen paikallisen ohjelman lisäksi eri puolilta pitäjää kokoontuvien tuttujen tapaaminen. Varsinkin eläkeläiset nauttivat näistä kohtaamisista.

Juhlan aloituspuheenvuoron käyttää joku kaupungin ajankohtaisia asioita tunteva virkamies. Ohjelma muotoutuu sekä ajankohtaisista asioista että Vilppulan perinteestä ja historiasta. Vilppula-Seuran Kunnantalolla oleva Perinnehuone on avoinna vierailijoille. Siellä voi tutustua Vilppulan historiaan ja vaihtuviin kotiseutunäyttelyihin. Kahvittelun lomassa on tarjolla aina musiikkia paikallisten esiintyjien voimin. Ohjelmassa on alkuun kunnanjohtajan esitys kunnan tilanteesta ja tulevista suunnitelmista. Usein on ollut myös päättäjä- ja terveyspaneeleja, jotka ovatkin vetäneet kovasti väkeä. Vilpun päivä on ollut oivallinen tilaisuus kuntalaisille kysellä päättäjiltä ja virkamiehiltä mieltä askarruttavista asioista ja kertoa omia näkemyksiään.

Ohjelmaan on kuulunut usein hernerokan myyntiä kenttäkeittiöstä, ja monet yhdistykset ovat keränneet rahaa tällä tavoin. Viimeksi maaliskuussa 2017 Vilppulan Lions clubin soppatykki myytiin aivan tyhjäksi.

Perinteen taustaa ja historiaa

Erilaisia tauluja seinälle ripustettuna ja pöydälle aseteltuna.
Paikallista taidetta Vilppula-Seuran Perinnehuoneessa vuonna 2010.
Kunnantalo talvimaisemassa, Suomen lipun liehuessa.
Vilppulan kunnantalo valmiina Vilpun päivän juhliin. Etualalla Oskar Merikannon muistomerkki Kevätlintu, jonka on tehnyt säveltäjän pojanpoika Ukri.

Vilpun päivää on vietetty vuodesta 1976. Sen ideoi Vilppulan silloinen pitkäaikainen kunnanjohtaja. Vilppulan kunnan nimi juontaa 1580-luvulle, jolloin Lempäälästä tuli Ajostaipaleen erämaata asuttamaan Vilppu Laurinpoika. Hänen jälkeläisiään asuu edelleen Vilppulassa. Päivän teemaan on kuulunut aina kuntalaisille tarjottavat nimipäiväkahvit, ja päiviä vietettiin aluksi koko päivän ajan. Joskus päivää pidennettiin vielä iltaan, jotta työssä käyvätkin kuntalaiset ehtisivät piipahtaa kahvilla. Ensimmäinen Vilpun päivä 1976 oli sisältänyt koululaisten piirustusnäyttelyn ja käsityönäyttelyn työnäytöksiä: kehrääjän ja tallukantekijän. Lisäksi oli kerrottu lomamökkivuokrauksesta ja maatilamatkailusta. Musiikkia esittivät Vilppulan Pelimannit. Kävijöitä arveltiin olleen yli tuhat henkilöä. Kahvia oli kulunut 11 kiloa ja pitkää pullapitkoakin 21 kappaletta.

Kahvitusta hoitivat aluksi paikalliset järjestöt saaden siitä pienen korvauksen. Myöhemmin kahvitus annettiin tehtäväksi kunnantalon työntekijöille, joiden työpäivä kului kahvinkeiton ja tarjoilun merkeissä. Ohjelmaa on ollut monenlaista vuosien varrella. Yli 20 vuotta pidettiin läheisen Pukinlammen jäällä joukkuehiihtokilpailuja paikallisten seurojen ja kunnantalon työntekijöiden välillä, mutta viime vuosina keväiden huono lumitilanne on lopettanut ne. Vilppula-Seura on hankkinut lasten iloksi Pukinlammen jäälle villikelkan, joka on ollut ahkerassa käytössä.

Vuoden 1978 teemana oli Vilppula tänään, ja paneelissa keskusteltiin yritystoiminnasta ja suuren Pohjan sahan siirtymisestä Ruovedeltä Vilppulaan. Uutuutena oli pilkkikisat ja päivätanssit paikallisessa ravintolassa. Nuorisolle oli jälleen oma konsertti Kolhossa.

Vuonna 1980 kutsuilmoituksen alla oli komea rivistö järjestäjiä: Vilppulan kunta, kulttuurilautakunta, nuorisolautakunta, kansalaisopisto sekä urheilulautakunta, ja vuonna 1983 järjestäjiin oli tullut lisäksi eri yhdistykset. Tapahtumapaikkoja olivat kunnantalon lisäksi kirjasto ja urheilutalo sekä Koivujärven Nuorisoseurantalo Jukola ulkoilutapahtumineen.

Vuoden 1996 ohjelmaan kuului kahvittelun lisäksi pitäjäruokien maistelua, musiikkia, taulunäyttely ja Marttojen toiminnan esittelyä. Myös Vilppula-Seuran uusi kotiseutuhuone esiteltiin. Kirjastossa oli sakoton päivä. Urheilutalolla oli hiihtokilpailujen lisäksi lentopallokisat ja kaukalopalloa Ruoveden ja Vilppulan kuntien joukkueiden välillä. Silloin oli huomioitu myös syrjäkyläläiset järjestämällä linja-autokuljetukset eri puolelta pitäjää.

Vuonna 2006 alettiin huomioida naistenpäivää, joka on sama kuin Vilpun päivä. Monet vilppulalaiset naiset pitivät pitkin päivää puheenvuoroja. Mukana oli kirjastotoimenjohtaja ja useampi politiikassa mukana oleva nainen. Kerrottiin tarinaa Lucina Hagmanista ja Martoista. Suurena uutuutena oli kunnantalon pihalta löytyvä Netti-Nysse, jossa sai käydä tutustumassa tietotekniikan ihmeisiin.

Mäntän kaupungin liittyminen Vilppulaan vuoden 2009 alusta muutti Vilpun päivän tilannetta. Kaupunki ei enää halunnut ottaa vastuuta päivän vietosta, vaan tarjosi sitä Vilppula-Seuralle. Seura lupautui jatkamaan perinnettä, jos kaupunki sitoutuu edelleen kustantamaan kahvituksen. Pyynnöstä kaupunki on maksanut välillä myös lehti-ilmoitukset.

Vuonna 2017 Vilpun päivän ohjelma koostui näyttelyistä ja paikallisten Suomi 100 -tapahtumien esittelystä. Vuonna 2016 teemana oli Vilppulan historiapolku. Kaupungin toimesta yhteistyössä Vilppula-Seuran kanssa tehtiin vilppulalaisille tärkeiden historiallisten paikkojen esittelytaulut. Taulut kertoivat sekä historiallisten rakennusten ja paikkojen yleistarinat että vuoden 1918 Vilppulan vaiheen tapahtumat. Edelleen joku kaupungin viranhaltija kertoo oman alueensa tapahtumista ja suunnitelmista.

Vilpun päivä on ollut kunnalle tärkeä päivä. Sitä todistaa vanha valokuva viime vuosituhannelta. Silloin Vilppulaan oli saapunut juhlimaan maaherra Kaarina Suonio, joka istuu kuvassa etualalla. Taustalla on vilppulalaisia päiväkotilapsia. Lapset olivat kuulemma hieman pettyneet, kun maaherra oli niin pienikokoinen, eikä hänellä ollut edes uniformua. Silloinen Vilppulan kunnanjohtaja lauloi kuitenkin maaherralle serenadin.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Vilppula-Seura on merkinnyt pöytäkirjoihin tapahtumat sekä palautteen tapahtuman jälkeen. Paikallislehti Kuorevesi-Mänttä-Vilppula on ollut useimmiten paikalla, ja kirjoittanut lehteen pienemmän tai isomman jutun. Vilppula-Seuran vuosittain julkaisema Vilppulan Joulu on satunnaisesti huomioinut Vilpun päivän.

Perinne siirtyy edelleen, jos Vilppula-Seura jaksaa toimia. Joka tammikuu täytyy miettiä, mitä ohjelmaa järjestetään ja kuka hoitaa kahvituksen. Joskus Vilppula-Seura kutsuu muita seuroja keskustelemaan ja suunnittelemaan. Olemme myös esittäneet, että vilppulalaiset seurat ottaisivat eri vuosina vastuulleen tapahtuman, mutta asia ei ole oikein saanut vastakaikua. Kaikkien seurojen resurssit ovat rajalliset.

Perinteen tulevaisuus

Tapahtuma on edelleen suosittu Vilppulassa. Ongelmana on, niin kuin usein onkin, etteivät nuoret ja nuoret aikuiset ole enää kiinnostuneita perinneasioista. Lisäksi paikkakunnan väestökato tuntuu tietenkin kaikissa paikallisissa tapahtumissa ja vapaaehtoisten saamisessa niihin.

Vilpun päivän uhka on Mänttä-Vilppulan kaupungin vetäytyminen tapahtumasta. Silloin seurallamme ei olisi mahdollisuutta jatkaa toimintaa. Ainakin päivän tärkeä kahvitus jäisi pois ja muuttaisi tapahtuman luonnetta.

Kunta on tehnyt aikoinaan tilastoa kävijämääristä - parhaimmillaan väkeä on ollut yli tuhat henkeä. Vilppula-Seura on merkinnyt pöytäkirjoihin tapahtumat sekä palautteen tapahtuman jälkeen. Paikallislehti Kuorevesi-Mänttä-Vilppula on ollut useimmiten paikalla ja kirjoittanut lehteen pienemmän tai isomman jutun. Vilppula-Seuran vuosittain julkaisema Vilppulan Joulu on vain satunnaisesti huomioinut Vilpun päivän.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

Vilppula-Seura ry

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Vilppula-Seuran Facebook-sivu

KMV-lehti 28.4.2017: Suoraan hevosen suusta: Vilpunpäivää vietettiin.

Vilppulan Joulu - vuoden varrelta kuvia

Kunnan entisten työntekijöiden haastattelut

Kuorevesi-Mänttä-Vilppula-lehden vuodesta 1976 lähtien