Jokaisenoikeudet
| Jokaisenoikeudet | ||||
|---|---|---|---|---|
| Mukana kansallisessa luettelossa | ||||
|
Perinteen harjoittajat ja tuntijat
Jokaisenoikeuksia arvostetaan ja käytetään laajasti. Jokaisenoikeudet ovat yleisiä ja kuuluvat kaikille Suomessa oleskeleville kansalaisuudesta riippumatta. Aiemmin käytettiin nimitystä jokamiehenoikeudet. Lähes kaikki luonnossa liikkuvat käyttävät Suomessa jokaisenoikeutta, sillä vain harvat liikkuvat ainoastaan yleisillä alueilla tai omalla maallaan. Lähes kaikki suomalaiset tuntevat jokaisenoikeudet tai tietävät niistä. Määrällisesti noin puolet kaikista luontokäynneistä perustuu jokaisenoikeuksien käyttöön eli käyntiin jonkun toisen omistamalla alueella.
Erilaiset metsään ja luontoon liittyvät harrastukset ja luonnossa liikkuminen ovat merkittävä osa suomalaista elämäntapaa. Lähes kaikki eli 96 prosenttia suomalaisista aikuisista ulkoilee vuosittain. Keskimäärin suomalaiset ulkoilevat kolme kertaa viikossa ja 182 kertaa vuoden aikana. Suurin osa ulkoilukerroista suuntautuu lähiluontoon. Luontoympäristöistä metsä on Suomessa ulkoilun suosituin ympäristö, sillä noin 90 prosenttia lähivirkistyskerroista sisältää metsäympäristöä. Etäisyys metsään ei ole pitkä, ja puolella suomalaisista lähimetsä sijaitseekin keskimäärin noin 300 metrin päässä.
Suosituin ulkoiluharrastus on kävelylenkkeily, jota harrastaa lähes 80 prosenttia suomalaisista vuoden aikana. Seuraavaksi suosituimpia ovat luontouinti (66 %), marjastus (57 %), luonnon nähtävyyksien katselu (54 %), pyöräily (50 %), luonnon tarkkailu (48 %), veneily (42 %), sienestys (40 %), korkeintaan päiväkestoinen patikointi ja retkeily (37 %), juoksulenkkeily (33 %) ja kalastus (33 %). Myös maastohiihto on suosittua, mutta sen vuotuisiin harrastusmääriin vaikuttaa etenkin eteläisen Suomen lumitilanne kunakin talvena. Keskimäärin suomalaisilla on 12 erilaista ulkoiluharrastusta. Huomionarvoista on myös se, että suomalaiset mökkeilevät paljon (56 %). Mökkien tai vapaa-ajan asuntojen ympäristössä ulkoilu perustuu erityisen usein jokaisenoikeuksiin.
Perinteen harjoittaminen
Jokaisenoikeudet mahdollistavat pääsyn luontoon - vesille, metsiin ja joutomaille. Se tarkoittaa oikeutta liikkua, oleskella ja pysähtyä, leiriytyä tilapäisesti ja hyödyntää tiettyjä luonnontuotteita toisen maalla. Jokaisenoikeutta tarvitsevat kaikki, jotka liikkuvat tai oleskelevat omistamansa maan tai yleisten alueiden ulkopuolella.
Jokaisenoikeus antaa mahdollisuuden kulkea ja retkeillä kävellen, hiihtäen tai pyörällä esimerkiksi metsissä ja joutomailla, telttailla, kiipeillä kivillä ja kallioilla, uida, pilkkiä ja sienestää. Metsästä voi hakea koristeita ja askartelumateriaaleja, sillä esimerkiksi rauhoittamattomia kasveja ja maahan tippuneita kuivia oksia, käpyjä ja terhoja saa kerätä.
Pihamaat, viljelykset ja muut erityiseen käyttöön otetut alueet, kuten luonnonpuistot ja luonnonsuojelualueet ja eräät viranomaisten hallinnassa olevat alueet eivät ole jokaisenoikeudella käytettävissä.
Jokaisenoikeuksille on olennaista, että niiden käyttäminen ei saa aiheuttaa haittaa maanomistajille, luonnolle tai muille jokaisenoikeuden käyttäjille. Koska toisen omaisuutta ei saa vahingoittaa, esimerkiksi taimikoissa liikkuminen vaatii varovaisuutta. Vähäistä suuremman haitan tai suoranaisen vahingon aiheuttaminen on lailla kielletty. Maanomistajalla ei toisaalta ole oikeutta kieltää tai rajoittaa laillista jokaisenoikeudella toimimista maillaan. Jokaisenoikeuksien käyttö on maksutonta.
Luontoympäristöä ei kunnosteta tai ylläpidetä jokaisenoikeuden käyttämistä varten, vaan oikeuden käyttö sopeutuu aina vallitsevaan maankäyttöön. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos metsänkäsittely muuttaa kulkemisen liian vaikeaksi tai marjakasvustot katoavat, on jokaisenoikeuden käyttäjän etsittävä uudet paikat harrastukselleen.
Jokaisenoikeudet ja yleiset autiotuvat
Vapaa luonnossa liikkuminen on luonut Suomeen yhteisöllisen retkeilykulttuurin, jossa maanomistajan rakentama tai hänen luvallaan rakennettu säänsuoja on usein julkisessa käytössä. Tavallisia tarkoituksellisesti luontoon rakennettuja rakennelmia ovat kodat, laavut ja kammit. Näiden rakentajina voi olla esimerkiksi valtio, metsästysyhdistys tai yksityinen henkilö. Erilaisia erämajoja on esimerkiksi laavu.orgin tietokannassa yli 4000 kappaletta. Ne ovat niin yleisiä että niiden käyttöön on syntynyt etiketti - paikka on parasta jättää käytön jälkeen vähintään yhtä hyvään kuntoon kuin tullessa. Tavallista on esimerkiksi klapien pilkkominen yhteiseen käyttöön.
Jokaisenoikeudet pähkinänkuoressa
Jokaisella on jokaiseenoikeuden perusteella mahdollisuus ilman erityistä lupaa esimerkiksi liikkua jalan, hiihtäen ja pyöräillen luonnossa, kuten metsissä, luonnonniityillä ja vesistöissä, ratsastaa, oleskella ja yöpyä tilapäisesti alueilla, joilla liikkuminenkin on sallittua, poimia luonnonmarjoja, sieniä ja rauhoittamattomia kasveja, onkia ja pilkkiä sekä veneillä, uida ja peseytyä vesistössä ja kulkea jäällä.
Jokaisenoikeuden nojalla ei saa kuitenkaan haitata maanomistajan maankäyttöä, kulkea pihamailla, istutuksilla tai viljelyksessä olevilla pelloilla, kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta runkopuuta, ottaa sammalta tai jäkälää, tehdä avotulta toisen maalle, häiritä kotirauhaa esimerkiksi leiriytymällä liian lähellä asumuksia tai meluamalla, roskata ympäristöä, ajaa moottoriajoneuvolla maastossa, häiritä tai vahingoittaa lintujen pesiä ja poikasia, häiritä eläimiä eikä kalastaa esimerkiksi verkoilla ja metsästää ilman asianomaisia lupia.
Lainsäädäntö asettaa jokaisenoikeuksien reunaehdot, mutta sallitun, ei-hyväksyttävän ja kielletyn toiminnan rajat ovat usein häilyviä ja paikalliset olosuhteet vaikuttavat merkittävästi niiden arviointiin.
Perinteen taustaa ja historiaa
Suomalaisen jokaisenoikeuden taustalla katsotaan olevan monia erilaisia tekijöitä. Harva asutus ja se, ettei alueita ole otettu erityiseen käyttöön, muodostaa pohjan jokaisenoikeuksille. Myös suurmaanomistuksen puuttuminen ja erä- ja kaskitalous, viljelyyn kelpaavien alueiden vähäinen määrä sekä laajat vesistöt ovat luoneet pohjan maan yleiskäytön perinteelle.
Metsät jaettiin talojen kesken 1700-luvulla alkaneessa isojaossa. Isojako ei vaikuttanut luonnon yleiskäyttöoikeuteen, sillä metsässä sai sen jälkeenkin kulkea ja poimia luonnon antimia. Suomessa viljelykset ja metsät ovat aina kuuluneet pääosin pientilallisille.
Liikkumisoikeus toisen maalla oli itsestäänselvyys. Esimerkiksi tilapäinen kulkeminen toisen maalla huomioitiin vasta vuoden 1889 rikoslaissa. Sen mukaan voitiin tuomita sakkoon, jos joku luvattomasti ottaa tiensä tahi polkunsa yli toisen pihamaan taikka yli toisen pellon, niityn tai istutuksen, jolle siitä on vahinkoa. Vuoden 1886 metsälaissa mainittiin mm. kielto ottaa oksia, soraa ja sammalta toisen maalta tai tehdä nuotio ilman maanomistajan lupaa. Nämä säännökset siirrettiin vielä 1800-luvun lopussa rikoslain säännöksiksi.
Jokaisenoikeuksien historiassa Ilma Lindgrenillä on tärkeä osa. Hänen sitkeytensä vuoksi oikeusteitse osoitettiin, että marjojen keruuseen ei tarvita maanomistajan lupaa. Voit lukea Lindgrenistä ja hänen merkityksestään jokaisenoikeuksille täältä ja täältä (sivu 118).
Suomessa ei ole yhtä tiettyä lakia jokaisenoikeudesta. Sen sijaan Suomessa on noin 30 eri lakia, jotka eri tavoin joko antavat oikeuksia toimia luonnossa, rajoittavat oikeuksia tai kieltävät kokonaan tekemästä jotakin.
Jokaisenoikeuden kannalta tärkeimmät säännökset ovat rikoslaissa, joka antaa luvan kerätä marjoja, sieniä ja muita luonnontuotteita sekä liikkua omin voimin toisen maalla. Samalla rikoslaki kieltää aiheuttamasta maanomistajalle vähäistä suurempaa haittaa. Onkimisen mahdollistaa kalastuslaki, veneilyn ja uimisen vesilaki ja vesiliikennelaki ja ryhmän liikkumisen luonnossa kokoontumislaki.
Jokaisenoikeutta rajoittaa esimerkiksi pelastuslaki, joka kieltää avotulen sytyttämisen toisen maalle, maastoliikennelaki, joka kieltää ajamasta moottoriajoneuvolla maastossa ilman maanomistajan lupaa ja jätelaki, joka kieltää roskaamisen.
Perinteen eteenpäin välittäminen
Jokaisenoikeudet välittyvät eteenpäin sukupolvelta toiselle jokaisenoikeudella toimimisen ja yhdessä luonnossa olemisen avulla. Lisäksi perinne välittyy muun muassa lainsäädännön, opetussuunnitelmien ja järjestöjen tekemän työn kautta.
Lapsille tietoa ja jokaisenoikeuksien käyttämisen tapaa välittävät mm. isovanhemmat, vanhemmat, ammattikasvattajat, ympäristökasvattajat ja järjestöt.
Isovanhemmat ja vanhemmat haluavat tarjota lapsille yhteisiä kokemuksia ja elämyksiä viemällä heitä luontoon. He haluavat opettaa lapsille luonnossa liikkumisen taitoja ja kokemuksia sekä jakaa omaa tietämystään mm. siitä miten kalastetaan, marjastetaan ja sienestetään. Luonnossa oleminen virkistää ja rauhoittaa ja myös nämä kokemukset halutaan tarjota lapsille.
Jokaisenoikeuksien osaaminen välittyy oman esimerkin, kokemisen ja tekemisen kautta sukupolvelta toiselle. Jokaisenoikeuden riidaton käyttäminen edellyttää lainsäädännön lisäksi tietyn kulttuurisen sopivaisuuden osaamista. Esimerkiksi Suomessa aidataan harvoin pihoja. Silti valtaosa jokaisenoikeuden käyttäjistä osaa kunnioittaa näkymättömiä piha-alueen rajoja ja pysyy retkillään sopivan kaukana asumuksista.
Luonnossa liikkuminen voi olla omaehtoista tai sitä voidaan tehdä ohjatusti osallistumalla esimerkiksi eri järjestöjen tarjoamaan luontoharrastustoimintaan. Jokaisenoikeudet ja niiden käyttämisen ohjeistaminen kuuluvat kaikkien luonnossa toimintaa järjestävien kansalaisjärjestöjen normaaliin työhön.
Jokaisenoikeudet sisältyvät peruskoulun opetussuunnitelmaan. Opetussuunnitelmassa on myös sisältöjä, joita varten luokat käyvät ja opiskelevat luonnossa.
Suomessa lainsäädäntö antaa jokaisenoikeuden perustan. Lait antavat oikeuksia ja rajoittavat niitä. Myös tekojen rangaistavuus on määritelty laissa. Marjastus- ja sienestysoikeus, yleiskalastusoikeus sekä vesien yleiskäyttöoikeus ovat esimerkkejä lailla annetuista oikeuksista. Tulenteon luvanvaraisuus, luvaton pyynti sekä omaisuuden suoja ovat esimerkkejä jokaisenoikeutta rajoittavasta lainsäädännöstä. Näiden lisäksi laissa on yleisiä käyttäytymissääntöjä kuten kotirauhan ja julkisrauhan rikkomiskiellot. Luonnonsuojelulaki kieltää lakiin perustumattomien jokaisenoikeuksia rajoittavien kylttien asettamisen.
Perinteen tulevaisuus
Jokaisenoikeuksien tulevaisuus näyttää turvatulta. Ulkoilu ja luontoharrastukset ovat suomalaisille tärkeitä ja niiden harrastajia on paljon. Luontoympäristössä ulkoilu saa aikaan lukuisia positiivisia henkisiä ja fyysisiä hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia, joiden merkitys yksilölle on suuri. Jokaisenoikeuksien taloudellinen ja yhteiskunnallinen merkitys kasvaa myös vapaa-ajan ja luontomatkailun lisääntyessä.
Seurantatutkimuksen mukaan ulkoiluharrastuksiin osallistuminen on lisääntynyt. Ulkoilulajeista eniten suosiotaan ovat kasvattaneet frisbeegolf, SUP-lautailu, geokätkentä, polku- tai maastojuoksu ja korkeintaan päiväkestoinen patikointi ja retkeily. Myös mm. kävelyn, luonnon tarkkailun ja maastopyöräilyn suosio on kasvanut. Luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista tiedetään yhä enemmän, ja luonnon hyödyntämistä osana ennalta ehkäisevää terveydenhoitoa, sairauksien hoitoa sekä terapiahoitona on lisääntymässä.
Poliittisesti Suomessa tunnustetaan jokaisenoikeuksien merkitys ulkoilun mahdollistajana ja tiedostetaan ulkoilun merkitys luontosuhteelle ja kansanterveydelle. Jokamiehenoikeuksista siirryttiin käyttämään termiä jokaisenoikeudet vuonna 2023 Metsähallituksen linjauksen mukaisesti. Muutosta sukupuolineutraaliin termiin perusteltiin sillä, että jokainen on luonnon edessä yhdenvertainen ja jokaisenoikeudet kuuluvat kaikille.
Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt
Suomen Latu, Suomen ympäristökasvatuksen Seura, Suomen luonnonsuojeluliitto
Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin
Verkkolähteet
Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu: Jokaisenoikeudet
Metsähallitus: Jokaisenoikeudet ja -velvollisuudet
Ympäristöministeriö: Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella -julkaisu
Luke: Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi
Laavu.org - Autiotuvat kartalla
Kirjallisuus
Hollo, Erkki 2004. Ympäristönsuojelu- ja luonnonsuojeluoikeus. Helsinki: Talentum Media Oy.
Kuusiniemi, Kari ym. 2000. Maa-, vesi- ja ympäristöoikeuden käsikirja. Helsinki: Tietosanoma.
Laaksonen, Kalevi (toim.) 1999. Juhlajulkaisu Veikko O. Hyvönen. Helsinki : Lakimiesliiton kustannus.
Laaksonen, Kalevi 1980. Toisen maan yleiskäytöstä. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Lehtonen, Samuli & Heikkinen, Timo & Hirvonen, Jukka 2007. Jokamiehenoikeuksien tulkintoja ja haasteita luontoliikunnan ja -matkailun kannalta. Helsinki: Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä.
Manner, E. J. 1953. Yleiskäyttö vesioikeudellisena käsitteenä. Helsinki : Suomalainen lakimiesyhdistys.
Nordisk ministerråd 1997. Allemansrätten i Norden.
Perusoikeuskomitean mietintö 1992:3.
Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta 1979. Jokamiehenoikeudet luonnon virkistyskäytössä. Seminaarijulkaisu. Helsinki: Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta.
Ruuska, Kirsti 2007. Oma tupa, oma lupa. Kotirauha ja poliisin toimivalta. Helsinki: Edita Publishing.
Sievänen, Tuija (toim.) 2001. Luonnon virkistyskäyttö 2000. Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi LVVI-tutkimus 1997–2000. Vantaa: Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 802, Metla.
Tolvanen Matti 2002. Maastossa ja vesillä liikkumisen säännöt. Helsinki: Lakimiesliiton Kustannus.
Tyrväinen, Liisa & Sievänen, Tuija & Tuulentie, Seija & Kurttila, Mikko (toim.) 2014. Hyvinvointia metsästä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Ulkoilulakikomitean mietintö 1967:B 11.
Vihervuori Pekka 1985. Rantaoikeuden perusteet. Helsinki: Suomen Lakimiesliiton Kustannus oy.
Viljanen, Pekka & Rautiainen, Anne 2007. Jokamiehenoikeuksien toimivuus. Helsinki: Ympäristöministeriö.
Vilkuna, Kustaa 1979. Jokamiehenoikeudesta. Kotiseutu. s. 170-172.
Vuolle, Pauli & Oittinen, Anu 1994. Jokamiehenoikeus. Perinteistä nykypäivää. Tutkimus jokamiehenoikeuden kulttuurisesta, oikeudellisesta ja luontoliikunnallisesta merkityksestä. Jyväskylä : Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö.