Tornionjoen perinteinen koskikalastuskulttuuri

From Elävän perinnön wikiluettelo
Tornionjoen perinteinen koskikalastuskulttuuri
Mukana kansallisessa luettelossa
Sijainti
Asiasanat Perinnekalastus, Lippo, Siika, Tornionjoki, Lippoaminen, krenkku, siianjakaminen, kalastus, varrassiika

Siikaa lipotaan molemmilla rannoilla, valtakuntien raja kulkee keskellä. Itäisen ja läntisen rannan kalastajat tuntevat toisensa, yhteistyöllä onkin vuosisataiset perinteet. Kuva: Jaakko Heikkilä.

Perinteen harjoittajat ja tuntijat

Lippokalastus on yksi Tornionjoen tärkeimmistä perinnekalastusmuodoista. Sitä harjoittavat lippokalastusoikeuden omistajat, jotka muodostavat kalastusosakaskunnan. Osakastalojen kalastusoikeudet ovat muotoutuneet 1500–1700-lukujen aikana. Osakaskunnan tehtävänä on järjestää osakkaiden puolesta kalastus sekä hoitaa kalastoa ja vaalia perinnettä. Jokaisella koskella on omat osakaskunnat molemmin puolin jokea eli valtakunnan rajaa. Kalastusta harjoitetaan rajajokisopimuksen säätelemissä puitteissa. Koskia joissa osakaskunnat järjestävät lippouksen ovat Kukkolankoski ja Matkakoski. Muun muassa Vuennonkoskella ja muilla sopivilla koskipaikoilla lippokalastusta harjoitetaan yksityisillä joenrannan apajapaikoilla.

Kukkolankosken osakaskuntaan kuuluvat talot 1–16 ja Korpikylällä eli Matkakoskella talot 1-17 Kalastusoikeudet ovat siirtyneet uusille sukupolville joko perinnön tai maakauppojen kautta. Osakkaita Kukkolankoskella on noin 200–300, joista kalastusta harjoittaa aktiivisesti noin 60 lippoajaa. Matkakoskella osakkaita on noin 150, joista aktiivisia muutamia kymmeniä.

Tornionjoki, Suomen ja Ruotsin rajajoki, on Pohjois-Euroopan suurin vapaana virtaava vesistö. Se on noin 520 km pitkä ja sen virtaama on 370 m3/s. Tornionjoki on myös Itämeren alueen merkittävin lohen ja vaellussiian kutujoki. Siian ja lohen lisäksi joessa on noin 20 eri kalalajia. Vaellussiika- ja lohikanta ovat ainutlaatuisia maailmassa, sillä ne vaeltavat syönnösalueelta suolaisesta merestä makeaan veteen kutemaan. Tornionlaaksossa on tänä päivänä yhteensä noin 80 000 asukasta Ruotsissa ja Suomessa. Tornionjokivarren asutuksen muotoutuminen on sidoksissa tiiviisti kalastus- ja pyyntikulttuureihin. Tänäkin päivänä kalastuskulttuurilla on yhteisiä piirteitä molemmin puolin valtakunnan rajaa, vaikka siitä on kehittynyt kalastuskuntakohtaisesti hieman eri versioita. Suurimmassa apajapaikassa Kukkolankoskella kalastuskulttuuri on lähinnä alkuperäistä, vuosisatoja vanhaa perinnettä.

Kalastusosakaskunnat ovat osa kyläyhteisöjä, joita edustavat kyläyhdistykset. Osakaskunnat tukevat kyläyhteisöjen toimintaa ja ovat yhteistyössä erilaisten tapahtumien, kuten siikajuhlien ja myyjäisten toteutuksessa.

ProSiika ry on 2010 perustettu yhdistys, joka toimii vaelluskalojen, erityisesti siian, suojelun, kestävän käytön, elinympäristöjen hoidon edistämiseksi sekä perinnekalastuksen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Yhdistyksen keskeinen tehtävä on varmistaa, että siikakantoja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävästi. Yhdistys toimii yhteistyössä kalastajien, tutkijoiden, viranomaisten ja muiden sidosryhmien kanssa tavoitteidensa saavuttamiseksi. Yhdistyksen tehtäviin kuuluu myös kehitysprojektien ideoiminen.

Yhdistyksen jäsenistö koostuu useiden kylien asukkaista molemmin puolin jokea sekä merialueelta. Yhdistys sai Lapin kulttuurirahaston ympäristöpalkinnon 2015. ProSiika ry:n työtä perinteen vaalimisen eteen ovat tukeneet eri muodoissa lisäksi useat organisaatiot ja yhteisöt kuten EU, Lapin Liitto, Tornion kaupunki, Rajajokikomissio, Tornionlaakson museo – Tornedalens museum, Lapin kulttuurirahasto, Luonnonvarakeskus, Ylitornion kunta, Maaseudun sivistysliitto, Lapin Ammattikorkeakoulu, Meän Kukkola ry (yrittäjät) sekä vastaavat ruotsalaiset organisaatiot ja yhteisöt.

Perinteen harjoittaminen

Varrassiikaa voidaan pitää koskikalastuksen "symbolina". Varrassiian valmistusmenetelmä on erikoinen ja tunnetaan erityisesti Tornionjokilaaksossa. Vaellussiika on ainutlaatuinen raaka-aine, joka syntyy kun kala on syönnösalueella murtovedessä ja nousee makeaan jokiveteen kutemaan. Kuva: Jaakko Heikkilä.

Eteläisen Tornionjokilaakson koskikalastuskulttuuriin kuuluvat satoja vuosia vanhojen perinteiden mukaisesti kesällä siian ja lohen lippous, syksyllä nahkiaisen pyynti ja talvella mateen pyynti. Perinteistä kalastusta harjoittavat jopa 1500-luvulta peräisin olevien oikeuksien perusteella paikallisten kalastuskuntien osakkaat. Osakkaat ovat ottaneet mukaan perinnekalastukseen myös kylän asukkaita, jotka eivät ole varsinaisia osakkaita. Osakkaiden puolesta kalastuksen järjestää osakaskunta rajajokisopimuksen puitteissa. Kalastuksen järjestäminen tapahtuu vuosisatoja vanhojen periaatteiden mukaan osakaskuntakohtaisesti.

Eteläisen Tornionjokilaakson koskikalastuskulttuuriin kuuluvat satoja vuosia vanhojen perinteiden mukaisesti kesällä siian ja lohen lippous, syksyllä nahkiaisen pyynti ja talvella mateen pyynti. Perinteistä kalastusta harjoittavat jopa 1500-luvulta peräisin olevien oikeuksien perusteella paikallisten kalastuskuntien osakkaat. Osakkaat ovat ottaneet mukaan perinnekalastukseen myös kylän asukkaita, jotka eivät ole varsinaisia osakkaita. Osakkaiden puolesta kalastuksen järjestää osakaskunta rajajokisopimuksen puitteissa. Kalastuksen järjestäminen tapahtuu vuosisatoja vanhojen periaatteiden mukaan osakaskuntakohtaisesti.

Lippo on pitkän varren päässä oleva haavimainen pyyntiväline (varsi noin 6 m, lipon halkaisija n. 60 cm, liinan silmäkoko 20–40 mm). Lippoa kuljetetaan vedessä myötävirtaan ja yritetään pyydystää kala pohjan kosteista, joihin ne ovat pysähtyneet lepäämään. Kalastajan on tunnettava veden virtaukset sekä pohjan muodot. Kalan saadakseen kalastaja tarvitsee taitoa, hyvät työvälineet ja tuuria. Silti kaloilla on hyvät mahdollisuudet ohittaa pieni lippo isossa virrassa.

Lippoon kuuluvat varsi, vemmel, haarukka (tai hankonen) ja verkko. Lipon tekeminen on edelleen käsityötä verkon kutomisesta alkaen. Lippojen tekijät miettivät, millainen on lipon sopiva rakenne ja miten eri materiaalit käyttäytyvät vedessä. Lippo täytyy rakentaa mahdollisimman huomaamattomaksi sekä mm. lujuudeltaan ja kooltaan sellaiseksi, että kala saadaan pyydystettyä. Aiemmin käytettiin pelkästään luonnonmateriaaleja, nykyisin mm. lipon liina eli verkko kudotaan nailonlangasta tai ohuesta rautalangasta.

Lippous tapahtuu koskien rannoilta, puusta rakennetuilta krenkuilta tai veneistä. Jokaisella lippopaikalla on oma nimi. Krenkut ovat laitureita tai siltoja, jotka mahdollistavat pääsyn lippopaikkoihin. Veden korkeuden vaihtelun, virran aiheuttaman paineen ja värinän sekä vuodenaikojen vaihteluiden takia rakennelmia pitää toisinaan rakentaa ja purkaa myös  pyyntikauden aikana. Patojen, siltojen ja krenkkujen rakentaminen tapahtuu yhä edelleen kalastajien talkoilla 1500-luvulta peräisin olevalla koskipaikkojen patomistekniikalla. Lippouksen järjestäminen tapahtuu eri koskilla kalastuskuntakohtaisesti. Kukkolankoskella kalastus järjestetään kahdella eri tavalla saalismäärästä riippuen. Alkukesällä lohen ja vähäisen siikamäärän aikaista pyyntiä sanotaan halmelippoukseksi, jolloin kalastus tapahtuu vapaasti osakkaiden kesken. Halmeaikana voivat uudet lippoajat harjoitella, sekä myös ei-osakkaat harjoittaa lippousta osakaskunnan luvalla. Suuremman siikasaaliin aikana heinäkuun lopulla ja elokuussa siirrytään 24/7 -vuorojärjestelmään. Vuorojärjestelmässä lippovuorot ja saalis jaetaan osakkuuksien eli manttaalien suuruuden mukaan.

KUVA

Kylän talot on Kukkolassa jaettu kahteen kategoriaan, iso- ja vähäveroisten lippouspäiviin. Saaliinjako tapahtuu edelleen joka ilta samaan aikaan koskikentällä ja se kerää kyläläiset ja vierailijat yhteen. Saaliista annetaan ensin lippomiehelle lippo- ja ruokakalat. Lippovuorossa olevien talojen kalastajille tulevat löönä- eli palkkasiiat. Loput saaliista jaetaan talojen kesken osakkuuslukujen mukaan ikivanhalla numeerisella järjestelmällä. Numeerisessa järjestelmässä jaetaan mahdollisimman samankokoiset siiat osakastalojen läjiin, jotka vielä lopuksi arvotaan omistajilleen. Numeerisen jakojärjestelmän tuloksena osakas saa manttaalinsa suuruuden mukaisen kilomäärän kalaa, näin osuuksien kokojakauma on keskenään kaikille sama. Numeerinen jako tekee järjestelmästä tasapuolisen ja helpon toteuttaa käytännössä ilman puntaria. Jakotoimituksessa käytetään kolmea erilaista kalojen arpomismenetelmää, jotka periytyvät hyvin vanhoilta ajoilta.

Saaliinjakoperinne muistuttaa yhä edelleen muiden lippokalastukseen liittyvien perinteiden ohella ikivanhasta elämäntavasta Tornionjoen koskipaikoilla. Jako on toteutettu jo hyvin pitkään manttaaliperusteisesti. Jaon osalta tämä tarkoittaa, että tilalle jaettava kalaläjä on sitä isompi, mitä isompi tila on kysymyksessä. Siianjakotoimituksen varhaisesta vakiintumisesta kertoo, että 1773 jälkeen perustettuja tiloja ei pääsääntöisesti enää otettu osallisiksi kalanjakoon.

Koskikenttien perinnemaisemat koostuvat rakennelmista ja rakennuksista, jotka on tehty kalastuksen harjoittamista varten. Rakennelmia ja tiloja on tarvittu ja käytetään edelleen tarvittaessa lippoajien yöpymiseen, ruoanlaittoon sekä kalan ja kalastustarvikkeiden varastointia varten. Kukkolankoskella yhteisistä rakennuksista kalapuohi on kalan säilyttämistä varten, paistokota ruoanlaittoa sekä yöpymistä varten ja aitat tarvikkeiden varastointia varten.

Elävään kalastuskulttuuriin kuuluu myös ruokakulttuuri. Perinneruokakulttuuriin kuuluvat varrassiika, siikakeitto, siianmäti ja suolasiika. Tuore suolattu siika on yksinkertaisuudessaan monille suurta herkkua yhä tänäänkin. Paistokota soveltuu erinomaisesti juuri varrassiian paistoon ja siikakeiton valmistamiseen.

Vartaan käyttö kalan valmistamisessa on erittäin vanha tapa. Vartaissa on paistamisen lisäksi savustettu ja kuivattu kalaa, jotta niitä voidaan säilöä. Paistaminen vartaassa avotulen loisteessa Kukkolan tapaan on kypsentänyt kalan nopeasti syötäväksi eikä kalaa ole tarkoitettu silloin niinkään säilöttäväksi. Varrassiian paistaminen on ominainen tapa juuri Tornionjoen Kukkolankoskelle ja Kukkolaforsenille. 1200-luvulla suolan tulo mahdollisti kalan säilömisen ympärivuotiseen käyttöön ja vientiin, josta myös nykyinen suolasiika on saanut alkunsa.

Perinnekalastus ja kalaruoka ovat olleet tärkeä tulon- ja ruoanlähde kyläyhteisöille. Niin kutsuttu porina eli small talk kalasta tarjoaa luontevan pohjan sosiaaliselle kanssakäymiselle. Sosiaaliseen elämään liittyy myös perinnetapahtumia, esimerkkinä siian nousun kunniaksi järjestetyt siikajuhlat heinäkuun lopulla.

Perinteen taustaa ja historiaa

Lippoaminen on kansatieteellisestä näkökulmasta yksi vanhimpia pyyntitapoja. Lippopyynti on perustunut kalojen lepopaikkojen ja nousutavan tuntemiseen. Kalastajat ovat tunteneet hyvin koskensa, lippopaikkoja on etsitty uusia ja vanhimmat ovat olleet käytössä jo hyvin kauan. Tornionjokilaakson kiinteä asutus sekä suomenkielisen kulttuurin perusta syntyivät jo varhaiskeskiajalla etupäässä Satakunnan ja Hämeen alueelta tulevan asutuksen mukana. Satakunnan ja Länsipohjan välille on vedetty kulttuuriyhteyksiä muun muassa samanlaisten sekä molemmille alueille ominaisten lippotyyppien mukaan.

Alueen pyyntikulttuuri on saanut lisämausteen myös jokeen vedetystä valtakunnan rajasta. Esimerkiksi Kukkolassa lippovuorot vaihtuivat koko vuorolippouksen ajan molemmilla rannoilla samaan aikaan illalla. Vaikka valtakunnan raja oli joessa, Kukkolassa ja Matkakoskella elettiin samaa paikallista aikaa molemmilla rannoilla käytännössä vielä koko 1800-luvun.

Koskikenttä on kokoontumispaikka jossa paikalliseen tapaan päivän puheenaiheet (small talk) ovat kalassa ja vedenkorkeudessa. Koskialueen suojellussa perinnemaisemassa ovat kalastajien vanhat aitat, paistokota ja kalojen säilytykseen käytettävä kalapuohi. Kuva: Jaakko Heikkilä.

Lippo on syntynyt Tornionjokivarren kalastajien ja pyytäjien tarpeisiin. Tornionjoen lippo on yhä käytössä oleva jäänne keskiajalta, 1200–1300-luvulta. Lippokalastusta on saattanut olla ennen sitäkin, nykyisen lippouskulttuurin jälkiä voidaan kuitenkin seurata noinkin kauas.  Lippo on pääosin säilyttänyt muotonsa nykypäiviin. Lippoja on historiallisesti käytetty myös muilla jokivarsilla, mutta näihin päiviin lippouskulttuuri saaliinjakotapoineen on yhtäjaksoisesti jatkunut erityisesti Tornionjoella. Tornionjokivarren kylien asukkaat ovat olleet vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja käyttäneet alun perin myös samanlaista lippomallia.

Kalastuksessa käytetyt lohipadot ovat ikivanhaa jokivarren rakentamisperinnettä. Ensimmäiset tunnetut padot tulivat Tornionjoella käyttöön 1500-luvulla ja aivan 1600-luvun alussa. Suuria patoja ei enää nykyisin rakenneta. Padonrakentamistekniikka kuitenkin vielä elää tänä päivänä lippoamista varten rakennetuissa krenkuissa. Ihmisvoimin toteutettava krenkkujen rakentamistekniikka vaatii erityistä osaamista ja virran käyttäytymisen tuntemista. Tekniikka muodostui luonnon ehdoilla ja kuvastaa vanhojen luonnonkansojen elämää. Monimutkaisilta näyttäviin rakenteisiin käytettiin ainoastaan luonnonmateriaaleja ja kaikilla padon osilla oli oma tarkoituksensa.

Kalastusyhteisöjen tapakulttuuriin liittyviä kalajuhlia pidetään yksinä vanhimmista tunnetuista juhlaperinteistä Suomessa, joita on järjestetty sekä virtavesistöjen että merenrantapitäjien alueilla jo vuosisatoja. Vaikka tarkkoja ajankohtia ensimmäisten kalajuhlien järjestämisestä Suomessa ei ole dokumentoitu, on selvää, että kalastukseen liittyvät juhlat ja markkinat ovat olleet olennainen osa suomalaista kulttuuria jo vuosisatojen ajan, myös Ruotsin ja Venäjän vallan aikana. Kukkolankoskella siikajuhlia pidetään perinteisesti siiannousun juhlistamiseksi ja ne ovat yhä elävää kulttuuriperintöä. Varrassiian paistaminen liittyy kiinteästi siikajuhlaperinteeseen. Siikajuhlille on tultu syömään siikaa ja yleensä juuri vartaassa paistettuna.

Perinteen eteenpäin välittäminen

Osakastiloilla on ollut ja on vastuu järjestää lippoaja vuorojärjestelmän aikana. Pääosin lippoaja tulee edelleen vuorossa olevasta talosta ja näin lippoustaito siirtyy luonnollisesti vanhemmilta edelleen jälkipolville. Harjoittelu tapahtuu pääosin alkukesällä halmelippouksen aikana. Edelleen käsityönä tehtävän lipon tekeminen tapahtuu kotona sekä sitä harjoitellaan porukalla järjestetyillä lipontekokursseilla. Liponteon ohjeet on myös dokumentoitu digitaaliseen muotoon.

Talkoolaiset uusivat pärekaton vanhaan kalapuohiin. Kalastuskunta pitää aktiivisesti huolta perinteisistä rakennuksista ja ympäristöstä. Vanhemmat siirtävät tietotaitoa nuoremmille. Neuvot ovat paikallaan esimerkiksi kun rakennetaan puisia kalastustelineitä eli krenkkuja.

Krenkkujen rakentaminen vanhaa patomistekniikkaa hyödyntäen tapahtuu tänä päivänä talkoilla, joihin osallistuu kymmeniä kalastajia ja kyläläisiä. Lippopaikat ja krenkut dokumentoidaan myös digitaaliseen muotoon.  Talkootyön organisointi ja kalastuspaikkojen kunnostaminen, rakentaminen sekä purkaminen tapahtuvat vuosittain ja talkootyöhön osallistuvat sekä miehet että naiset iästä riippumatta. Siianjakoperinne siirtyy myös jälkipolville käytännön kautta.

Ruokaperinne säilyy osakkaiden ja matkailuyritysten toimesta. Yksityiset perinteenharjoittajat ja yhdistysten jäsenet valmistavat ruokia perheilleen, juhliin ja muihin tilaisuuksiin. Matkailuyritykset, ravintolat ja hotellit tarjoavat paikallisesta kalasta perinteisin reseptein valmistettua ruokaa, mutta kehittävät myös uusia reseptejä ja makuyhdistelmiä. Yksi uudemmista valmistustavoista alueella on esimerkiksi valmistaa ceviche-siikaa ja -lohta, mikä perustuu perulaiseen perinnereseptiin, ja on Perun kohteena myös nimitetty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuonna 2023.

Kesällä 2016 lippokalastajat molemmin puolin rajaa paljastivat yhdessä Kukkolaforsenin koskikentälle pystytetyn lippomiespatsaan. Patsas seisoo Ruotsin puoleisella rannalla ja kertoo lippokalastuskulttuurin merkityksestä alueella. Yhteisellä tilaisuudella haluttiin myös tuoda esiin kylien yhteistä kulttuuria valtakunnan rajan molemmin puolin.

Perinteiden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi on toteutettu useita hankkeita: Kylä kosken äärellä 2003–2006, IsoSiika 2013 (yhteistyö Maaseudun sivistysliiton kanssa), Tornionlaakson kesäsiika 2016–2018, Pyydä, paista, nauti oma varrassiikasi 2018, Meänmaa matkalla maailmalle 2019, Kuas sitte jos emmä met itte 2019–2020. Syksyllä 2020 on aloitettu Merta näkyviin – talvikalauden kalastusperinne talteen –hanke, Kläpit lipolle 2023-2025, ja Torne Valley Dipnet Culture 2024-2027. Hankkeissa on toteutettu ja toteutetaan muun muassa kouluyhteistyötä, nuorisoleiri, perinteiden dokumentointia uusin menetelmin, järjestetään tapahtumia, kannustetaan rajat ylittävään yhteistyöhön, lisätään tietoisuutta perinnekalastuksesta, rakennetaan näyttelyä kalastusmuseoon sekä liikutettavaan autoon rakennettavaan museoon, tuetaan luonto-, ruoka- ja perinnematkailua, avataan verkkosivut, ja paljon muuta. Kyläyhteisön jäsenet ovat tehneet myös valokuvateoksia ja kirjoja sekä dokumenttifilmin Kukkolankoskesta. Ruokaperinteistä on julkaistu kirjoja rajan molemmin puolin.

Perinteen tulevaisuus

Siikakantojen tutkimusta tehdään nykyään mm. Luonnonvarakeskuksen, Helsingin, Uppsalan ja Lundin yliopistojen, Kalatalouden Keskusliiton ja Ruotsin ympäristöviraston puolesta ja sitä osaltaan tukevat myös mm. ProSiika ry ja Tornio-Muonionjokiseura ry. Vaelluskalojen käyttäytymisestä tarvitaan kuitenkin edelleen lisätutkimusta, erityisesti ilmastonmuutoksen ja merituulivoiman vaikutuksista mahdolliseen vaellusreitin valintaan tai muutoksiin ja vaelluskalojen mahdollisuus nousta kutemaan Tornionjoelle tulee turvata myös tulevaisuudessa.

Tutkimusten ja erinäisten hankkeiden toimenpiteiden odotetaan tuovan keinoja kestävän siikakannan vaalimiseen. Alueella on aktiivisia ja hyvähenkisiä osakaskuntia kalastusta järjestämässä sekä perinteitä vaalimassa. Yhteisöön on onnistuttu saamaan uusia innostuneita lippoajia. Perinteitä hyödyntävä luontomatkailu, kestävä kehitys ja lähiruoka kiinnostavat entistä enemmän sekä kuluttajia että yrittäjiä. Siian arvostus on jo nyt noussut luontomatkailun ja lähiruokatrendin myötä ja paikallisesta raaka-aineesta globaalein reseptein syntyy herkullisia ruokanautintoja. Hankkeet ovat lisänneet yhteistyötä kalastuskuntien kesken sekä muiden toimijoiden välillä.

Meänmaa matkalla maailmalle -hankkeessa vuonna 2019 tehtiin laaja selvitys Tornionjoen koskikalastuskulttuurin suojelun tilasta ja mahdollisuuksista hakeutua tulevaisuudessa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Saman hankkeen yhteydessä tutustuttiin muihin luettelossa jo oleviin tai siihen hakeutuviin vertaiskohteisiin. Perinteenharjoittajia, Tornionlaakson museon henkilökuntaa sekä Tornion ja Haaparannan kuntien edustajia on vieraillut mm. Belgiassa Oostduinkerkessä tutustumassa katkaravunpyyntiin hevosnuottauksella (nimitys vuonna 2013) vuonna 2019 ja 2025 myöskin Brysselissä tutustuen lisäksi perinteiseen kastelujärjestelmään (nimitys 2023) ja belgialaiseen olutkulttuuriin (nimitys 2016). Kaustisen viulunsoittoperinteeseen (nimitys 2021) on tutustuttu molemminpuolisten vierailujen kautta esimerkiksi vuonna 2019, kun Tornionjoen lippokalastajat kävivät lippoamassa Kaustisella ja samana vuonna Kaustisen pelimannit olivat sekä Kukkolankoskella että Kukkolaforsenilla soittamassa kosken äärellä; ja vuonna 2024 Unesco-hakuprosessiin liittyvä delegaatio vieraili Kaustisella tutustuen yleisesti hakuprosessin vaiheisiin, suojelustrategian laatimiseen sekä nimityksen merkitykseen paikkakunnalla. Näistä kokemuksista otettiin oppia kulttuurin ylläpitämiseen ja suojeluun.

Vuosien 2023-25 aikana Tornionlaakson museo – Tornedalens museum on koordinoinut Unesco-hakemuksen kokoamista yhdessä perinteenharjoittajista muodostetun Unesco-gruppenin kanssa. Unesco-gruppenin jäsenet ovat hakemuksessa mainittujen lippokalastuskoskien edustajia molemmista maista. Hakemusta tukee EU-rahotteinen Torne Valley Dipnet Culture – TVDC -hanke, jonka muita toimenpiteitä on mm. tiedon lisääminen ja perinteen tunnetuksi tekeminen, näyttelytoiminta sekä paikallisesti että laajemmalle yleisölle, koskikenttien rakennetun kulttuuriympäristön kartoitus, sekä yleisesti perinteen suojelustrategia 2030 laatiminen.

Ilmoituksen taustalla olevat yhteisöt

ProSiika ry

Kukkolan kyläyhdistys

Kukkolankosken osakaskunta

Korpikylän osakaskunta

Tornion kaupunki

Meän Kukkola ry

Tornionlaakson maakuntamuseo

Torne Valley Dipnet Culture -hanke


Kukkolankosken verkkosivut

Kukkolankoski Facebookissa

Kukkolankoski Instagramissa

Lähteet ja linkkejä muihin tietolähteisiin

Katso lisää wikiluettelon artikkeleista:

Krenkkujen rakennus ja purku Tornionjoella

Lipon tekeminen

Lippoaminen

Siianjakaminen

Varrassiian paistaminen


Muita lähteitä:

Unesco-hakuprosessi 2024-2026

Virtavesien kulttuuriperinnön tilannekuva. Tornionjoen lippokalastuskulttuuri on virtavesien elävää kulttuuriperintöä (s.176) Museovirasto 2025.

Haaparannan kalastusmuseo Kukkolaforsenilla

Siianlippous Kukkolaforsenilla

Meänmaa matkalla maailmalle – selvitys 2019

Tornionlaakson kesäsiika

"Kukkolankoski - Kalan suojaama kylä" - esittelyvideo, ensiesitys 24.2.2021

"Kukkolankoski - En by skyddad av fisk" -dokumentärfilm, premiär 24.2.2021

"Kukkolankoski - Village protected by the fish" - documentary, premiere 24.2.2021

Meänmaa matkalla maailmalle -selvitys

Insitutet för språk och folkminnen: Håvfisketraditionen i Tornedalen