Luokka:Balladi

Elävän perinnön wikiluettelosta

Kansanballadiperinne syntyi eteläisissä Välimeren maissa, mistä muoti levisi muualle Eurooppaan. Skandinaviaan se kulkeutui 1200- 1300 -luvulla ja saapui sieltä Suomeenkin siihen aikaan, kun kansa täällä lauloi vielä omalla runolaulutavallaan. Balladiteemoja sopeutettiin runolaulukuosiin, ja uusiakin balladeja syntyi. Alkuun muoti kuului yläluokkaiseen miljööhön, mutta tavallinenkin rahvas oppi pian balladimuodin kuviot. Laulettiin esilaulajan, leikarin johtamana, jolloin muu väki lauloi kertosäkeitä ja tanssi piirissä tai ketjussa leikaria seuraten. Balladien esittäminen laulaen ja tanssien säilyi parhaiten Euroopassa vain Fär-saarilla, missä traditio tunnetaan tänäkin päivänä.Laulujen tarinoita leimasi dramatiikka, ihmisen henkilökohtaiset ongelmat, hänen suhteensa toisiin ihmisiin. Rakkaus oli traagista ja väkivaltaista, erotiikka ja seksuaalisuus olivat keskeisesti esillä. Verta vuodatettiin niin rakkaudesta, vihasta, mustasukkaisuudesta ja kateudesta. Viime vuosina balladilaulantaa on elvytetty. Sitä on alettu harrastaa sekä yksinlauluna että yhteislauluna. Opiskelu on ollut mahdollista opintopiireissä ja musiikkiopistoissa aina Sibelius-Akatemiaa myöten. Muinaisen tanssitavan liittäminen esittämiseen on luonut yhteisöllisyyden tunnetta. Vanhat sävelmät, vaikuttavat tarinat sekä esilaulajan ja tanssijoiden vuorolaulu on osoittautunut osallistujia viehättäväksi esitysmuodoksi. Siinä onnistuvat balladilaulu ja tanssi kaikilta, jos menoa johtamassa on taitava leikari.

                                                          Anneli Asplund

Sivut, jotka ovat luokassa Balladi

Tässä luokassa on seuraava sivu.