Yllättäjäiset
| Yllättäjäiset | ||||
|---|---|---|---|---|
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Kun jokin perhe, miksei yksittäinen kyläläinenkin, on rakentanut kylälle uuden tuvan tai laajennusosan, peruskorjannut vanhan talon, tai muuttanut yleensä uuteen kotiin, saatetaan järjestää yllättäjäiset. Naapurit, sukulaiset, työtoverit ja ystävät saapuvat vierailulle yhdessä - kutsumatta. Yllättäjäisporukan koon on kerrottu vaihtelevan suuresti: yleisimmin tulijoita on muutamia kymmeniä, mutta tiedossa on tapaus joidenkin vuosikymmenten takaa, että yllättäjiä oli noin sata ja istumapaikkoja haettiin jopa saunanlauteilta.
Yllättäjäiset tunnetaan Etelä-Pohjanmaalla, lähinnä Kauhajoella ja Isojoella. Myös joissakin Teuvan kylissä ja Karijoella niitä tiedetään järjestetyn, mutta esimerkiksi Kurikassa, Ilmajoella ja Jalasjärvellä tapa on vieras. Jos viimeksi mainituissa tai muissa eteläpohjalaisissa pitäjissä yllättäjäisiä on ollut, yllättäjävierailla on juuret Kauhajoella. Yllättäjäisiin osallistuu kyläläisiä, sukua, työkavereita ja ystäviä. Myös ennestään ihan tuntemattomia naapureita ja kyläläisiä on entisaikaan saattanut olla mukana. Tiettävästi yrityksissä ja järjestöissä ei ole tätä perinteen muotoa harjoitettu, eikä esimerkiksi Kauhajoki-Seuralla ole roolia aloitteentekijänä. Asialla ovat yllätettävien lähipiiristä ne henkilöt, jotka muutenkin ovat aktiivisia toimijoita.
Aloite kauhajokelaisen yllättäjäisperinteen esilletuomiseen tehtiin kotiseutuyhdistys Kauhajoki-Seurassa.
Perinteen harjoittaminen
Yllättäjäisissä on tarkoituksena nähdä uusi koti, muuttaneiden tapauksessa myös tutustua uusiin kyläläisiin, sekä toivottaa asukkaille onnea. Ehkäpä piilotavoitteena on tyydyttää omaa uteliaisuuttakin mutta siten, että rakennusvaiheessa kenties uupuneen isäntäväen ei tarvitse panna tikkua ristiin vieraiden takia. Joku, joka normaalistikin on paljon isäntäväen kanssa tekemisissä, selvittää – tekosyyn nojalla ja harhautusmielessä – varman ajankohdan, jolloin väki on kotosalla. Yllättäjät jakavat keskenään tehtäviä: kuka pitää lahjalistaa, kuka hankkii suolaiset ja kuka makeat sekä lapsille tarjottavat syötävät, kuka kahvit, teet ja kattaustarvikkeet, kuten liinat, astiat (varalta jopa kertakäyttöiset) ja kukat. Kaikki viedään suodatinpusseja ja serviettejä myöten. Porukka tapaa sopivan matkan päässä, näköyhteyden ulottumattomissa. Kulkue siirtyy hiljalleen kohteeseensa, kunnes lähellä saattaa virittää yhteislauluna ”Tiedän paikan armahan”, jota mahdolliset soittoniekat viululla ja haitarilla säestävät. Pöllämystynyt isäntäväki ohjataan istumaan siksi aikaa, kun vieraat laittavat pöydän koreaksi. Jos leluja tai muita tavaroita on levällään, jotkut raivaavat ne hienovaraisesti sivuun. Parhaassa tapauksessa isäntäväellä ei ole pienintäkään aavistusta vieraiden tulosta. Vaikka kotiin pelmahtaa kesken arkiaskareiden iso joukko tuttuja ja ehkä muutama tuntemattomampikin, isäntäväkeä ei ole tarkoitus nolostuttaa. Vierailla on mukanaan kaikki tarjottavat, jopa astiat ja tarvittaessa lisäistuimiakin. Isäntäväen on määrä olla kunniavieraina omassa kodissaan sen hetken.
Kahvipöydästä isäntäväki ottaa ensin. Ehkä on ohjelmaakin: ojennetaan lahja (tavallisesti ruskea kirjekuori, jossa on rahaa tai sekki), joku on kirjoittanut kronikan, pidetään onnittelupuhe ja lauletaan. Tärkein on tutustumiskierros kehuineen. Noin parin tunnin päästä vieraat lähtevät kotiinsa, kunhan ensin on korjattu jäljet, järjestelty paikat ja pesty astiat. Yli jääneet tarjoomukset jätetään isäntäväen nautittaviksi. Yllättäjäisporukan harmiksi joku on toisinaan saattanut puhua sivu suunsa, niin että vieraita onkin tiedetty odottaa. Väkisin ei yllättäjäisiä järjestetä, jos joku on ilmaissut olevansa niitä vastaan. Kertoman mukaan eräs tytär lähetettiin hakemaan äiti marjametsästä, kun oli tullut joitakin vieraita. Kotona olikin sitten odottamassa melkein koko kylän väki. Toisen talon nuori (ennen kännykkäaikaa) oli saanut kaverin kotona vihiä, että hänen kotiinsa oli illalla tulossa yllättäjäiset. Hänet maaniteltiin viipymään kyläpaikassa siihen asti, että yllätys toteutuisi. Muuan rouva jäi virastossa ylitöihin, ja työkaveri alkoi olla tulisilla hiilillä ja hoputti jättämään työt jo siltä päivältä, kun tiesi yllättäjäisistä muttei voinut paljastaa. Luovutti ja lähti. Kun ylitöitä tehnyt viimein ehti kotiinsa, siellä työpaikan väki oli valmiina yllätyksensä kanssa.
Kaikesta päätellen yllättäjäisten järjestäminen on käynyt 2000-luvun puolella harvinaisemmaksi verrattuna esimerkiksi 1980-lukuun. Enää ei muutenkaan kyläillä eikä edes piipahdella naapureissa tai sukulaistenkaan luona ilman asiaa tai kutsua. Kodeista on tullut hyvin yksityisiä paikkoja. Poikkeuksen tekevät lasten ja nuorten kaverit. Toki uusi koti saatetaan esitellä lähipiirin lisäksi naapureille ja sellaisille henkilöille, joiden kanssa ollaan tekemisissä. Siinä tapauksessa isäntäväki esittää kutsun tupaantuliaisiin, joita varten koti laitetaan tiptop-kuntoon ja pöytään katetaan parasta. Vaikka perinne on hiipunut, ainakin Kauhajoen, Isojoen ja Karijoen muutamissa kylissä yllättäjäisiä on järjestetty harvakseen näihin päiviin asti. Vaikuttaa, että varsinkin työporukat järjestävät yllättäjäisiä edelleen.
Perinteen taustaa ja historiaa
Kauhajoella sotien jälkeen rakennustoiminta oli vilkasta. Perheet kasvoivat ja myös siirtokarjalaisia asutettiin. (Kauhajoen tienimistössä ainoa ’katu’ muuten on Karjalankatu.) Isossa pitäjässä on ollut paljon vireitä kyliä, kuten Aronkylä, Nummijärvi, Päntäne, Hyyppä, Kainasto, Pukkila, Kokko, Harja, Ikkeläjärvi, Kauhajärvi, Luomankylä ja muut. Yllättäjäisillä oli ns. tilausta, ja ne olivat kyläyhteisöissä hauskoja ja merkittäviä tapahtumia. Perinteen alkamisen ajankohta ei ole tiedossa.
Lahja saatettiin menneinä vuosikymmeninä valita todellisen tarpeen pohjalta. Joku perheen hyvä tuttu esimerkiksi ”vakoili”, mikä lahja olisi sellainen. Joskus 1950- ja 1960-luvulla tiedetään viedyn mm. pulsaattoripesukone ja hetekat. Vielä 1980-luvulla pankkikonttorissa oli usein lahjalista, jota vaivihkaa käytiin kasvattamassa. Yllätyksen säilymiseksi ja kaikinpuoliseksi onnistumiseksi nähtiin paljon vaivaa; ennen vanhaan yllättäjillä on voinut olla mukanaan jopa kahvivesi ja hellapuut. Lahjavalinnoissa on käytetty myös huumoria: uuden tuvan lattialle on tiettävästi jysäytetty yhtäällä 50 kilon viljasäkki ja toisaalla 50 kiloa merisuolaa ja ruisleipä. Ruisleipä ja suola on ollutkin perinteinen tupaantuliaislahja ympäri maata.
Myöskin perinteen muuttumista on tietojen puuttuessa vaikeata kuvailla. Luonnollisia eroja ohjelmaan on tietysti aiheutunut kulloisenkin yllättäjäisporukan harrastuneisuudesta, taidoista ja keskinäisen huumorin viljelytavoista. Keskeisinä ovat kuitenkin pysyneet yllätysmomentti, vierasporukan omatoimisuus, isäntien kestitseminen, lahja ja "tupatarkastus".
Perinteen eteenpäin välittäminen
Yllättäjäiset on ollut perinteisesti koko perheen tapahtuma. Lapset on otettu mukaan ja heitä on saatettu käyttää eri tavoin myös apureina. Kun on lapsena ollut mukana tällaisessa hauskassa tapahtumassa, monet haluavat aikuisina toimia itse järjestäjinä, yhdessä muiden samanhenkisten kanssa.
Kotiseutuyhdistys Kauhajoki-Seura on esitellyt yllättäjäisten järjestämistä julkaisemassaan Kauhajoen Joulu -lehdessä v. 1988. Artikkelin otsikko oli "Yllättäjäiset - elävä perinne Kauhajoella" ja sen oli haastattelujen perusteella kirjoittanut Irja Niinimäki. Tuolloin perinne oli varmasti tutumpi kuin nykyään.
Haku Elävän perinnön kansalliseen luetteloon innosti kotiseutuyhdistys Kauhajoki-Seuran osallistumaan perinteen keruuseen. Tuleva Kauhajoen Joulu on yhdistyksen 60-vuotisjuhlanumero, ja siinä otetaan yllättäjäiset uudestaan esiin ja toivotaan, että tapa herättäisi ainakin kiinnostusta ja mahdollisesti aktivoitumistakin laajan lukijakunnan keskuudessa.
Perinteen tulevaisuus
Muuttoliike, väestön pako asutuskeskuksiin ja syrjäisimpien kylien hiljeneminen ovat heikentäneet perinnettä – monen mielestä valitettavasti. Nuoria perheitä on vähemmän kuin sotien jälkeen. Yllättäjäisiä on järjestetty paljon 1950-luvulta lähtien ja vielä 1980- ja 1990-luvullakin. Nykyään mm. media ja sosiaalinen media syövät aikaresurssejamme ja kyläily, varsinkin ex tempore -piipahdukset, ovat vähentyneet. Tapaamiset sovitaan usein ”ulos”, kahviloihin.
Sitäkin voisi pohtia, missä määrin yllättäjäisten kanssa samaa yhteisöllisyyden ja uteliaisuuden tarvetta tyydyttävät esimerkiksi maaseudulla niin yleiset kyläyhdistykset. Oma roolinsa on oletettavasti myös somella; esimerkiksi Facebookin käyttäjä voi omista oloistaan käsin olla jopa reaaliaikaisessa yhteydessä - tekstein, kuvin, videoin - potentiaaliseen yllättäjäisporukkaansa. Monet Facebookin Rasat pärkyää -ryhmäläiset kuitenkin muistelivat yllättäjäisten hauskuutta ja toivoivat, että perinne ei kokonaan katoaisi.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
• "Yllättäjäiset - elävä perinne Kauhajoella". Kauhajoen Joulu 1988. Haastattelujuttu, kirjoittanut Irja Niinimäki. Jutun piirroskuvitus: Anna-Maija Korpi-Filppula, Onnea uuteen tupaan!
• Facebookin Rasat pärkyää -ryhmän keskusteluketju aiheesta Yllättäjäiset; käynnistänyt Irja Niinimäki 20.3.2017