Tornionjoen perinteinen koskikalastuskulttuuri

Sijainti
Asiasanat	Perinnekalastus, Lippo, Siika, Tornionjoki, Lippoaminen, krenkku, siianjakaminen, kalastus, varrassiika

Siikaa lipotaan molemmilla rannoilla, valtakuntien raja kulkee keskellä. Itäisen ja läntisen rannan kalastajat tuntevat toisensa, yhteistyöllä onkin vuosisataiset perinteet. Kuva: Jaakko Heikkilä.

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Koskikalastus on yksi Tornionjoen tärkeimmistä siian perinnekalastusmuodoista. Perinteistä koskikalastusta harjoittavat koskikalastusoikeuden omistajat, jotka muodostavat kalastusosakaskunnan. Osakastalojen kalastusoikeudet ovat muotoutuneet 1500–1700-lukujen aikana. Osakaskunnan tehtävänä on järjestää osakkaiden puolesta kalastus sekä hoitaa kalastoa ja vaalia perinnettä. Jokaisella koskella on omat osakaskunnat molemmin puolin jokea eli valtakunnan rajaa. Kalastusta harjoitetaan rajajokisopimuksen säätelemissä puitteissa. Koskia ovat Kukkolankoski, Matkakoski, Vuennonkoski ja Isonärä.

Kukkolankosken osakaskuntaan kuuluvat talot 1–16. Kalastusoikeudet ovat siirtyneet uusille sukupolville joko perinnön tai maakauppojen kautta. Osakkaita Kukkolankoskella on noin 200–300, joista kalastusta harjoittaa aktiivisesti noin 60 lippoajaa. Muilla koskilla kehitys on alkanut vastaavista lähtökohdista ja kehittynyt kussakin omalla tavallaan, kuten Matkakoskella Korpikylän osakaskunnan alueella.

Tornionlaaksossa on tänä päivänä noin 80 000 asukasta molemmin puolin valtakunnan rajaa. Tänäkin päivänä kalastuskulttuurilla on yhteisiä piirteitä molemmin puolin valtakunnan rajaa, vaikka siitä on kehittynyt kalastuskuntakohtaisesti hieman eri versioita. Suurimmassa apajapaikassa Kukkolankoskella kalastuskulttuuri on lähinnä alkuperäistä, vuosisatoja vanhaa perinnettä.

Tornionjoki, Suomen ja Ruotsin rajajoki, on Pohjois-Euroopan suurin vapaana virtaava vesistö. Se on noin 522 km pitkä ja sen virtaama on 370 m3/s. Tornionjoki on myös Itämeren alueen merkittävin lohen ja vaellussiian kutujoki. Siian ja lohen lisäksi joessa on noin 20 eri kalalajia.

Kalastusosakaskunnat ovat osa kyläyhteisöjä, joita edustavat kyläyhdistykset. Kalastuskunta tukee kyläyhteisön toimintaa ja ne ovat yhteistyössä erilaisten tapahtumien, kuten siikajuhlien ja myyjäisten muodossa. ProSiika ry:n päärooli on perinnekalastuksen vaaliminen ja siian perinnekalastuksen tunnetuksi tekeminen.

ProSiika ry:n tehtäviin kuuluu myös kehitysprojektien ideoiminen ja siinä on jäseniä monista kylistä molemmin puolin jokea sekä merialueelta. Yhdistys sai Lapin kulttuurirahaston ympäristöpalkinnon 2015. Perinteen vaalimista ovat tukeneet eri muodoissa lisäksi useat organisaatiot ja yhteisöt kuten EU, Lapin Liitto, Tornion kaupunki, Rajajokikomissio, Tornionlaakson museo, Lapin kulttuurirahasto, Luonnonvarakeskus, Ylitornion kunta, Maaseudun sivistysliitto, Lapin Ammattikorkeakoulu, Meän Kukkola ry (yrittäjät) sekä vastaavat ruotsalaiset organisaatiot ja yhteisöt

Perinteen harjoittaminen

Varrassiikaa voidaan pitää koskikalastuksen "symbolina". Varrassiian valmistusmenetelmä on erikoinen ja tunnetaan erityisesti Tornionjokilaaksossa. Vaellussiika on ainutlaatuinen raaka-aine, joka syntyy kun kala on syönnösalueella murtovedessä ja nousee makeaan jokiveteen kutemaan. Kuva: Jaakko Heikkilä.

Alisen Tornionjokilaakson koskikalastuskulttuuriin kuuluvat satoja vuosia vanhojen perinteiden mukaisesti kesällä siian ja lohen lippous, syksyllä nahkiaisen pyynti ja talvella mateen pyynti. Perinteistä kalastusta harjoittavat jopa 1500-luvulta peräisin olevien oikeuksien perusteella paikallisten kalastuskuntien osakkaat. Osakkaat ovat ottaneet mukaan perinnekalastukseen myös kylän asukkaita, jotka eivät ole varsinaisia osakkaita. Osakkaiden puolesta kalastuksen järjestää osakaskunta rajajokisopimuksen puitteissa. Kalastuksen järjestäminen tapahtuu vuosisatoja vanhojen periaatteiden mukaan osakaskuntakohtaisesti.

Lippous on perinteinen koskikalastuspaikkojen kalastusmenetelmä siialle ja lohelle. Lippo on pitkän varren päässä oleva haavimainen pyyntiväline (varsi noin 6 m, lipon halkaisija n. 60 cm, liinan silmäkoko 20–40 mm.) Lippoa kuljetetaan vedessä myötävirtaan ja yritetään pyydystää kala pohjan kosteista, joihin ne ovat pysähtyneet lepäämään. Kalastajan on tunnettava veden virtaukset sekä pohjan muodot. Kalan saadakseen kalastaja tarvitsee taitoa, hyvät työvälineet ja tuuria. Silti kaloilla on hyvät mahdollisuudet ohittaa pieni lippo isossa virrassa.

Käytössä oleva lippo juontaa juurensa 1200–1300-luvulle. Lippoon kuuluvat varsi, vemmel, haarukka ja verkko. Lipon tekeminen on edelleen käsityötä verkon kutomisesta alkaen. Lippojen tekijät miettivät, millainen on lipon sopiva rakenne ja miten eri materiaalit käyttäytyvät vedessä. Lippo täytyy rakentaa mahdollisimman huomaamattomaksi sekä mm. lujuudeltaan ja kooltaan sellaiseksi, että kala saadaan pyydystettyä. Aiemmin käytettiin pelkästään luonnonmateriaaleja, nykyisin mm. lipon liina eli verkko kudotaan nailonlangasta.

Lippous tapahtuu koskien rannoilta, puusta rakennetuilta krenkuilta tai veneistä. Jokaisella lippopaikalla on oma nimi. Krenkut ovat laitureita tai siltoja, jotka mahdollistavat pääsyn lippopaikkoihin. Veden korkeuden vaihtelun, virran aiheuttaman paineen ja värinän sekä vuodenaikojen vaihteluiden takia rakennelmat pitää rakentaa ja purkaa useita kertoja pyyntikauden aikana. Patojen, siltojen ja krenkkujen rakentaminen tapahtuu yhä edelleen kalastajien talkoilla 1500-luvulta peräisin olevalla koskipaikkojen patomistekniikalla.

Lippouksen järjestäminen tapahtuu eri koskilla kalastuskuntakohtaisesti. Kukkolankoskella kalastus järjestetään kahdella eri tavalla saalismäärästä riippuen. Alkukesällä lohen ja vähän siian aikaista pyyntiä sanotaan halmelippoukseksi, jolloin kalastus tapahtuu vapaasti osakkaiden kesken. Halmeaikana voivat uudet lippoajat harjoitella sekä myös ei-osakkaat harjoittaa lippousta osakaskunnan luvalla. Suuremman siikasaaliin aikana heinäkuun lopulla ja elokuussa siirrytään 24/7 vuorojärjestelmään. Vuorojärjestelmässä lippovuorot ja saalis jaetaan osakkuuksien eli manttaalien suuruuden mukaan.

Myös talvikalastus tuo kyläläisten pöytään kalaa. Perinteinen madekeitto on herkkua. Kuva: Jaakko Heikkilä.

Kylän talot on Kukkolassa jaettu kahtia, iso- ja vähäveroisten lippouspäiviin. Saaliinjako tapahtuu edelleen joka ilta klo 18 koskikentällä ja se kerää kyläläiset ja vierailijat yhteen. Saaliista annetaan ensin lippomiehelle lippo- ja ruokakalat. Lippovuorossa oleville taloille tulevat löönä- eli palkkasiiat. Loput saaliista jaetaan talojen kesken osakkuuslukujen mukaan ainutlaatuisella, ikivanhalla numeerisella järjestelmällä. Numeerisessa järjestelmässä jaetaan mahdollisimman samankokoiset siiat osakastalojen läjiin, jotka vielä lopuksi arvotaan omistajilleen. Numeerisen jakojärjestelmän tuloksena osakas saa manttaalinsa suuruuden mukaisen kilomäärän kalaa, näin osuuksien kokojakauma on keskenään kaikille sama. Numeerinen jako tekee järjestelmästä tasapuolisen ja helpon toteuttaa käytännössä ilman puntaria.

Koskikenttien perinnemaisemat koostuvat rakennelmista ja rakennuksista, jotka on tehty kalastuksen harjoittamista varten. Rakennelmia ja tiloja on tarvittu ja käytetään edelleen lippomiesten yöpymiseen, ruoanlaittoon sekä kalan ja kalastustarvikkeiden varastointia varten. Kukkolankoskella yhteisistä rakennuksista kalapuohi on kalan säilyttämiseen, paistokota ruoanlaittoa sekä yöpymistä varten ja aitat tarvikkeiden varastointiin.

Elävään kalastuskulttuuriin kuuluu myös ruokakulttuuri. Perinneruokakulttuuriin kuuluvat varrassiika, siikakeitto, siianmäti ja suolasiika. Tuore suolattu siika on yksinkertaisuudessaan monille suurta herkkua yhä tänäänkin. Paistokota soveltuu erinomaisesti juuri varrassiian paistoon ja siikakeiton valmistamiseen. Vaellussiikakanta on ainutlaatuinen maailmassa, se vaeltaa syönnösalueelta suolaisesta merestä makeaan veteen kutemaan.

Perinnekalastus ja kalaruoka ovat olleet tärkeä tulon- ja ruoanlähde kyläyhteisöille. Porina (small talk) kalasta tarjoaa luontevan pohjan sosiaaliselle kanssakäymiselle niin hyvässä kuin pahassa. Sosiaaliseen elämään liittyy myös vanhoja erilaisia perinnetapahtumia, esimerkkinä siian nousun kunniaksi järjestetyt siikajuhlat heinäkuun lopulla.

Perinteen taustaa ja historiaa

Kustaa Vilkunan mukaan lippoaminen on kansatieteellisestä näkökulmasta alkukantaisin pyyntitapa. Lippopyynti on perustunut kalojen lepopaikkojen ja nousutavan tuntemiseen. Kalastajat ovat tunteneet hyvin koskensa, lippopaikkoja on etsitty uusia ja vanhimmat ovat olleet käytössä jo hyvin kauan. Tornionjokilaakson kiinteä asutus sekä suomenkielisen kulttuurin perusta syntyivät jo varhaiskeskiajalla etupäässä Satakunnan ja Hämeen alueelta tulevan asutuksen mukana. Satakunnan ja länsipohjan välille on vedetty kulttuuriyhteyksiä muun muassa samanlaisten sekä molemmille alueille ominaisten lippotyyppien mukaan.

Tornionjokivarren asutuksen muotoutuminen on sidoksissa tiiviisti kalastus- ja pyyntikulttuureihin. Lippo on syntynyt näiden vanhojen kalastajien ja pyytäjien tarpeisiin. Tornionjoen lippo on yhä käytössä oleva jäänne keskiajalta, 1200–1300-luvulta. Lippokalastusta on saattanut olla ennen sitäkin, nykyisen lippouskulttuurin jälkiä voidaan kuitenkin seurata noinkin kauas. Lippo on siis hyvin vanha pyydys. Lippo on pääosin säilyttänyt muotonsa nykypäiviin. Lippoja on historiallisesti käytetty myös muilla jokivarsilla, mutta näihin päiviin lippouskulttuuri on yhtäjaksoisesti jatkunut erityisesti Tornionjoella. Tornionjokivarren kylien asukkaat ovat olleet vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja käyttäneet alun perin myös samanlaista lippomallia.

Padot ovat ikivanhaa jokivarren rakentamisperinnettä. Ensimmäiset tunnetut padot tulivat Tornionjoella käyttöön 1500-luvulla ja aivan 1600-luvun alussa. Suuria patoja ei enää nykyisin rakenneta. Padonrakentamistekniikka kuitenkin vielä elää tänä päivänä lippoamista varten rakennetuissa krenkuissa. Ihmisvoimin toteutettava patojen ja krenkkujen rakentamistekniikka vaatii erityistä osaamista ja virran käyttäytymisen tuntemista. Tekniikka kehittyi luonnon ehdoilla ja kuvastaa vanhojen luonnonkansojen elämää. Monimutkaisilta näyttäviin rakenteisiin käytettiin ainoastaan luonnonmateriaaleja ja kaikilla padon osilla oli oma tarkoituksensa.

Alueen pyyntikulttuuri on saanut lisämausteen myös jokeen vedetystä valtakunnan rajasta. Esimerkiksi Kukkolassa lippovuorot vaihtuivat koko vuorolippouksen ajan molemmilla rannoilla samaan aikaan illalla. Vaikka valtakunnan raja oli joessa, Kukkolassa ja Matkakoskellakin elettiin samaa paikallista aikaa molemmilla rannoilla käytännössä vielä koko 1800-luvun.

Saaliin jakoperinne muistuttaa yhä tänään muiden lippokalastukseen liittyvien perinteiden ohella ikivanhasta elämäntavasta Tornionjoen koskipaikoilla. Jako on toteutettu jo hyvin pitkään manttaaliperusteisesti. Jaon osalta tämä tarkoittaa, että tilalle jaettava kalaläjä on sitä isompi, mitä isompi tila on kysymyksessä. Siianjakotoimituksen varhaisesta vakiintumisesta kertoo, että 1773 jälkeen perustettuja tiloja ei pääsääntöisesti enää otettu osallisiksi kalanjakoon.

Koskikenttä on kokoontumispaikka jossa paikalliseen tapaan päivän puheenaiheet (small talk) ovat kalassa ja vedenkorkeudessa. Koskialueen suojellussa perinnemaisemassa ovat kalastajien vanhat aitat, paistokota ja kalojen säilytykseen käytettävä kalapuohi. Kuva: Jaakko Heikkilä.

Kukkolassa jakotoimituksessa käytetään kolmea erilaista kalojen arpomismenetelmää. Kustaa Vilkunan (1940) mukaan arpomis- kuten muutkin menetelmät näillä koskilla periytyvät hyvin vanhoilta ajoilta. Esimerkiksi vastaava tapa asettaa siika poikittain kasojen väliin arpomistarkoituksessa tunnetaan samanlaisena Taalain nuotta-apajilta. Kalanjaossa on erotettu vielä 1900-luvun alkupuolella papin kymmenykset. Jako meni silloin hieman eri tavalla, jotta kymmenys saatettiin erottaa saaliista.

Kalastussesonkina kulloinkin vuorossa olevat kalastajat yöpyivät ja ruokailivat hirsisessä paistokodassa. Kota on esimerkki savupirtinomaisesta rakennuksesta, jossa ihminen on voinut oleilla pidempiä aikoja tulen äärellä. Kodassa on ollut tapana paistaa siikaa sekä keittää siikakeittoa isossa rautapadassa. Perinteisessä kalanjaossa pyytömies on saanut jaon päältä valita paistisiian. Siianjaon jälkeen kodassa oli paljon myös muita paistajia, kun jakoperiä saaneet lapset menivät niitä sinne paistamaan.

Vartaan käyttö kalan valmistamisessa on erittäin vanha tapa. Vartaissa on paistamisen lisäksi savustettu ja kuivattu kalaa, jotta niitä voidaan säilöä. Paistaminen vartaassa avotulen loisteessa Kukkolan tapaan on kypsentänyt kalan nopeasti syötäväksi eikä kalaa ole tarkoitettu silloin niinkään säilöttäväksi. Varrassiian paistaminen on ominainen tapa juuri Tornionjoen Kukkolankoskelle. 1200-luvulla suolan tulo mahdollisti kalan säilömisen ympärivuotiseen käyttöön ja vientiin, josta myös nykyinen suolasiika on saanut alkunsa.

Kalastusyhteisöjen tapakulttuuriin liittyviä siika- ja lohijuhlia pidetään yksinä vanhimmista tunnetuista juhlaperinteistä Suomessa. Kukkolankoskella siikajuhlia pidetään perinteisesti siiannousun juhlistamiseksi ja ne ovat yhä elävää kulttuuriperintöä. Varrassiian paistaminen liittyy kiinteästi siikajuhlaperinteeseen. Siikajuhlille on tultu syömään siikaa ja yleensä juuri vartaassa paistettuna. Jokailtainen siianjako on edelleen tunnettu toimitus, joka kerää edelleen väkeä koskikentälle.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Osakastiloilla on ollut ja on vastuu järjestää lippoaja vuorojärjestelmän aikana. Pääosin lippoaja tulee edelleen vuorossa olevasta talosta ja näin lippoustaito siirtyy luonnollisesti vanhemmilta edelleen jälkipolville. Harjoittelu tapahtuu pääosin alkukesällä halmelippouksen aikana. Edelleen käsityönä tehtävän lipon tekeminen tapahtuu kotona sekä sitä harjoitellaan porukalla järjestetyillä lipontekokursseilla. Liponteon ohjeet on myös dokumentoitu digitaaliseen muotoon.

Talkoolaiset uusivat pärekaton vanhaan kalapuohiin. Kalastuskunta pitää aktiivisesti huolta perinteisistä rakennuksista ja ympäristöstä. Vanhemmat siirtävät tietotaitoa nuoremmille. Neuvot ovat paikallaan esimerkiksi kun rakennetaan puisia kalastustelineitä eli krenkkuja.

Krenkkujen rakentaminen vanhaa patomistekniikkaa hyödyntäen tapahtuu tänä päivänä talkoilla, joihin osallistuu kymmeniä kalastajia ja kyläläisiä. Lippopaikat ja krenkut dokumentoidaan myös digitaaliseen muotoon. Kalastusosakaskunnan toiminta on aktiivista ja kalastuksen järjestäminen on sen vastuulla. Talkootyön organisointi ja kalastuspaikkojen kunnostaminen, rakentaminen sekä purkaminen tapahtuvat vuosittain. Talkootyöhön otetaan osallisiksi kaiken ikäisiä. Siianjakoperinne siirtyy myös jälkipolville käytännön kautta. Samoin jakoperinne dokumentoidaan digitaalisesti.

Ruokaperinne säilyy osakkaiden ja matkailuyritysten toimesta. Lippomiesten ruoaksi tekemän varrassiian valmistus on ollut perinteisesti miesten toteuttamaa ja on sitä kautta edelleenkin miehistä ruokaperinnettä. Kesällä 2016 lippokalastajat molemmin puolin rajaa paljastivat yhdessä koskikentälle pystytetyn lippomiespatsaan. Patsas seisoo Ruotsin puoleisella rannalla ja kertoo lippokalastuskulttuurin merkityksestä alueella. Yhteisellä tilaisuudella haluttiin myös tuoda esiin kylien yhteistä kulttuuria valtakunnan rajan molemmin puolin.

Perinteiden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi on toteutettu useita hankkeita: Kylä kosken äärellä 2003–2006, IsoSiika 2013 (yhteistyö Maaseudun sivistysliiton kanssa), Tornionlaakson kesäsiika 2016–2018, Pyydä, paista, nauti oma varrassiikasi 2018, Meänmaa matkalla maailmalle 2019, Kuas sitte jos emmä met itte 2019–2020. Syksyllä 2020 on aloitettu Merta näkyviin – talvikalauden kalastusperinne talteen -hanke. Hankkeissa on toteutettu ja toteutetaan muun muassa kouluyhteistyötä, nuorisoleiri, perinteiden dokumentointia uusin menetelmin, järjestetään tapahtumia, kannustetaan rajat ylittävään yhteistyöhön, lisätään tietoisuutta perinnekalastuksesta, rakennetaan näyttelyä kalastusmuseoon, tuetaan luonto-, ruoka- ja perinnematkailua. Kyläyhteisön jäsenet ovat tehneet myös valokuvateoksia ja kirjoja sekä dokumenttifilmin Kukkolankoskesta. Ruokaperinteistä on julkaistu kirjoja rajan molemmin puolin.

Perinteen tulevaisuus

Aloitetun siiantutkimuksen odotetaan tuovan keinoja kestävän siikakannan vaalimiseen. Kukkolankoskella on aktiivinen ja hyvähenkinen osakaskunta kalastusta järjestämässä ja perinteitä vaalimassa. Yhteisöön on onnistuttu saamaan uusia innostuneita lippoajia. Perinteitä hyödyntävä luontomatkailu, kestävä kehitys ja lähiruoka tekevät tuloaan. Siian arvostus on jo nyt noussut luontomatkailun ja lähiruokatrendin myötä. Paikallisesta raaka-aineesta globaalein reseptein syntyy herkullisia ruokanautintoja. Hankkeet ja erityisesti Tornionlaakson kesäsiikahanke ovat lisänneet yhteistyötä kalastuskuntien kesken sekä muiden toimijoiden välillä.

Meänmaa matkalla maailmalle -hankkeessa vuonna 2019 tehtiin laaja selvitys Tornionjoen koskikalastuskulttuurin suojelun tilasta ja mahdollisuuksista hakeutua tulevaisuudessa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon: www.issuu.com/finland/docs/mmm-selvitys2019. Saman hankkeen yhteydessä tutustuttiin muihin luettelossa jo oleviin tai siihen hakeutuviin vertaiskohteisiin: ryhmä lippokalastajia vieraili Belgian Oostduinkerkessä kuulemassa katkarapujen hevosnuottauksesta ja Kaustisella tutustumassa paikalliseen viulunsoittoperinteeseen. Näistä kokemuksista otettiin oppia kulttuurin ylläpitämiseen ja suojeluun.