Vesilahtelainen ryijyperinne
| Vesilahtelainen ryijyperinne | ||||
|---|---|---|---|---|
| Mukana kansallisessa luettelossa | ||||
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Pirkanmaalla sijaitseva Vesilahti on tunnettu jo vuosisatojen ajan ryijypitäjänä. Perinne on ollut niin voimakasta ja tuottoisaa, että asuntojen seinillä on edelleen suuri määrä ryijyjä. Valtaosa ryijyistä on yksityisomistuksessa. Taito kutoa ryijyjä ei ole paikkakunnalta kadonnut, sillä moni pitää kangaspuita kotonaan toimintavalmiudessa, jos tila sen vain sallii. Aikoinaan ryijy oli välttämätön käyttötekstiili, minkä vuoksi siitä tuli lopulta arvotekstiili, jonka kutomiseen kiinnostus on säilynyt ja aika ajoin jopa kasvanut.
Vesilahdessa perinteen säilymiseen ja jatkumiseen vaikutti erityisesti vuonna 1976 perustettu kotiteollisuuden neuvonta-asema, jonka tiloihin hankittiin useita kangaspuita ja jossa ryijyjä oli mahdollista kutoa asiantuntijoiden opastuksella. Taidon ovat oppineet sen jälkeen lukemattomat paikkakuntalaiset. Nykyisin Taitokeskuksena toimiva asema on erikoistunut ryijyihin. Sekä perinteisistä että uusista ryijyistä on koottu jatkuvasti täydentyvä mallisto. Suuri määrä eri aikakausien ryijyjä on ollut vuosien varrella useissa näyttelyissä. Lisäksi ryijymalllisto on nähtävänä internetissä. Ryijyasiantuntijat julkaisivat vuonna 2008 kirjan vesilahtelaisista ryijyistä.
Perinteen harjoittaminen
Vesilahdessa on ollut tapana tehdä kapioryijy talon tyttärille käytettäväksi morsiusryijynä häissä. Toisinaan morsian kutoi ryijyn itse osoittaakseen käsityötaitojaan. Ryijy on edelleen yleinen kesähäiden vihkiparin alla. Seurakunnan vihkiryijyn Vesilahden tienoot on kutonut Ylämäen maatalousnaisten Raili Hoikkanen 18-vuotiaana vuonna 1955. Ryijyssä on vuosiluku 1802, jolloin myös Vesilahden nykyinen kirkko valmistui. Tekstiilityönopettaja Sisko Laurila lahjoitti vuonna 2008 Vesilahden seurakunnalle kutomansa version Vesilahden vanhimmasta eli vuoden 1701 ryijystä, jota aikoinaan oli käytetty kirkossa paarivaatteena.
Arvoa on annettu myös muille vanhoille ryijyille, joista on tehty malleja ja uusinnoksia. Muuan tällainen on 1700-luvun Suomelan Perttulin ryijy, joka on nukitettu ajan tavan mukaisesti molemmin puolin. Vesilahden käsityökeskus teki ryijystä uusinnoksen, johon tuli 44 000 nukkaa. Keväällä 2017 valmistuu versio ilman taustanukkaa.
Tapana on ollut myös valmistaa ryijyjä paikkakunnan julkisiin tiloihin. Vesilahden yläasteen oppilaat Heidi Lindell ja Ilkka Heinonen suunnittelivat vuonna 1996 Tiedon aurinko -nimisen ryijyn koulunsa seinälle. Oppilaat myös kutoivat ryijynsä tekstiilityönopettaja Leena Hellmanin johdolla. Muutaman nukan ryijyyn solmi myös presidentin rouva Eeva Ahtisaari.
Vähän myöhemmin Krääkkiön koululle valmistettiin 100-vuotisjuhlaryijy Ameen niinipuut, jonka Tiina Kinnari oli suunnitellut kuuluisuutta saaneiden puiden mukaan. Sinistä väriä lukuun ottamatta langat värjättiin koulupihan kasveilla.
Vuonna 2012 Sonja Valkama suunnitteli yläasteelle Isenge -ryijyn. Narvan uuteen Peuraniityn päiväkotiin kudottiin vuonna 2016 Sinikka ja Tiina Nopolan suunnittelema Heinähatun ja Vilttitossun ilmapalloleikki 2016. Syksyllä 2017 valmistuvaan Vesilahden uuteen kirjastoon Jukka Vesterinen on suunnitellut ryijyn Tieto ja Tunne.
Ryijymallit suunnitellaan esim. akvarelli- tai vesivärein paperille josta luonnos siirretään millimetripaperille nukkien merkitsemistä varten. Jokainen ruutu vastaa yhtä solmittavaa nukkatupsua. Perinneryijyjen värit ovat luonnonläheisiä kun taas modernien ryijyjen väriskaala noudattelee yleisten sisustustrendien värejä. Vesilahden ryijyt ovat hyvin värikylläisiä.
Ryijy valmistetaan kangaspuilla kutoen niin, että pingotettuna olevaan loimiviriöön kudotaan sukkulalla heittäen yleensä villaista pohjakudelankaa pohjakankaan osuudeksi n. 1-1,5 cm. Välikuderivin jälkeen solmitaan valmiiksi leikatuista langanpätkistä nukkarivi jossa ruutupiirrokseen merkitty nukkatupsu kiinnittyy kahden loimilangan ympärille. Solmu on nimeltään smyrnasolmu. (Ks. kuva)
Jos käytettävissä ei ole kangaspuita, ryijy on mahdollista valmistaa myös toisella tavalla, ompelemalla. Tuolloin valmiiksi kudottuun erityiseen ryijynpohjakankaaseen ommellaan ryijyneulalla ruutupiirroksen mukaisesti nukkatupsut riveittäin. Lopuksi nukat leikataan.
Vesilahdessa ryijyjä kudotaan Taitokeskuksessa joka myös teettää tilausryjyjä kotikutojillaan. Ommellen valmistettavia ryijyjä paikkakuntalaiset valmistavat tarvikepaketeista joissa on mukana selkeät työohjeet.
Perinteen taustaa ja historiaa
Ikivanhan työnjaon mukaisesti tekstiilien valmistaminen kuului talojen ja torppien naisväelle. Kun pellavanviljelys yleistyi Vesilahdessa 1700-luvun lopulla, syksyt kuluivat pellavien käsittelyssä; ne koottiin, liotettiin sekä loukutettiin ja lihdattiin kuumissa pellavasaunoissa. Syksyllä kerittiin ja käsiteltiin myös lampaiden villat. Talvella kummatkin kehrättiin langoiksi, ja kevään valjettua kudottiin kankaiksi sekä ryijyiksi. Alkujaan loimena käytettiin kestävää pellavalankaa, myöhemmin puuvillalankaa.
Vesilahden suurin kartano Laukko sekä muutamat säätyläistilat levittivät tietoja ja taitoja ryijyn valmistamisesta. Laukon kankurituvasta ryijyjä vietiin Ruotsiin 1500-1600-luvuilla. Myös pappila oli merkittävä ryijyjen valmistaja ja käyttäjä.
Kun sotakauden jälkeen elämä elpyi 1700-luvun lopussa, ryijyjen kudonta alkoi yleistyä. Maatilojen palkolliset kutoivat ryijyjä isäntiensä uusiin savujohdollisiin ja valoisiin rakennuksiin. Torppariperhe maksoi ryijyllä torpanpaikan vuokraa. Kolmannes Vesilahden perukirjoista sisältää mainintoja ryijyistä, mutta useimmiten vain tilallisten kohdalla; muun väestön asumuksissa ryijy oli harvinaisuus. Ryijyjen kasvava arvostus näkyi myös siinä, että ryijy mainittiin usein vuodevaatelistan kärjessä. Vaikka osa ryijyistä toimi 1800-luvun lopulta alkaen rekipeitteenä, ryijyn arvon alentumisesta ei ollut kysymys. Pakkasilla mikään ei ollut parempi suoja kuin ryijy, ja samalla kirkkoreen ruusuryijy toimi kaunistuksena vastaantulijan silmälle. Toisinaan kudottiin ryijyjä, joiden värikäs selkämys liehui penkin takana.
Vesilahtelaisissa ryijyissä on paikallisia ominaispiirteitä, joista tärkein on jo Vesilahden kansanpuvusta tunnettu vadelmanpunainen väri, joka on todennäköisesti keitetty krappi-nimisestä viljelykasvista. Pehr Adrian Gaddin mukaan kasvi on tuotu Hollannista, ja tuojina olivat todennäköisesti säätyläiset. Toisena yleisenä värinä on käytetty lampaanmustaa sekä 1800-luvun alkupuolella yleistynyttä sammaleenvihreää. Sininen, joka on yleensä tuontiväri, esiintyy ryijyissä hieman harvemmin. Vesilahtelainen väritys poikkeaa siis itähämäläisten ja keskisuomalaisten sini-keltaisesta värimaailmasta. Koska kasvisvärjäyksen luonteeseen kuuluvat ainutkertaiset värit, sellaisia ovat myös ryijyt. Kirkkaat värit ilmaantuivat ryijyihin vasta 1800-luvun lopussa.
Kuvionsa ja koristeaiheensa vesilahtelaiset ryijyt ovat saaneet sekä kutojien omasta mielikuvituksesta että muualta saaduista vaikutteista, joita ryijyjen kuvioiden perusteella on ahmittu mielellään. Etenkin säätyläisten suosimista merkkausliinoista kopioitiin kasvi- ja eläinaiheita sekä heraldisia symboleja.
Vanhimmissa vesilahtelaisissa ryijyissä on usein geometrisia ruutuja, raitoja ja sik-sak-kuvioita. Jo 1700-luvun lopulla ryijyihin ilmaantui kukkia, maljakoita, eläimiä, ihmisiä ja sydämiä. Onnea tuottavina taikamerkkeinä ryijyissä esiintyy mm. hannunvaakunoita. Avioliittoon onnea ja menestystä tuottava elämänpuu on varsin yleinen kuviotyyppi. Ristin tavoin se miellettiin kristilliseksi aiheeksi, vaikka itse kuvio on tunnettu jo Sumerin ja Assyrian ajoilta. Elämänpuu on myös Vesilahden seurakunnan vihkiryijyssä, joka on kudottu vuonna 1955 mutta jonka alkuperäinen malli on vuodelta 1802.
Ryijyjä liikkui pitäjistä toisiin sekä sulhasten että morsianten mukana. Ehkä juuri näin satakuntalainen tulppaaniaihekin levisi Vesilahteen. Vaikka lähes kaikki tarvittava yritettiin tuottaa itse, niin tuontitavaroita hankittiin mieluusti Narvan markkinoilta, Turun kauppamatkoilta ja kiertäviltä kauppiailta. Uusien materiaalien ja työvälineiden lisäksi kankureiden keskuuteen levisi myös aiheita, kuvioita ja uskomuksia. Turkkilaisista ja persialaisista matoista sekä säätyläisten gobeliineista saatiin eksoottisia kuvioaiheita.
Arvotekstiilin aseman ryijy on saanut jo valtavan työmäärän ja runsaan villalankamäärän vuoksi. Usein langat värjättiin itse joko luonnonväreillä tai kalliilla ostoväreillä. Etenkin vanhempi sukupolvi on halunnut yhä valmistaa ja lahjoittaa nuoremmille arvokkaan taidetekstiilin vaikkapa tupaantuliaislahjaksi. Äideillä on ollut vielä 1900-luvulla tapana lahjoittaa talon pojille ryijy. Vanhin tyttäristä on saanut perintönä kulkevan morsiusryijyn ja muut tyttäret villashaalit. Morsiusryijy oli juhlatekstiili, joka seurasi naista elämän läpi, ja viimein ryijy toimi paarivaatteena.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Nykyään mikään perinne ei enää kulkeudu entiseen tapaan suvuissa, vaan ensisijaisesti paikallisten toimijoiden, tukiyhteisöjen ja ryijyistä tehtyjen tutkimusten avulla. Vaikka Vesilahdesta löytyy edelleen juuriltaan alkuperäistä väestöä, niin yleisen liikkuvuuden kasvaessa yhä suurempi osa väestöstä alkaa olla kotoisin kunnan ulkopuolelta. Perinteiden säilyvyys ei sen vuoksi ole itsestään selvää. Vesilahdessa monet paikalliset perinnetyypit ovat onneksi olleet ja ovat yhä niin voimakkaita, että ne ovat vetäneet mukaansa runsaasti myös uusia tulokkaita. Vesilahtelainen ryijyperinne on inspiroinut myös useita muualla asuvia mallisuunnittelijoita.
Vesilahti valittiin jo vuonna 1976 Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopiston (HAMK) tekstiiliperinteen tutkimuskohteeksi. Silloin kartoitetusta 134 seinätekstiilistä ryijyjä oli 87. Työn tärkeimpänä tuloksena Vesilahteen perustettiin vuonna 1978 oma kotiteollisuuden neuvonta-asema, sittemmin Vesilahden käsityökeskus, nykyinen Taitokeskus, joka on toiminut aktiivisesti ryijyperinteen välittäjänä perustamisestaan lähtien. Lukuisia ryijyjä on kudottu keskuksen tiloissa ja ryijyistä on järjestetty useita näyttelyjä.
1990-luvulta lähtien Taitokeskus on toiminut ryijykeskuksena, josta saa tarvittaessa mallit, materiaalit ja opin ryijyjen kutomiseen. Tarvikkeita saa tietenkin myös käsityöliikkeistä. Elinkeinojen kehittämisprojektin tuella kansanomaisten ryijymallien rinnalle Vesilahdessa on laadittu uusi, nykyaikainen ryijymallisto, joka on laajentunut koko ajan. Uusia tutkimushankkeita on käynnistynyt myös 2000-luvulla.
Perinneryijyillä on oma arvokas ja pysyvä paikkansa, mutta ne eivät aina syystä tai toisesta sovellu nykyaikaisiin tiloihin. Sen vuoksi uusiin ryijymalleihin on ilmaantunut moderneilla tavoilla käsiteltyjä aiheita mm. Vesilahden rikkaasta historiasta ja mytologiasta, mikä käytäntö on lisännyt ryijyjen suosiota entisestään. Tarinat Sakakuusi kultalatvasta esiintyvät ainakin neljässä ryijyssä. Impi Sotavallan suunnittelemaa Palava sydän -ryijyä on kutsuttu nimellä Elinan surma vesilahtelaisen kansanballadin mukaan. Myös Laukon kartanosta vuonna 1934 luontoon lasketut valkohäntäpeurat ovat saaneet nimikkoryijynsä. Vastaavia aiheita löytyy suunnittelijoille vielä pitkäksi aikaa.
Pysyvimmät perinnettä välittävät hankkeet ovat olleet vesilahtelaisen ryijyn tarinaa kertova Aatelisryijy, arkipeite, arvotekstiili -kirja sekä Vesilahden kunnan internet-sivustolla oleva Vesilahden ryijyrekisteri. Jatkuvasti kartutettavassa rekisterissä on kuvia ja tietoja yli 200 ryijystä. Perinne välittyy edelleen myös yksityisten kutojien toimesta.
Perinteen tulevaisuus
Jotta perinne ei sammuisi, sillä täytyy olla jonkinlaista ajatonta merkitystä. Ryijyssä merkitys ei kuitenkaan aina ole näkyvää, vaan se voi sisältyä monin tavoin ryijyn kuvioihin, väreihin, muotoihin ja historiaan. Perinteinen muoto ei siis ole pyhää, minkä vuoksi ryijy voi ja sen pitääkin uudistua - muutoin itse perinne uhkaa katketa. Jatkuva joskin vähittäinen muutos on myös aiemmin ollut osa vesilahtelaisen ryijyn historiaa.
Vesilahtelaisten ryijyjen suunnittelijat, valmistajat sekä paikallinen Taitokeskus ovat pyrkineet sopeuttamaan toimintaansa sekä nykyajan että tulevaisuuden oletettuihin tarpeisiin. Perinteisten ryijyjen ohelle on luotu vapaamuotoisempia malleja, joissa kuviot, muodot ja materiaalit vastaavat uuden ajan laajentuneita tarpeita. Koska kiireisimmät ihmiset tuskin aina ehtivät valmistaa perinteistä ryijyä, heitä varten on suunniteltu monenlaisia miniatyyrimalleja. Sellaisen toki voi hahmotella myös itse, kutoa itse ja viedä syntymäpäivälahjaksi tai liikelahjaksi. Pikkuryijylle löytynee helpommin tilaa myös pienten asumusten seiniltä. Neuvontaa saa Taitokeskuksesta tai vaikkapa useilta ryijyjä jo kutoneilta paikkakuntalaisilta. Ehkä vielä löytyy äitejä, jotka opettavat tyttärensä ryijynkudontaan.
Ryijyyn on haluttu sitoa myös ajatus onnesta, menestyksestä ja hyvinvoinnista. On todennäköistä, että tämä perinne jatkuu edelleen perheissä ja suvuissa. Ryijyt voivat välittää myös muistoja. Oletettavasti monet ryijyt ovat syntyneet kytkettyinä tiettyihin tapahtumiin ja odotuksiin. Suuritöinen ja huolellisesti valmistettu ryijy seinällä on palauttanut mieleen muistoja siinä kuin kaikki muukin symbolinen taide.
Useiden vesilahtelaisten ryijyjen yhteydessä kerrotaan yhä tarinoita tapahtumista, joita ei ole haluttu tai voitu unohtaa. Jokin vesilahtelainen ryijy kertoo vasta valmistuneen päärakennuksen tuhoutumisesta, kapioryijy nuorikon ennenaikaisesta menehtymisestä, jossakin ryijyssä kuvastuu yhä veljesten välinen riita, jokin on joutunut sotasaaliiksi ja johonkin on kirjailtu isoäidin vihkivuosi.
Ryijyjen omistajat kertovat usein vastaavia ja jo pitkään säilyneitä tarinoita. Oikeastaan vain harvan ryijyn yhteydestä puuttuu tarina. Ryijyä, jolla on jokin symbolinen merkitys, arvostetaan, ja sen mukana itse ryijyperinne saa pysyvää voimaa. Todennäköisesti myös tulevat polvet haluavat jättää jälkeläisilleen jonkun näkyvän muiston. Siihen kaunis ja pitkäikäinen ryijy on mainio keino.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Useat yksittäiset ryijyjen kutojat
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Vesilahden kunnan ryijyrekisteri
Ryijyperinne Elävän perinnön wikiluettelossa
Arajärvi Kirsti: Vesilahden historia. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1985.
Gadd Pehr Adrian: Underrättelse om Färge-Stofters Planteningar I Finland Af Saflor, Krapp och Vau. Åbo, Tryckt hos Directeuren och Kongl Boktryckaren i Stor Förstendömet Finland, Jacob Merckell, Åhr 1760.
Honka-Hallila Helena (toim.): Vesilahti 1346-1996. Jyväskylä: Vesilahden kunta ja Vesilahden seurakunta, 1996.
Hoppu Matti (toim.): Hinsala - kylä Laukon kainalossa. Vesilahti, Vesilahden Hoppu-suku, 2003.
Hoppu Matti (toim.): Vesilahti - tarinoitten ja myyttien pitäjä. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry, 2006.
Hännikäinen Tuija: Ryijykirja, 1996.
Järvenpää Maarit: Vesilahden seinätekstiilit. Vesilahti-projekti. Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopiston tutkielma, 1977.
Kankkunen Helle, Siippainen Lius: Vesilahti-projekti. Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopiston tutkielma, 1977.
Kylliäinen Mikko: Mitä arkistot kertovat vesilahtelaisista esi-isistämme? Tampereen seudun sukututkimusseura ry:n Vuosikirjassa nro XX:1 (1999), s. 39-45.
Kylliäinen Mikko & Puro Ritva (toim.): Aiwan kowa tapaus. Kirkonvartija Tuomas Tallgrén ja hänen aikakirjansa vuosilta 1795-1837. Jyväskylä, Wesilahti-Seura ja Vesilahden Kunta, 1996.
Lagerstam Liisa: Laukon herra. Gabriel Kurcki (1630-1712). Laukko Historicum, 2008.
Matinolli Eeva: Näin elettiin Vesilahdessa 1762-1900. Käsikirjoitus perukirjatutkimukseen, 2007.
Nytorp Rauno (toim.): Polveilee polut - raikuu rannat. Kertomuksia Palhon ja Vakkalan tienoilta. Palhon Maamiesseura ry, 2006.
Puro Ritva (toim.): Vesilahden seurakunnan rippikirja vuosilta 1688-1694. Vesilahden seudun sukututkimusseuran julkaisuja I, 2006.
Raevuori Yrjö: Laukon omistajia ja vaiheita. Tampere 1963.
Sirelius U.T.: Suomen ryijyt. Tekstiilihistoriallinen tutkimus. Helsinki 1924.
Sopanen Tuomas ja Willberg Leena: Ryijy elää. Helsinki, 2008.
Toikka-Karvonen Annikki: Ryijy. Helsinki, 1971.
Willberg Leena, Rantala Hilkka, Nytorp Eeva: Aatelisryijy, arkipeite, arvotekstiili. Vesilahti kertoo ryijyn tarinaa. Pirkanmaan käsi- ja taideteollisuus, 2008.